Kolumni

Am­mat­ti­tai­dot­to­mat toi­mit­ta­jat

Alakerta | Juhani Eskola / juhani.eskola@koillissanomat.fi

Olen virhealtis. Tässä työssä virheet ovat peruuttamattomia, ne korjataan oikaisuilla.

Mutta miltä tuntuu saada virhe omille niskoille, vaikkei ole sitä tehnytkään?

Sekin on lehtitöissä enemmän kuin mahdollista.

Kun kollega tekee virheen – isonkin – niin siitä saa kuulla itsekin. Minulle näitä tapauksia on sattunut viime aikoina useampiakin.

On tympeää selitellä toisten tekemiä virheitä.

Lehtialalla on sellainen puoli, että lukijaa ei kiinnosta, kuka virheen teki. Lukija muistaa vain julkaisijan.

Monet toimittajat luulevat, että lukija toimii päinvastoin. Näin se ei kuitenkaan ole.

Lehden tekeminen on joukkuepeliä, jossa lopputulos on kaikkien yhteinen työpanos. Tämä jää monelta toimittajalta huomioimatta, valitettavasti.

Itse pyrin tekemään juttuja lukijalle. En päätoimittajalle, toimitussihteerille, työkavereilla, vaan sille lukijalle, joka maksaa kalliin tilauksen.

Kyllä – lehti on kallis. Sille rahalle pitää saada vastinetta. Olen palveluammatissa, siirrän tietoa toisille ja lehden tilaaja maksaa siitä.

Virhe on virhe aina. Olen sitä mieltä, että varsinkin lehtialalla ne pitää korjata heti. Selittelyt ovat aivan turhia.

Lehtialalla on tapana vedota kiireeseen. Tulee virheitä, koska on kiire. Minusta tuo selitys on täyttä puppua.

Mitä mieltä te lukijat olette kiireeseen vedottaessa esimerkiksi kokin selityksestä, että pihvi oli raaka sen takia, kun oli kiire? Minulle tuollainen selitys ei uppoaisi.

Mutta miksi suomalainen toimittaja on sitten niin huono työssään?

Yksinkertainen vastaus on laiskuus.

Olemme laiskoja. Sinä vaiheessa kun uutinen vaatisi todellista paneutumista, niin meidän kantti pettää.

Lehteen laitetaan uutinen, josta olisi saanut paljon enemmänkin, mutta kun työ ei huvita, niin annetaan olla.

Suomalainen journalismi on huonoa.

En pidä itseäni kovinkaan hyvänä työntekijänä.

Vertailukohtaa saa hyvin omalle työlle, kun lukee esimerkiksi ruotsalaisia lehtiä.

Siinä missä ruotsalainen toimittaja menee televisiokuvassa sateeseen seisomaan ja havainnollistaa tilanteen, suomalainen journalisti istuu lämpimässä sisällä ja kertoo, että ulkona sataa kaatamalla.

Rajan takana homma toimii. Sietäisi ottaa oppia– itse kukin.

”Olen palveluammatissa, siirrän tietoa toisille ja lehden tilaaja maksaa siitä.