Alakerta | Erkki Ahola / erkki.ahola@koillissanomat.fi
Poliisin viime tiistaina julkisuuteen antama tiedote Tolvanniemeltä Posiolta löydetyistä noin paristakymmenestä kuolleesta naudasta on järkyttävä uutinen, jota ei ihan heti meinaa uskoa todeksi.
Kirjoituksessani en halua pohtia tapahtumaa eläinsuojelurikoksen näkökulmasta, se on poliisin tehtävä. Sen sijaan haluan kirjoittaa ja pohtia yleisellä tasolla maatalousyrittäjien jaksamista, sillä maataloustyön tiedetään olevan fyysisesti kuormittavaa. Myös henkisen kuormituksen tiedetään yrittäjillä lisääntyneen toimialan taloudellisen kannattavuuden sahatessa ylös ja alas.
Tolvanniemen tapauksessa herää kysymys, että eikö kukaan voinut auttaa kyseistä maatalousyrittäjää jo siinä vaiheessa kun tilanne niin vaati. Ajattelen niin, että jos yrittäjä olisi saanut apua jostakin ajoissa, niin tätä tragediaa, murhenäytelmää ei olisi koskaan päässyt tapahtumaan. Jos hän itse ei halunnut hakea apua, niin varmasti oli joku, joka tiesi tilanteen, joka olisi voinut hakea apua?
Olemme ihmisinä toki erilaisia, ja avun pyytäminen ei kaikilta välttämättä luonnistu. Vaikka tunnistaisi itsessään tekijöitä, jotka kuormittavat ja uuvuttavat, niin ei vain osaa hakea apua.
Elämä vain menee kaikkien kohdalla niin, että meistä jokainen tarvitsee jossain elämänvaiheessa toisten apua.
Ihmisten pitäisi välittää myös enemmän toisistaan. Välittäminen on viisautta.
Vaikeita asioita pitää uskaltaa vain ottaa puheeksi ja hakea tarvittaessa apua.
Työelämässä lähes kaikilla toimialoilla työtahti on niin kova, että omaan ammattisektoriin liittyvien asioiden jakamista ja pohtimista jaksamisen näkökulmasta ei ehkä riittävästi oteta huomioon.
Esimerkiksi maatalousyrittäjät ovat loppupeleissä melko yksinäisiä. He puurtavat tiloillaan seitsemänä päivänä viikossa. Kysyykö heiltä kukaan ulkopuolinen, että hei, miten sinä voit, onko kaikki ok?
Erkki Ahola