Nyt ne kauan odotetut olympialaiset sitten alkoivat! Avajaisissa tarjottiin mahtava läpileikkaus brasilialaiseen kulttuuriin musiikin, tanssin ja pursuavan väriloiston avulla. Avajaiset olivat meille Brasilian asukeille tärkeä spektaakkeli. Ihmiset kokoontuivat kotisohvien kisakatsomoihin juomien ja ruokien kera. Avajaisjuhlaa kommentointiin innokkaasti ja välillä vierätettiin muutama liikutuksen kyynelkin. Minulle tuli mieleen tapauksen luonteesta Linnanjuhlat. Juhlapukujen kommentointia ja herkistymistä siinä vaiheessa, kun sotaveteraanit astuvat ensimmäisinä kättelemään presidenttiparia. Tällaiset hetket saavat tuntemaan ylpeyttä siitä, että on suomalainen ja nykyään jo aika paljon brasilialainenkin.
Minulla on tapana selailla puhelimella aamukahvin seurana suomalaisia uutissivustoja, että pysyn ajantasalla kotimaan asioista. Jo ennen olympialaisten alkua mediassa uutisoitiin ahkerasti Rio de Janeiron kisavalmisteluista tai paremminkin siitä, että kaikki on ihan pielessä. Olympiakylän struktuurissa on puutteita, vesilajien kisapaikat ovat saastuneita ja muutenkin kaikki on ihan kamalaa. Luin tällaisia kirjoituksia siinä vaiheessa vielä ihan neutraalisti toivoen mielessäni, että puuttuvat asiat saadaan tehtyä ja korjattua niin, että kisat saataisiin käyntiin. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että lähes kaikki uutisointi Riosta tuntui olevan todella negatiivista ja se on vielä nyt keskiviikkonakin, kun kirjoitan teille tätä kolumnia. Rio on yli kuuden miljoonan asukkaan kaupunki ja se sijaitsee Brasiliassa, joka on vielä joltain osin kehitysmaa. Kaupungin rikollisuus ja sen mukana tuoma väkivalta ovat ongelmia myös monessa muussa suurkaupungissa, joten näiden asioiden ei pitäisi tulla mitenkään yllätyksenä urheilijoille ja kisaturisteille. Valppaana pitää olla eri tavalla kuin Kitkantietä kulkiessa, mutta maalaisjärjellä pärjää jo pitkälle.
Joka päivä olen lukenut suomalaisista lehdistä, kuinka joku urheilija tai toimittaja on ryöstetty ja kuinka olympiakylän vessat ovat epäkunnossa. Se harmittaa. Harmittaa paljon myös se, että urheilutoimittaja ei ole uskaltanut ottaa matkalle mukaan vihkisormustaan ja monet suomalaisurheilijat ovat toitottaneet, että tänne ei kyllä ole palaamista. Seppo Rätykin olisi varmasti tokaissut, kuinka osaakin olla sitten paska maa. Harmittaa ennen kaikkea brasilialaisten puolesta. Tähän maahan mahtuu niin paljon muutakin kuin yksi Rio2016.
Tosiasia on se, että huomattavasti suurin osa brasilialaista on ihan tavallisia ihmisiä ja elää omaa tavallista elämäänsä. Tavallinen brasilialainen tuomitsee ryöstelyn ja kaikenlaiset muutkin rikollisuuden muodot. Tavallinen brasilialainen tietää, että luonnosta tulisi pitää parempaa huolta ja että roskaaminen on typerää. Tavallinen brasilialainen tuntee nahoissaan sen, kuinka palkat ovat pienet ja elämä on välillä niukkaa. Tavallinen brasilialainen suree maansa yhteiskunnallista tilaa, mutta ei koskaan menetä toivoa. Tavallinen brasilialainen liikuttui yhdessä huippumalli Gisele Bündchenin kanssa, kun hän käveli avajaisseremonissa Maracañan stadionilla yhden maailman kaunemmista lauluista soidessa taustalla, Garota de Ipaneman. Niin liikutuin minäkin.
Tänä aamuna koin poikkeuksellisesti ilonhetkiä, kun eräs golfinpelaaja kertoi nähneensä Rion viheriöillä maailman suurimman jyrsijän, vesisian! Missä muualla sellaista edes voisi tapahtua? Pari viikkoa sitten sunnuntaisella retkellä pyöräiltiin kavereiden kanssa vesiputoukselle ja matkalla syötimme banaaneja apinoille. Samalla reissulla näin myös eri värisiä papukaijoja. Yksi päivä kadulla tepasteli vastaan villejä riikinkukkoja. Kovasti yritin ottaa kuvia ja taltioida näitä hetkiä muistiin. Kuvat eivät tee kuitenkaan oikeutta tämän maan kauneudelle tai sille hetkellä, kun joku alkaa hyräillä arasti Ipaneman tyttöä ja muut yhtyvät lauluun. Eukalyptuspuiden tuoksuun on sekoittunut maahan pudonneiden mangojen makeutta ja tunnen lapsellista riemua siitä, etten kaatunut pyörällä kertaakaan vaikeassa maastossa, vaikka lähellä oli monta kertaa. Iloa toi myös se, että vesiputouksen vesi ei ollutkaan niin kylmää. Tavallisille brasilialaiselle vesi on aina lämmintä, mutta kuusamolaista palelee.
Lotta Riekki
Kirjoittaja on kuusamolaissyntyinen 26-vuotias kasvatuspsykologi, joka jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan brasialaisesta elämänmenosta.