Arvio: Jä­nik­sen vuosi on näy­tel­mä, jossa kat­so­jan on oltava tark­ka­na, että pysyy vauh­dis­sa mukana

Harri Laurila Vatasena ja kertojat Esa Tikkanen, Minna Tahkola sekä Karoliina Poussu kaahaavat läpi sekavien vaiheiden Kuusamon näyttämön kesäteatteriesityksessä Jäniksen vuosi.

Kuva: Vesa Tyni

Kuusamon Näyttämön tämän kesän ohjelmistossa on Arto Paasilinnan käsikirjoittama Jäniksen vuosi. Jäniksen vuodesta tulee itselle ensimmäisenä mieleen paitsi Paasilinnan 1975 kirjoittama tunnettu romaani, kuin myös Risto Jarvan ohjaama kehuttu elokuva. Tämän elokuvan näin pari viikkoa sitten elokuvajuhlilla ja aiheen koskettavuuden vuoksi olin kiinnostunut näkemään sen myös teatterisovituksena. Heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina pääsinkin näkemään esityksen tähänastisen kesän kauneimpana iltana Torankijärven rannassa, osana runsaslukuista yleisöä.

Esa Leskisen, Sami Keski-Vähälän ja Kristian Smedsin sovittama, Antti Hovilaisen ohjaama Jäniksen vuosi- näytelmä kertoo datanomi Vatasen (Harri Laurila) totaalisesta kyllästymisestä elämän kiireiseen oravanpyörään. Hän elää elämää, jota ei haluaisi elää, masennuslääkkeiden varassa. Eräältä kaoottiselta työreissulta paetessaan hän tutustuu rampautuneeseen, puhuvaan jänikseen (Eeva-Kaarina Lämsä). Matka jatkuu nopeatempoisena ja monivaiheisena jäniksen kanssa. Jäniksen lisäksi hän tapaa maaseudulla mm. kioskinpitäjän, eläinlääkärin ja hotellin vastaanottovirkailijan. Kukaan näistä edellä mainituista (eikä myöhemminkään kohtaamistaan roolihahmoista) ei edusta perinteistä roolimallia. Hulluuden ja normaaliuden raja hämärtyy kaikkien näiden tyyppien kohdalla.

Myös Vatanen itse joutuu kohtaamaan rajansa. Näytelmässä unen ja toden rajanveto on häilyvä. Houkuttava unimaailma tuntuu välillä todellisemmalta kuin sekava elämä oravanpyörässä. Kaiken koheltamisen keskellä Vatanen joutuu kysymään sekä itseltään että jänikseltä, josta matkan aikana on tullut kuin osa häntä itseään, että mihin hän itse sijoittuu normaaliuden ja hulluuden välillä. Hän lähtee etsimään vastauksia karkaamalla jäniksen kanssa pohjoisen erämaahan. Tälle opettavaiselle matkalle myös katsojat johdatellaan taitavasti mukaan.

Matkan aikana käsitellään elämän tärkeitä teemoja osin myös huumorin kautta. Paetessaan elämän kovia arvoja erämaahaan, Vatanen joutuu kohtaamaan samat ”elämän korpit” hieman eri muodossa myös luonnon keskellä. Juonen rakenne on mielenkiintoinen eikä sitä voi ennalta arvata. Loppua kohti juoni jalostuu ja roolitykitys lisääntyy entisestään, jopa paikoin liian nopeaksi hitaamman katsojan näkökulmasta. Katsojan on oltava tarkkana että pysyy vauhdissa mukana. Huumori höystää tarinaa taitavasti. Vaikka näytelmä sijoittunee lajiltaan komediaan, niin tarinana se käsittelee myös syvällisiä ja vakaviakin teemoja.

Näyttelijäsuorituksista puuttuvat kokonaan ns. heikot lenkit. Vatanen päähenkilönä on vakuuttava ja roolissaan vahvasti läsnä, sekä puhuva jänis sympaattisuudessaan liikuttava. Sivuhenkilöiden paljoudesta huolimatta esitys ei tunnu sekavalta. Roolitukset toimivat saumattomasti, vaikka lähes kaikilla näyttelijöillä on useita roolihahmoja. Mieleenpainuvimpia heistä ovat mm. Korppi, Tiina Tähtisumu, Myyjätär ja Pankkivirkailija.

Lavastus yksinkertaisuudessaan toimii mainiosti. Musiikki ja muut näytelmää varten tehdyt ääni- ja muut aistitehosteet luovat todellisuuden tunteen. Taustalta kuuluva aito linnunlaulu ja esityksen aikana katsomon sivulta lavasteiden taakse loikkiva oikea jänis antoivat sunnuntai-illan esitykseen oman ihastuttavan lisämausteensa.

Meille kaikille tässä elämän oravanpyörässä, tavalla tai toisella, mukana oleville voin lämpimästi suositella tätä lättyrasvan tuoksuista esitystä.