Alakerta | Riina Puurunen/riina.puurunen@koillissanomat.fi
Voi olla, että jouluaattoiltaan mennessä olen pessyt saunan tai sitten pesen sen joulupäivän aamuna sillä aikaa, kun vasta hautoo.
Joulukuusi on metsässä. Olen kävellyt myöhäisestä syksystä asti hakametsän laitoja, sähkölinjan reunoja ja pellon pientareita ihmettelemässä miten pienikin lumihärmä sai jokaisen kuusen näyttämään joulupuulta.
Aattoaamuna haemme kuusen. Kun menee metsään halkoliiterin kulmalta, kävelee suoraan sähkölinjalle asti, joulukuusi on siinä isosta katajasta muutama harppaus talolle päin. Vain harvoin käy niin, että pari tuntia kuusen hakureissun jälkeen koristelemme tuvassa sitä nimenomaista kuusta, josta edellisillä riveillä kirjoitin. Perinteisiin kuuluu, että kaunein kuusi löytyy jouluaattoaamuna 20 asteen pakkasessa.
Joulun pyhinä uuni lämpiää joka päivä. On mukava koristella piparkakkuja elokuvia ja piirrettyjä katsellessa. Tortut on syöty kahteen kertaan tuoreeltaan. Seurakunnan myyjäisistä jäi taatelikakku saamatta, mutta sydämellisen hyvän teko-ohjeen sieltä sain.
Itse leivotut taatelikakut, pesty sauna ja omat inkiväärikeksit odottavat tulemistaan, mutta joulu saa tulla.
Miten outoa on olla hermoilematta puuttuvia lahjoja ja jättää pesemättömästä vessasta panikointi. Edellisiltana, kun sen kaiken olisi voinut tehdä, valitsin ratsastamisen ja imuroin lasten huoneet myöhään illalla samalla kun katsoin Vain elämää -uusintana Toni Virtasen päivää. Vesa- Matti Loirin Armon tulkintaa ei ole ylistetty liikaa.
Odotan joulua. Odotan aattoaamun lumessa kahlaamista, perinteistä hautausmaakäyntiä ystävien kanssa, äidin ja isän joulupäivällistä, sitä miten vävy nukahtaa sohvalle, kello kilahtaa elokuvan loppukohtauksessa, näen siskot, ratsastan ystävän kanssa metsässä, uudenvuoden vieras tulee ja hitaita aamuja on yksi toisensa jälkeen.
Itselleen armollisesti voi ajatella, että joulua ei voi tehdä. Se tulee ihmisten mukana; maahan rauha ja ihmisille hyvä tahto.
Riina Puurunen