Anselmi Pit­kä­sen ko­lum­ni: Unelmia ja (ko­ti-)toi­mis­to­hom­mia

-

No niin hyvät lukijat. Viisi viikkoa on vierähtänyt kuin huomaamatta edellisestä kolumnistani.

Lumimäärä on hieman vähentynyt, päivänvalo lisääntynyt, mutta korona on edelleen täällä. Pandemia ei osoita laantumisen merkkejä, vaan pikemmin tuntuu vain kiristävän kuristusotettaan yhteiskunnastamme, kuten Pitkäsen suvun geenit konsanaan allekirjoittaneen vetäytyvästä hiusrajasta.

Erikoinen tilanne vaatii erikoisia toimia. Normaalin arjen mahdottomuus pakottaa varmasti meidät kaikki käyttämään luovuuttamme vapaa-ajan suhteen.

Jalkapallojoukkueemme FC PaKan yhteistreenien ollessa tauolla olen itse pyrkinyt kuntoilemaan omatoimisesti mahdollisuuksien mukaan. Valmentajamme ovat lisäksi laatineet treeniohjelman, jota jokainen voi noudattaa myös kotioloissa. Tästä heille iso kiitos. Mikään ei joukkueurheilijalle korvaa pukukopista saatavaa henkistä pääomaa, mutta fyysisen kunnon ylläpitäminen auttaa jaksamaan myös henkisesti. Suosittelenkin kaikille reipasta liikuntaa mahdollisuuksien mukaan, rajoitukset huomioiden tietysti.

Itselleni liikaan vapaa-aikaan on tuonut liikunnan lisäksi sisältöä lukeminen ja nörttien ammuskelu internetissä. Kyllä, luit aivan oikein. Nyt on käynyt nimittäin niin, että meikäläinenkin on hurahtanut Call of Duty - pelisarjan tuoreimpaan painokseen, ja lukemattomat tunnit ovat hurahtaneet toisia oman elämänsä Simo Häyhiä jahdaten ympäri Verdanskin fiktiivistä kaupunkia.

Oma menestykseni pelissä on toistaiseksi ollut vaatimatonta, mutta onneksi tässäkin lajissa kilpaillaan joukkueena ja Sosson Susien upouudessa e-urheilujaostossa riittää leveitä hartioita, joiden takana piileskellä. Yhdessä tekeminen on tässäkin keskiössä, joten toiminta sopii mainiosti tällaiselle vieroitusoireista kärsivälle joukkueurheiluaddiktille.

Kuten nokkelimmat varmasti huomaavat, on tämän tekstin otsikko kopioitu lähes suoraan Leevi & the Leavingis- yhtyeen kappaleesta. Tähän löytyy yksinkertainen selitys. Otsikoinnin ja jalkapallon myötä päästään nimittäin ilmeisen aasinsillan kautta erittäin vavahduttavaan lukukokemukseen.

Luin hiljattain Göstä Sundqvistista kertovan elämänkertateoksen Gösta Sundqvist: Leevi & the Leavingsin dynamo. Timo Kalevi Forssin kirja piirtää erittäin tarkan ja kaunistelemattoman kuvan yhdestä aikamme nerokkaimmista suomen kielen käyttäjistä. Gösta oli kansanmies, joka vältteli viimeiseen asti huomiota, mutta tunnisti kyllä oman neroutensa sanoittajana.

Yhtäältä Gösta oli piinkova jalkapallomies, toisaalta taas hameisiin pukeutuva erakko, joka ammensi lauluihinsa tekstit narkkareista, puliukoista, yksinäisyydestä ja avioeroista. Kappaleissa on kuitenkin lähes poikkeuksetta hyväksyvä ja lempeä sävy: Gösta laulaa samalta viivalta, ei ylhäältä alaspäin.

Gösta Sundqvistin usein lauluissaan maalailevaa empatiaa ja solidaarisuutta toivoisin nyt viimeinkin siirtyvän myös meidän kaikkien ajatuksiin näinä vaikeina aikoina. Vaikka kriisi on yhteinen, on sanomattakin selvää, että toiset selviävät koettelemuksesta kuivemmin jaloin kuin toiset. Kriisitilanteilla on nimittäin yleensä tapana koetella pahimmin juuri niitä, joille elämän nurja puoli on entuudestaan tuttu.

Jos mielenmaiseman säätiedotus lupaa jo valmiiksi synkkyyttä ja myrskyä kevyen yläpilven sijaan, voi arjen rutiinien ja sen vähäisenkin sosiaalisen verkoston katoaminen olla kohtalokas kokemus.

Haastankin täten nyt kaikki viralliseen ”kilauta kaverille” -kampanjaan. Ota älyluuri käteesi, ja soita seuraavan viikon aikana joka päivä vähintään kolmelle kaverillesi ihan vain kysyäksesi kuulumisia. Aikaa tähän varmasti jokaiselta löytyy. Pullukka, sinusta on tullut ensitreffeillä viidakon master chef -ohjelman uusintaa ehdit katsoa myöhemminkin.