Kokeilu: Tekoäly uutisoi Koil­lis­sa­no­mien jutut tällä vii­kol­la

TOIMITTAJALTA: Len­to­pal­lo­ke­vään rat­kai­su­het­ket lä­hes­ty­vät – Pölkky Kuu­sa­mon vä­him­mäis­ta­voit­tee­na run­ko­sar­jas­sa pitää olla kol­man­nen sijan säi­lyt­tä­mi­nen

Mainos: Tilaa Koillissanomat Digi koko vuodeksi samaan hintaan: 3 kk 35,70 € + 2 kk kaupan päälle, tilaa tästä

Ebba Ahonen ja Martti An­ne­berg asuivat lapsina samalla ky­läl­lä, ra­kas­tui­vat 70 vuotta myö­hem­min ja tänään he menevät nai­mi­siin - Kosinta oli pe­ri­kuu­sa­mo­lai­nen: “Si­nus­ta saisi joku hyvän akan"

Martti Anneberg ja Ebba Ahonen viettävät häitään keskiviikkona Käylässä.
Martti Anneberg ja Ebba Ahonen viettävät häitään keskiviikkona Käylässä.
Kuva: Mikko Halvari

Ebba Ahonen haroo “viisipiikkisellä” tukkaansa. Jokin omassa olemuksessa ahdistaa: kun on arkivaatteet päällä ja pitää mallautua kuvattavaksi. Martti Anneberg katsahtaa rakkaaseensa ja silittää tämän hiuksia.

Hopeahohtoa hiuksissa ja kaikki on kunnossa, Martti hymyilee.

Tuossa hetkessä on lämpöä.

Siinä on rakkautta.

Kypsää rakkautta.

Kypsä rakkaus ei ole nuoren rakkauden kaltainen: tunteiden aallokossa ajelehtimista: hullua kiihkoa, pakahduttavaa iloa, raastavaa ikävää tai loputtomalta tuntuvaa surua.

Ei sen tarvitse ollakaan. Se on ehkä jotain vielä enemmän kuin mihin nuori rakkaus pystyy hauraudessaan. Se on huomioonottamista, lämpöä ja tasavertaista kumppanuutta.

– Se on rakkaudenosoitusta monella tavalla niin, että on koko ajan lämmin tunne. Pieniä eleitä ja toisen tarpeiden ennakointia ilman, että niistä tarvitsee sanoa, Martti murustelee kypsää rakkautta palasiksi.

– Toiselle voi sanoa, että meepä keittämään kahvit. Ei tarvitse sanoa, että menisitkö kultaseni keittämään kahvit. Ei välttämättä tarvitse hempeillä, analysoi puolestaan Ebba.

– Minä se ruukaan hempeillä. Käyn halaamassa ja sanon jotain, Martti huomauttaa.

– Ja mie olen jalat maassa. Jalat maassa ja pää pilvissä, Ebba hymähtää.

Haukkumasanat olivat ensimmäiset sanat, jotka Martti sai osakseen Ebbalta. Syynä oli Silimänterhän -murresanakirja tai oikeastaan kirjan puute.

Martti oli julkaissut Sodankylän murresanakirjan, josta kerrottiin paikallisessa lehdessä.

– Siinä kaksi herrasmiestä hymyili lehdessä oikein leveästi, että nyt sitä kirjaa saa Sodankylän elokuvafestareilla ja helkutti vieköön, kun piti hakea kirjaa jok’ikiseltä kojulta eikä sitä löytynyt mistään, Ebba muistelee vuotta 2003.

Ebba lähetti paikalliseen Sompio-lehteen haukkumakirjeitä. Taisi niitä mennä suoraan Martillekin, joka oli lehdessä kehunut kirjan olevan saatavilla.

– Pakkohan siinä oli sitten alkaa soittaa ja laittaa sähköpostia, Ebba muistelee.

Siitä se sitten lähti.

– Sain viestien pohjalta Ebbasta sellaisen vaikutelman, että hänellä on erittäin hyvä huumorintaju ja että hän on erittäin älykäs, Martti muistelee.

Ebballa kyllä riittää sanottavaa, mutta Martin aluksi osakseen saamat haukut olivat aiheettomat. Kirjaa kyllä piti olla myynnissä Sodankylän elokuvafestivaaleilla, mutta myyntipuuhiin värvätty mies oli sortunut juopottelemaan ja myyntipöytä jäi pystyttämättä.

Kirjoittaminen oli asia, joka alunperin yhdisti leskeksi jääneet Ebban ja Martin, mutta varsinaisesti rakkaus astui kuvioihin useita vuosia myöhemmin vuonna 2015. Ebba meni mukaan erään yhdistyksen järjestämälle teatterimatkalle Rovaniemelle. Teatteriin oli sovittu tapaaminen Martin kanssa.

– Katsoin, että tuolla on sen näköinen mies. Ajattelin, että kun se on vielä kirjailija, hän vain ojentaa kätensä ja sanoo, että hän on Martti Annerberg. Hän koppasikin minut syliin, ja silloin Ebbaa vietiin!

Käylässä, Ebban kotona, jossa pariskunta nyt asuu yhdessä, on paljon luontoaiheisia tauluja esillä: revontulien leikkiä, virtaavaa vettä ja kotiseudun maisemia. Yhteen on maalattu Sodankylässä sijaitseva Porttikoski, josta pari kilometriä ylempänä sijaitsi Ebban lapsuudenkoti.

Niin ikään Martti on kotoisin saman vesistön varrelta: Martti itäpuolelta, Ebba länsipuolelta. Silti kaksikon polut eivät ristenneet lapsuudessa.

Kotiseudun ja kirjoittamisen lisäksi Ebbaa ja Marttia yhdistävät myös porot. Kahdeksan kirjaa julkaissut Martti on muun muassa kirjoittanut porotietosanakirjan ja aikoinaan ajanut poroilla kilpaa.

Ebban isä oli poromies ja nainen kertoo ”kasvaneensa poronkarvojen seassa”.

– Tiedätkö millainen poro on runo? Uros vai naaras?, Ebba saattaa kysyä yhtäkkiä ja katsoa keskustelukumppaniaan kysyvästi.

– Runo-vaadin on sellainen, että se on maho. Se on maho joko sen takia, että se on vanha tai jostain muusta syystä. Se on esimerkiksi luonut vasansa, eli vasa on tullut kesken. Ei sanota, että on maho, vaan sanotaan, että on runo-vaadin. Se on tuollainen kaunis nimi.

Martti katsoo tulevaa morsiantaan ihailevasti.

– Tässä tulee esille tuo valtava muisti, joka Ebballa on.

Kesän varalle Ebballa on jo tiedossa asia, joka on laitettava kuntoon Martin kanssa: kasvimaa.

– Siellä täytyy kasvaa aina sipulia ja naurista. Nauris kuuluu Lapin ihmisen poronlihavelliin. Siihen ei laiteta porkkanoita, vain naurista ja sipulia, Ebba toteaa jämäkästi.

Ebba on aina ollut kiinnostunut ruoanlaitosta. Osaa mielestään ja muidenkin mielestä sen homman. Vähän sen varjolla Marttikin kosi häntä.

– Martti meinasi, että sinusta joku saisi hyvän akan, kun osaat laittaa noin hyvin ruokaa, mutta joko sinulla on valittuna joku? Minähän voisin tulla siihen. Se oli sellainen peritavallinen, kuusamolainen kosinta, Ebba naurahtaa.

Roolijako pitää keittiössä yhä paikkansa: Ebba tekee ruoan, Martti keittää kahvit, etenkin käskystä.

– Minä olen kova komentamaan. Olisin kuulemma passannut armeijaan vääpeliksi, Ebba kertoo hymyillen.

Vaikka Martti kosi peritavalliseen tapaan, oli kummallekin itsestäänselvyys, että naimisiin mennään jossain vaiheessa.

– Meillä oli kummallakin sellainen tietoisuus, että tähän se johtaa, Martti kertoo.

Luhka heilahtaa nopeasti Ebban harteille. Kyseessä on perinteinen lappilaisen naisen hartiavaate. Luhkan Ebba laittaa kiinni riskun, perinteisen Lapin korun sijaan, Kalevala-korulla. Luhkan alle tulee tumma hame ja ja tumma paita, jossa on hieman valkoista. Jalkaan hän laittaan lapinsukat, jotka on neulonut isän ohjeiden mukaan.

Siinä on Ebban hääpuku, jossa hän astelee tänään alttarille Käylän kirkossa.

Alunperin häät piti pitää ”pienellä kaasulla”. Mennä naimisiin ja ilmoittaa myöhemmin läheisille, että naimisissa ollaan. Pari tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin ja ilmoitti lähipiirille hetkeä aikaisemmin tulevasta juhlasta. Osa lähipiiristä pääsee paikalle, osa ei.

Vaikka kaikki läheiset eivät pääse paikalle lyhyen varoitusajan takia, ovat kaikki hyväksyneet parin rakkauden.

– Minulla on kaksi tytärtä ja molemmat oikein iloisia ja onnellisia siitä, että isä on löytänyt niin ihanan kumppanin kuin Ebba, Martti kertoo.

Yhtä lailla Ebban lapset ovat onnellisia hänen puolestaan.

– Kukaan ei ole ihmetellyt ollenkaan. Me itse vain olemme aina sanoneet, että susiparina ei eletä. Sillä sanalla on vähän paha kaiku.

”Martti meinasi, että sinusta joku saisi hyvän akan, kun osaat laittaa noin hyvin ruokaa, mutta joko sinulla on valittuna joku?