Arto löytää ka­don­neet bus­si­kor­tit ja odottaa kyytiin tu­li­jat – Tai­val­kos­ken kou­lu­kul­je­tuk­sis­sa näkyy 32 vuoden kokemus

Arto Lehtonen kuljettaa lapsia Metsäkylältä kouluun.

Kuva: Juhani Eskola

Heljä Vääräniemi on tottunut turvalliseen koulukyytiin.

Kuva: Juhani Eskola

Pienet kyytiläiset odottavat iltapäivällä ison auton saapumista.

Koulupäivä on ohi, on kotimatkan aika.

Arto Lehtoniemi kurvaa totutusti linja-auton Taivalkosken kirkonkylän koulun eteen.

Kyytiä odottaa kymmenet lapset – somasti sekaisissa jonoissa.

– Terve, miten koulupäivä meni?

Kiireisiltä lapsilta vastaus tulee useimmiten yhden sanan mittaisena.

– Hyvin.

Mutta ei se tarinoinnin pituus, vaan huomaavaisuus.

Kuljettaja ja koulukyytiläiset ovat hyvää pataa keskenään, sillä koulupäivinä yksi asia on aina varma: Arto tuli, nyt kyytiin.

32 vuotta on pitkä aika.

Arto Lehtoniemi on ajanut linja-autoa tuon ajan.

Joskus Taivalkosken ja Kajaanin väliä, toisinaan Nordkappiin asti aasialaisten kanssa. Nyt hän ajaa pääsääntöisesti koululaisia Metsäkylän perukoilta kirkonkylän kouluun.

– Lapset osaavat käyttäytyä koulumatkoilla. Hyvin harvoin tarvitsee puuttua mihinkään. He eivät sotke, eikä paikkoja vahingoiteta.

Ei kinoja, jopa tervehtimisiäkin – kuskin ja lasten luottamus on molemmin puoleinen.

Taivalkoskella matkaa arkena koulukyydeillä kaikkiaan 297 oppilasta.

Kuutosluokkainen Heljä Vääräniemi pitää Artoa luotettavana kuljettajana.

– Ja mukavakin se on.

Kolmosluokasta asti Metsäkylältä 30 kilometrin matkan kulkenut koululainen kuluttaa linja-autossa aikaa lukemalla kokeisiin, nukkumalla tai kaverien kanssa juttelemalla.

– En ole koskaan ajatellut sitä, että koulumatka olisi jotenkin pitkä. Siihen on tottunut jo.

Tänä syksynä koulun aloitti jälleen liuta taaperoita, joiden perään Lehtoniemen harjaantunut silmä katsoo vielä pitkään.

Eskarilainen saapuu bussiin ilman matkaan oikeuttavaa korttia. Kortti on kadoksissa.

– Sattuisiko tämä olemaan sinun, kuljettaja kysyy?

Eskarilaisen murheellinen ilme kirkastuu – kortti on tallessa. Ja kenelläpä muullakaan kuin Artolla.

Paluumatka kotiin voi alkaa.

– Muista nyt laittaa kortti hyvään talteen huomista varten.

Koululaisia kuljettavan vastuu on valtava.

Kun kyydissä on yli 40 lasta, lastin arvo on määrittelemätön.

Kaikki aikuiset eivät tule arvostaneeksi sitä, että lapsi kulkee koulutietään päivästä toiseen turvallisesti.

– En ole ajatellut asiaa, mutta kyydissä kulkee monen vanhemman silmäterä. Olen ajanut jo niin kauan koululaisia, ettei tuollaisia tule pohdittua.

Kuljettaja myöntää, että tietää kyytiläisten pysäkit usein paremmin kuin koululaiset itse.

– Ne ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Uusien koululaisten kanssa pitää olla erityisen tarkkana, että he jäävät oikealla pysäkillä. Pienet eivät aina ole tietoisia, missä ollaan menossa.

Toisinaan uni on maittanut koululaiselle pitempään ja koulukyydin mukaan on kiire.

– Emme jää odottelemaan ketään, mutta vilkaisen aina, näkyykö sivutien päässä tulijaa. Jos sieltä näyttää koululainen olevan tulossa, odotamme hänet kyytiin. Pääsääntöisesti lapset ovat kuitenkin ajallaan odottamassa kyytiä.

Osa lasten vanhemmista on kulkenut Lehtoniemen kyydissä koulumatkansa.

Vuodet ovat vierineet, koulut on käyty loppuun ja on perustettu oma perhe.

Kuvio muistuttaa vanhempia heidän omasta lapsuudestaan.

– Nyt kyydissä istuvat sitten heidän lapsensa.

Käännös Metsäkylän kyläkaupan pihassa ja paluumatka kirkonkylälle alkaa. Kyydissä on vielä kourallinen lapsia.

– Metsäkylän lapset ovat kohteliaita. He tervehtivät aina ja hyvästelevät lähtiessä. Jotkut voisivat ottaa mallia metsäkyläläisistä.

Kello 15.15 alkanut koulukyyti päättyy reilua tuntia myöhemmin.

Arto ajaa auton Pohjolan Matkojen talliin ja on valmiina Metsäkylässä odottamassa lapsia aamulla kello 7.50.

Nukutun yön jälkeen koululaisten arjessa yksi asia jälleen varmaa: Arto tuli, nyt kyytiin.