Alakerta |Helena Matila / helena.matila@koillissanomat.fi
Enemmän, paremmin, nopeammin. Ja vielä vähän tehokkaammin.
Tuntuu, että nykymaailmassa vaatimukset kasvavat kasvamistaan. Kovia odotuksia satelee sieltä täältä, mutta aika yleistä lienee, että ne suurimmat vaatimukset itselleen asettaa kuitenkin kukin itse. Vaaditaan sellaista, mitä toisilta ei tulisi mieleenkään odottaa. Toisille osataan olla armollisia, itseä kohtaan ei.
Ihmiset voivat olla todella ankaria itseään kohtaan, mitä arvostamiseen tulee. Sitä helposti arvottaa itseään sen mukaan, miten pärjäsi viimeisimmässä tentissä, miten sai hoidettua työprojektinsa, kuinka nopeasti ui altaanmitan tai miltä näyttää. Se, mihin asiaan liittyen ihminen oman itsensä arvostuksen perustaa, vaihtelee kovastikin, mutta ankaruus ja arvostelun raakuus on kovaa asiasta riippumatta.
Ankaruus itseä kohtaan riippuu paljon luonteesta. Jos sattuu olemaan vähänkään perfektionisti, ruoskii itseään kahta kauheammin. Kun joku antaa epäonnistumisen saman tien anteeksi, soimaa toinen siitä itseään vielä vuosienkin jälkeen. Enää ei riitäkään, että pärjäät tai olet hyvä, vaan koulussa tulee saada vain parhaita arvosanoja, työ pitää tehdä täydellisesti ja kodin pitää loistaa puhtauttaan. Kaikesta tulee suorittamista ja vain täydellinen suoritus hyväksytään.
Toinen uuvuttaa itsensä täysin työnteolla, toinen sairastuu pyrkimällä täydelliseen terveyteen ja kolmas hurahtaa urheiluun niin, että elämä ei ole muuta kuin toinen toistaan parempia treenituloksia. On surullista huomata, kuinka useaa ihmistä täydellisyyteen pyrkiminen piinaa.
Armollisuus itseään kohtaan ja anteeksianto ovat yksi isoimpia oppiläksyjä meistä monelle. Eikä pelkästään aikuisille, sillä jo lapset valitettavasti ”osaavat” itsensä soimaamisen. Pitää opetella hellimään, hoivaamaan ja rakastamaan itseään. Kaikista tärkein ihmissuhde koko elämän aikana kun kuitenkin on suhde sinuun itseesi.
Helena Matila