Lokakuinen loska suorastaan kutsuu valittamaan. Mistään ei jaksa innostua, ja kaikki tuntuu enemmän tai vähemmän työläältä. On siis hyvä aika purkaa mielessä vellovaa turhautuneisuutta mitättömiin pikkuasioihin.
Tällä kertaa olen pahoittanut mieleni niinkin suuresta ja tärkeästä asiasta, kuin superlatiivien ja muiden ylisanojen liikakäytöstä nettiotsikoinnissa. Ymmärrän toki, että uutisia jakavat nettisivustot elävät klikkauksista ja skandaalit myyvät, mutta siltikin kuluttajana asia kismittää minua suunnattomasti. En voi edes yrittää peitellä turhautuneisuuttani siitä, kuinka missitähden raju onnettomuus olikin todellisuudessa kerran toiseksi perintöprinsessaksi Jokijärven kylätapahtumassa kruunatun ikäneidon hampaan lohkeaminen ylikovaan pähkinään. Kyse ei ole siitä, että tahtoisin nähdä kurjuutta ja kummajaisia, vaan siitä, että otsikointi on niin läpinäkyvän hakemalla haettua.
Täysin oma lukunsa superlatiivisaagassa ovat urheilijat. Kolme ottelua Asikkalan Raikkaissa väistäjänä pesäpalloa B- Junnuissa pelannut, nykyisin pahoin alkoholisoitunut sorvari onkin tapaturman sattuessa pesäpallotähti, tai vähintäänkin sankari. Urheilulegendastatuksen Iltapäivälehtien nettiportaalissa saavuttaa puolestaan sillä, että on pelannut 70-luvulla Veitsiluodon Vastuksessa jääpallon pääsarjaa 14 ottelua. Erittäin arveluttavaa ja harhaanjohtavaa mielestäni.
Legenda-sanan väärinkäyttö on muutenkin viime aikoina suorastaan räjähtänyt silmille. Kun Iltapulujen nettisivuja selailee, tulee väkisinkin miettineeksi kuinka monta legendaa näin pieneen maahan todella mahtuu? Määritelmä on toki aina subjektiivinen, ja tarkkaa rajausta elämän eri osa-alueiden välillä on mahdotonta tehdä, mutta voisiko olla näin, että todellisen legendan kohdalla titteliä ei tarvitsisi joka käänteessä erikseen alleviivata neonkeltaisella kynällä? Kello, senttimetri tai maaliviiva ovat kylmiä ja absoluuttisia mittareita sille, keitä urheilun saralla voidaan kutsua legendoiksi. Monilla muilla elämän sektoreilla viivan vetäminen on luonnollisesti haastavampaa, mutta en silti tohtisi automaattisesti kutsua kerran Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla esiintynyttä viulistia tähdeksi.
Klikkiotsikointi ei missään tapauksessa ole mikään ajastaan irti oleva ilmiö, pikemminkin päinvastoin. Perustaso tai tavallisuus eivät tänä päivänä riitä mihinkään, eivätkä kiinnosta ketään. Kaiken on oltava suurinta, parasta ja nopeinta. Oli kyse sitten sipsipussista kaupan hyllyllä tai rinnoista instagramjulkkiksen uusimmassa päivityksessä, niin mitään ei tunnu löytyvän normaalikokoisena. Sekä sipsiherkut että kumitissit toimitetaan tarkasteltavaksesi vain XL-formaatissa. Vain superlatiivit ja muut korkeimman kategorian ylistyssanat myyvät, sisällön ollessa täysin yhdentekevää. On turha ihmetellä nettisivujen yliampuvaa otsikointia ja superlatiiviähkyä, kun itse miellämme kaiken tavallisen jotenkin epäkiinnostavana ja luotaan työntävänä. Ikään kuin kaiken ja kaikkien olisi pakko olla jollain tavalla erityisiä.
Olen itse tietoisesti pyrkinyt viime aikoina välttelemään kaikista yliampuvimpia otsikoita ihan periaatteen vuoksi, mutta lupaan palata aktiiviseksi iltapäivälehtien nettikävijäksi heti siinä vaiheessa, kun keltaisella ympäröity valtava otsikko hehkuttaa aivan tavallisen rakennusyrittäjän kaatuneen täysin harmittomasti aivan tavallisessa saunaillassa. Siihen saakka klikkien takaa löytyvät legendat saavat olla minulta rauhassa.