Eihän tämän näin pitänyt mennä. Tiedän kyllä liikuttuvani herkästi, esimerkiksi aina häissä, SuomiLOVE-ohjelmaa katsoessa ja kuullessani veteraanikuoron laulavan (etenkin Veteraanin iltahuutoa), mutta tällä kertaa onnistuin yllättämään itsenikin. Olenko näin tunteellinen? Ilmeisesti.
Olen hetki sitten lukenut itseäni kuvaavan runomuotokuvan (josta lisää asiaa toisaalla tässä lehdessä), enkä näköjään saa pidäteltyä pisaraa silmäkulmassa.
Liikutus on samaan aikaan ihana ja kamala tunne. Ihanuus liittyy ennen muuta siihen, että liikutusta tunteva ihminen on lähes poikkeuksetta jonkin itselleen erittäin merkityksellisen asian äärellä. Onhan se nyt ihanaa huomata joutuvansa kaivamaan esiin nenäliinoja, kun oma poika pääsee ripille, kun syöpää sairastanut ystävä saa terveen paperit tai kun elokuvanäyttelijä lausuu jotakin, joka uppoaa itseen kuin veitsi sulaan voihin.
Kamalaksi liikutuksen tunteen tekee sen hallitsemattomuus. Kuten sanottu, on mahtavaa huomata jonkun ihmisen tai joidenkin tapahtumien merkitsevän itselle niin paljon, että niiden äärellä liikuttuu, mutta toisinaan oman liikutuksen näyttämistä haluaisi silti välttää. Näin voi tapahtua esimerkiksi silloin, jos liikutuksen voimakkuus on lähes lamauttava. Näin voi käydä esimerkiksi haastattelua antavalle urheilijalle tai laulua tulkitsevalle artistille.
Parasta liikutuksessa – sekä omassa että toisten – lienee sen paljastavuus. Harvassa ovat ne sanat ja teot, jotka osoittavat liikutusta selvemmin, mitä itse kukin todella arvostaa. Jopa ääneen lausuttu ”tahdon” on lähinnä sanahelinää verrattuna siihen, mitä ulkoisesti juron sulhon poskelle putoava kyynel kertoo hänen tunteistaan morsiantaan kohtaan.
Liikutus voi myös tuoda esiin uusia puolia ihmisistä. Minä koin tällaisen ahaa-elämyksen viimeksi viikonloppuna seuratessani suoraa lähetystä Suur-Hollola -raveista Lahdesta. Olen tähän asti pitänyt ravien kommentaattorina toimivaa Kari Lähdekorpea vähän pelottavana ja tylynä hahmona, mutta hänen avoin liikuttumisensa päivän päälähdön palkintoseremonioiden aikaan muutti käsitykseni tyystin. Itsekin hevosia valmentanut Lähdekorpi liikuttui sanattomaksi entisen läheisen kollegansa saavuttamasta suurvoitosta. Ja kun Lähdekorpi liikuttui, minä liikutuin.
Hetken olimme liikuttuneen yksimielisiä.