Anselmi Pit­kä­sen ko­lum­ni: Laa­tu­viih­teen hau­taus­maal­la

-

En käytännössä katso lainkaan televisiota. Urheilun katson suoratoistopalveluista, ja uutiset internetin syövereistä. Televisiota olisi toki mukava silloin tällöin silmäillä, mutta totuus on, että sieltä ei löydy juuri mitään silmilleni sopivaa.

Ensitreffejä, painonpudotusta, lapsen tekemistä ventovieraan kanssa, tai elämäntaparemonttia. Pikaotannalla jotakuinkin tältä näyttää valtakunnanverkon televisiotarjonta.

On sanomattakin selvää, että minun täytyy olla mielipiteineni vähemmistössä, ei ohjelmatarjotin muuten näyttäisi tältä. Niin kauan kuin ontolle hömpälle on ostajia, löytyy varmasti myös tekijöitä.

2000-luvun alku ja tosi-tv mullistivat kertaheitolla koko viihdetarjonnan. Alku oli nykyhetkeen peilaten sangen viatonta.

Big Brotherissa juotiin jokunen olut ja käsi saattoi peiton alla hipaista kanssakilpailijan genitaalia, mutta siinäpä se. Tuotantoyhtiöt tajusivat kuitenkin nopeasti, että ihmiset janoavat yhä äärimmäisempiä katselukokemuksia ja irstautta tirisevää tirkistelynautintoa.

Nykyisin ollaan valmiita laittamaan vaimot vaihtoon, kohtaamaan ensimmäistä kertaa alttarilla tai lisääntymään viidakossa. Ohjelmien tekijöiden puolesta tässä kaikessa parasta on tietenkin se, että näin vältytään maksamasta käsikirjoittajille ja näyttelijöille.

Riittää kun istutetaan paratiisisaarelle joukko tyhjäpäisiä aikuisteinejä pikajulkisuuden toivossa tekemään lailla nisäkkäin loputtomien viinavarastojen katveessa. Tämä on nykypäivän laatuviihdettä.

En koe olevani kummoinenkaan moraalinvartija, enkä ketään kohtaan ensimmäistä kiveä oikeutettu heittämään, mutta jokseenkin arveluttavalta tiettyjen ohjelmaformaattien sisältö korvaani särähtää. Esimerkiksi Temptation Islandissa ohjelman perusidea on käsittääkseni juottaa lauma nuoria aikuisia humalaan, ja antaa viettelysten viedä. Mikä tässä kaikessa sitten saa ihmiset vastaanottimien ääreen?

Luulen, että pohjimmiltaan kysymys ihmisiin sisäänrakennetusta tirkistelyvietistä. Aivan tavallisten kansalaisten pariutuminen, eroaminen ja juopottelu antavat huomattavasti enemmän kontaktipintaa, kuin Yhdysvaltain presidentinvaalien spekulointi A-Studiossa.

Kenties oma tirkistelyviettini ei elä kovin vahvana tai sitten olen tulossa vanhaksi, mutta muistelen kaiholla aikaa, jolloin kainuulaisen pienviljelijäperheen arki lamasuomessa täytti laatudraaman määritelmän. Ei tarvittu lööppeihin Temppari-Essiä, kun kaivinkoneen puikoissa heilui Metsolan Erkki.

”Televisiota olisi toki mukava silloin tällöin silmäillä, mutta sieltä ei löydy juuri mitään silmilleni sopivaa.”

Mitä on luvassa seuraavaksi? Mitä tapahtuu, kun nykyiset ohjelmaformaatit alkavat olla liian laimeita? Seksi ja alkoholikaan kun eivät jaksa järkyttää loputtomiin.

Nähdäänkö piakkoin ”Henkirikos varastetussa taksissa” tai ”Huumeet, ylinopeus ja polttopullo” -nimisiä laatutuotoksia? Ihminen tottuu kaikkeen ja tämän päivän äärimmäisyys on huomisen normaali.

Yksilönvapaus on maassamme taattu, ja jokaisella on oikeus päättää tekemisistään ja katsomisistaan. Yhteiskunnalliseksi asia muuttuu kuitenkin siinä vaiheessa, kun muutoinkin alkoholin haitoista kärvistelevässä maassa yllytetään nuoria jokailtaisiin ryyppäjäisorgioihin satojentuhansien ihmisten katsellessa lumoutuneina.

Jotten sentään aivan eräältä kristillisdemokraattien kansanedustajalta kuulostaisi niin todetaan loppuun, että löydän Temptation Islandista ainakin yhden hyvän puolenkin.

Ohjelman naiskilpailijoilla nimittäin tuskin tarvitsee vaivautua käymään enää gynekologin vastaanotolla. Riittää kun pyytää tohtoria vilkaisemaan kohdetta sarjan uusimmasta jaksosta.