Iki-ihanan ekaluokan opettajani Sirpa Korpelan seurana meitä napottaa luokkakuvassa 24 oppilasta Kuusamon Kirkkokylän (nyk. Kirkkoketo) koululla syksyllä 1980. Seuraavana vuonna meitä oli kaksi enemmän. Kolmannelle luokalle minut ja pari luokkakaveriani nakattiin yllättäen Nilon ala-asteelle. Luokassa oli 28 oppilasta.
Kuopukseni aloitti koulutiensä viime syksynä samassa koulussa kuin minä, mutta 15 oppilaan luokassa. Tänä vuonna määrä nousee 22 oppilaaseen. Kielissä ja matematiikassa opettaja saa opettaa puolta luokkaa kerrallaan. Samaa onnea en muista alakoulussa kokeneeni. Kuutosluokkalaisen lapseni luokassa oppilaita on 20. Yläkoululaiseni opiskelee 19 oppilaan luokassa.
Lasteni kouluvalmius on ollut esikoulun ansiosta paljon minua parempi. Luokat ovat pienempiä. Lapsia ei pakoteta vaihtamaan koulua.
Pakkomuutto Kirkkokedolta Nilolle oli lapsena kauhea isku. Vanhemmiltani, saati minulta, ei kysytty mitään, kun koulupiirirajat piirrettiin uusiksi.
Kouluteiden liikenneturvallisuus on parantunut merkittävästi. Ekaluokkalaisena ylitin valtatien, kun lapseni kulkevat turvallisesti alikulun kautta. Kiviharjun päällä intoa pyöräilyyn antoivat irtolaiskoirat, jotka räkyttivät kinttujen juurella. Koira-Aaroksi kutsuttu ikämies eli alkeellisessa parakissa karvaisten ystäviensä kanssa.
Nilon koululle poljimme pyöräletkoina pitkin viitostien olematonta piennarta. Ohi hivutelleen rekan imusta sai mukavasti lisävauhtia. Hengissä selviämisen takeena oli enemmän tuuria kuin ymmärrystä.
Tupakointi on vähentynyt merkittävästi, eikä se ole pelkästään Virtas-Pekan väsymättömän jalkatyön ansiota. Nuorten asenteet ovat tervehtyneet sitten 80-luvun lopun. Koulukiusaamiseen törmää harvemmin ja siihen puututaan jämäkämmin kuin omana kouluaikanani.
Muutamissa asioissa on menty huonoon suuntaan. Liian monelta lapselta on riistetty oikeus arkiliikuntaan. Vaikka pyöräteitä, jalkakäytäviä ja alikulkuja on enemmän kuin koskaan, lapsia kuskataan autolla kouluun mitättömiä muutaman kilometrin matkoja.
Yläkoululaisilta on viety terveelliset happihypyt, kun välitunnilla ei ole enää pakko ulkoilla. Sosiaalinen paine pitää sisällä nekin, jotka ulos haluaisivat. Ei ihme, että huonosta sisäilmasta valitetaan, erityisherkkien tilannetta väheksymättä. Nilon yläkoulussa oli aikanaan tuhannen oppilasta eli yli puolet nykyistä enemmän. Jos tämän väkimäärän olisi annettu lojua välitunnit sisällä, olisiko yksikään kävellyt tajuissaan ulos koulupäivän päätteeksi?