Hämmästyin suuresti tiistaina luettuani uutisen jääkiekon MM-kisojen pääsylippuhinnoista. Voiko tosiaan olla, että yhdestä Suomen alkusarjapelistä on maksettava vähintään 155 euroa? Eihän tässä ole mitään järkeä.
Mihin tällä älyvapaalla hinnoittelulla oikein pyritään? Onko tarkoitus tehdä jääkiekosta vain rikkaiden etuoikeus, sillä eihän kellään normaalituloisella ihmisellä ole nyt varaa lähteä katsomaan jääkiekkoa limonadifirman nimeä kantavalle areenalle? Ihmetellä täytyy tätä rahastusta.
Kuvitellaanpa nyt vaikka tilanne, että nelihenkinen perhe Pohjois-Suomesta haluaisi lähteä viikonlopuksi Helsinkiin katsomana Suomen ottelua. Otteluohjelmasta perhe valitsee ehkäpä alkusarjan mielenkiintoisemmalta vaikuttavan kamppailun, perjantaina 11. toukokuuta pelattavan Suomi-Kanada-matsin. Ensimmäisenä on tietenkin tilattava liput otteluun koko konkkaronkalle. Lyhyen matematiikan laskukaavalla pelkkiin pääsylippuihin tuollainen nelihenkinen kokoonpano saa kulutettua jo yli 600 euroa.
Sen jälkeen on tietysti etsittävä jostakin sopiva majoitus. Vaihtoehtona on tietysti mennä etelässä asuvien sukulaisten nurkkiin, mutta tällä kertaa perheen isä päättääkin yllättää jälkikasvunsa ja etsii majoituksen jostain pääkaupunkiseudun hotellista. Taas menee luultavasti useampi satanen.
Helsinkiin on myös jollain tapaa matkustettava. Aikansa pohdittuaan perhe päätyy kuin päätyykin käyttämään omaa henkilöautoa. Näin ollen matkan aikana on mahdollista esitellä jälkikasvulle suomalaisen maantieverkoston varrelle muodostuneita maisemia. Matkoihinkin siis saadaan kulutettua jonkinmoinen siivu eurooppalaista valuuttaa.
Vihdoin perjantai-iltana koittaa odotettu hetki, kun perhe astuu sisään Länsi-Pasilassa sijaitsevaan jäähalliin. Perheen nuorimmainen, olkoon nyt vaikka 10-vuotias poika, alkaa vinkua itselleen jotain MM-kisakrääsää, kuten kannustamiseen käytettävää torvea ja jonkin idolinsa pelipaitaa, joiden avulla aikoo kannustaa Leijona-joukkueen voittoon kovan luokan vastustajasta. Vanhemmat ajattelevat, että kun nyt kerran ollaan lomamatkalla, niin ostetaan lapsille mitä haluavat. Ja taas menee rahaa.
Ottelu alkaa ja pian koittaakin ensimmäisen erätauon paikka. Erätauolla perhe suuntaa makkarakioskille nauttimaan perinteiset kärkkärit. Perheen 13-vuotias tytär ei kuitenkaan jostain syystä suostu syömään makkaraa, vaan hänelle onkin ostettava joku hieman kalliimpi annos jotain eksoottista kasvisruokaa. Tähän vielä ruokajuomat päälle, niin erätauollakin hupenee muutama kymppi.
Peli jatkuu, kunnes tulee toisen erätauon paikka. Ottelu on sujunut sen verran jännittävissä merkeissä, että perheen isä päättää käydä nauttimassa huurteisen tai kaksi tauon koittaessa. Äiti on pistetty kuskiksi, joten hän tyytyy kivennäisveteen. Lapsille ostetaan tällä kertaa kaakaota. Taas menee useampi kymppi.
Peli päättyy ja perhe painuu takaisin hotellille lopputuloksesta riippuen joko riemuiten tai murhemielellä. Seuraava päivä menee Helsingin nähtävyyksiä katsellen, kunnes sunnuntaina koittaa kotiinpaluun aika.
Sunnuntai-iltana kotona ihmetellään sitä kuinka yhteen jääkiekko-otteluun tuli kulutettua vähintään yhden kuukauden palkka. Lompakko paistaa tyhjyyttään eikä ole varmuutta siitä kuinka loppukuu eletään. Haikeana näkkileipäpaketin pohjaa katsellessaan isä päättää myydä auton, jotta taloon saadaan hankittua ruokaa. Kaikki tämä vain yhden jääkiekko-ottelun tähden.
Janne Kaikkonen