Kolumni

Anna Kantolan kolumni: Kuusamon kaivoskärpäsen pienuudesta – Juomasuon kaivoshankkeessa riskit ovat suuret ja hyödyt pienet

-

Monessa Suomen kaivoksessa on paikallisen elinvoiman kannalta paljon järkeä, osassa jonkin verran ja osassa suunniteltuja hankkeita ei ollenkaan. Kuusamon Juomasuon hanke Kitkajoen rantapenkalla kuuluu arvioni mukaan tähän viimeiseen kategoriaan, kun huomioidaan työllisyys-, talous- ja ympäristövaikutukset sekä riskit.

Olen saanut tehdä viime vuodet töitä kaivosalalla paikallisten ihmisten, yhteisöjen ja elinkeinojen näkökulmista. Esimerkiksi paljon kiitetyt ja jonkin verran silti parjatut Kittilän ja Sodankylän kaivokset ovat tulleet tutuiksi niin louhoksen ja rikastushiekka-altaan reunalta kuin kuntien ja muiden elinkeinojen näkökulmasta.

Jos jotain olen vuosien aikana oppinut, niin sen, että kaivos- ja malminetsintähankkeet ja myös niiden parissa toimivat yhtiöt ovat hyvin erilaisia. Kaivoksen talous- ja ympäristövaikutukset riippuvat esimerkiksi siitä, minkä kokoisesta esiintymästä on kyse. Kuusamon Juomasuon hankkeen työllisyysodotuksista puhuttaessa ei ole sopivaa vedota oikeasti isoihin ja toimiviin, ja alueensa talouden ja työllisyyden kannalta merkityksellisiin, satoja ihmisiä vuosikymmenten ajaksi työllistäviin kaivoksiin kuten Sodankylän Kevitsaan tai Kittilän Suurikuusikkoon.

On siis hyvä hahmottaa kokoeroja hankkeiden välillä. Esimerkiksi Sodankylän Kevitsan toiminnassa olevan kaivoksen vuotuinen kokonaislouhintamäärä oli vuonna 2017 yli 42 miljoonaa tonnia. Tällaisella louhintamäärällä kaivoksella oli omia työntekijöitä 435 samana vuonna.

Juomasuolle suunnitteilla olevan hankkeen louhintamääräksi on kerrottu 0,4 miljoonaa tonnia vuodessa. Tämä on alle yksi prosenttia Kevitsan louhintamäärästä. Matalat pitoisuudet ja tuotantomäärät sekä pieni esiintymä tarkoittavat haavoittuvaa taloudellista kannattavuutta, vähäistä määrää epävarmoja työpaikkoja ja kohonneita riskejä yhtiön taloudellisessa kyvyssä hoitaa ympäristöasioita.

Konkursseihin ja yhteiskunnan kontolle tavalla tai toisella ajautuneista pienistä kaivoksista on Suomessa jo riittävästi esimerkkejä. Ympäristön ja talouden kannalta on merkitystä myös sillä, millaisessa prosessissa esimerkiksi kulta tai nikkeli erotetaan eli rikastetaan louhitusta maa-aineksesta. Esimerkiksi pienehkössä Sodankylän Pahtavaaran kaivoksessa kulta on ollut mekaanisesti irroteltavaa ja prosessiin ei ole tarvittu juurikaan kemikaaleja. Kittilän isossa Suurikuusikon kaivoksessa puolestaan kulta irrotetaan kemiallisessa prosessissa ja sulatetaan paikan päällä harkoiksi.

Kuusamon pienessä Juomasuon esiintymässä kulta esiintyy yhdessä uraanin kanssa ja on irrotettavissa syanidiprosessilla. Vaikka uraanista ei olisi myyntitavaraksi asti, maan päälle se sieltä samalla kullan kanssa nousee. Paikallisten ihmisten, elinkeinojen ja ympäristön kannalta vakavia riskejä siis olisi joka tapauksessa.

Kuusamossa elinkeinopoliittinen päätös kaivostoiminnan osalta tehtiin perusteellisten selvitysten ja arviointien jälkeen strategisessa yleiskaavassa. Kuten asiantuntijoilta kuultua, kaavan kaatuminenkaan ei vie kunnalta elinkeino- ja maankäyttöpoliittista ohjausvaltaa.

Kuusamon hanke on oikeiden kaivoshärkästen joukossa pieni, epävarma kärpänen. Kärpänen voi pörrätessään kuitenkin pahimmillaan levittää vakavia ja laajavaikutteisia tauteja, kuten ympäristö- ja maineongelmia.

Teollisissa projekteissa tuppaa myös valitettavasti aina jonkin verran lirahtamaan (vrt. Kittilän Suurikuusikon altaan vuoto, Sodankylän Kevitsan pohjavesiongelmat ja Raahen Laivakankaan kaivoksen ympäristö- ja talousongelmat), olivatpa suunnitelmat miten hyvät tahansa.

Kaivostoiminta on hyväksyttävää siellä, missä toimintaan liittyvät ympäristöhaitat ja riskit ovat hyväksyttävissä. Kuusamon arvokkaiden vesistöjen kuten Kitkajoen äärellä tällaiseen riskiin ei ole varaa.