Arvio: Tämä on nähtävä uu­des­taan – vai­kut­ta­va Nel­jän­tien­ris­teys Kuu­sa­mon Näyt­tä­möl­tä

Apteekkari (Harri Siikaluoma) opettaa mielellään nuorta kätilöä, Mariaa (Silja Mustonen), ajamaan pyörällä.

Kuva: Kari Hujanen

Kolme Lahjaa: Tiina Koskela-Janhunen, Päivi Korhonen ja Emmi Isokoski.

Kuva: Kari Hujanen

Kuva: Kari Hujanen

Tommi Kinnusen esikoisromaaniin perustuva näytelmä Neljäntienristeys sai ensi-iltansa perjantaina 3.11. Kuusamon Näyttämöllä Kuusamo-opiston teatterisalissa.

Uusi teatterisali on pieni, mutta taitavasti toteutettujen lavasteiden avulla sen näyttämö oli saatu toimivaksi. Talot, valot, vaihtuvat taustakuvat, sekä erilaisilla soittimilla ja musiikilla loihdittu äänimaisema imaisevat katsojansa mukaan tarinaan heti ensimmäisistä urkusoinnuista lähtien. Reilun kaksituntisen ajan pääsee seuraamaan Neljäntienristeys-romaanista tutun kuusamolaissuvun elämää läpi koko 1900-luvun.

Tarina alkaa vuosisadan vaihteesta, jolloin suvun matriarkka Maria on nuori vastavalmistunut kätilö. Näytelmän tapahtumat ulottuvat sadan vuoden päästä meidän aikaamme, jolloin Lahja, Marian tytär, on jo elämän ehtoopuolella. Tarinassa välittyy myös Suomen historia. Sataan vuoteen mahtuu monenlaisten tapahtumien lisäksi vallalla olevaa asenneilmastoa.

Taloilla on tarinassa myös symbolinen merkitys. Niitä rakennetaan, mutta niitä myös puretaan ja poltetaan. Neljäntienristeyksessä kuljetaan risteilevillä, niin sora- kuin henkisemmänkin elämän teillä ja reiteillä. Avoimesti ja taitavasti kerrotun sukutarinan taustalla vaikuttaa myös piilotarina toiveineen ja tunteineen.

Neljäntienristeyksessä kohtaavat Marian ja Lahjan lisäksi Lahjan mies Onni sekä heidän poikansa Johannes ja hänen vaimonsa Kaarina sekä lapset.

Muutoin niin voimakkaaseen ja vaikuttavaan esitykseen tuovat lapsinäyttelijät onnistuneesti tarvittavaa herkkyyttä ja elämäniloa.

Koko näyttelijäkaarti onnistuu tehtävässään loistavasti. Vaikka tarinassa on kovan elämän kokeneita vahvoja naishahmoja, niin sympaattisen Onnin koskettava tarina nousee taustalta päähenkilön tarinan rinnalle.

Näytelmän teksti on sujuvaa ja sitä on miellyttävä kuunnella, mutta esitystavan kerroksellisuus tuo haastetta katsojalle. Eri sukupolvet ja kohtaukset limittyvät toisiinsa. Katsojan on seurattava tarkoin niin kertojia kuin heidän kauttaan välittyvää aikaa ja tilanteita pysyäkseen juonessa mukana.

Vaikka tarina kertoo yhden suvun tarinan, se kertoo myös meistä ihmisistä, arvomaailmoistamme, erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä, monenlaisista rakkauksista, pettymyksistä, kaipauksista. Lisäksi se kertoo vaikuttavasti rakkauden ja kosketuksen puutteesta sekä sen seurauksista.

Puolivälissä näytelmää oleva ”desantti-kohtaus” jäi pelottavuudessaan itselleni irralliseksi. Muutoin esitys oli nautinnollinen ja mieleen jäävä. Harvoin teatteriesityksen jälkeen tulee tunne, että tämä esitys on nähtävä uudestaan. Nyt tuli. Tässä tarinassa riittää katsottavaa ja pohdittavaa useammaksikin kerraksi.

Tämä vuosisadan tarina kannattaa käydä katsomassa, vaikkapa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi.