Keskustan kansanedustaja Ulla Parviainen kirjoitti tämän lehden kolumnissaan , että historiassa Suomen sisukas kansa on osannut puhaltaa yhteen hiileen ja selvinnyt vaikeista ajoista, kun taas nykyään some-keskustelijat riehaantuvat hetkessä jo nettilehden otsikosta.
Parviaisen mielestä asiat eivät kohene yhtään sillä, että niistä huutaa some-palstoilla.
Ensinnäkään ei ole mitään yhtenäistä Suomen kansaa samassa veneessä.
On olemassa tiukat valtahierarkiat ja erilaisiin yhteiskunnallisiin asemiin joutuneita tai päässeitä ihmisiä, joista Parviainen edustaa sitä etuoikeutetuinta kermaa, jolla on myös eniten valtaa.
Parviainen kertoi alati kamppailevansa itsensä kanssa siitä, missä määrin jokaiseen huutoon ja perättömään väitteeseen pitäisi vastata.
Tuoreena esimerkkinä olkoon vaikka Parviaisen puoluetoverin Mikko Kärnän kirjoittamat höpötykset kasvissyönnistä. Sen sijaan että Parviainen olisi oikonut Kärnän perättömiä väitteitä kasvisruuan epäeettisyydestä, päätti hän tykkäillä ja komppailla näitä Twitterissä.
Omassa Facebook-profiilissaan Parviainen puolestaan kommentoi, että nyt viimeisinä päivinä on oikein olan takaa lyöty meidän pääministeriä.
Tämäkö on sitä somekeskustelua, jota ei Parviaisen mielestä saisi käydä?
Sen sijaan että puuttuisi vaikka räikeään ja suunnitelmalliseen nettirasismiin tai naisvihaan, hän harmittelee pääministerin arvostelua.
Helsingin Sanomat kertoi viikko sitten, että Juha Sipilän kansansuosio on romahtanut puolessa vuodessa. Pitkälti tässä on kyse siitä, että pääministerin vetämän hallituksen politiikka ei miellytä.
Moni ei välttämättä tykkää vaikkapa siitä, että Talvivaara-Terrafamea rahoitetaan puolella miljardilla samalla, kun koulutukseen ei ole varaa ja jo valmiiksi köyhiltä leikataan talouskuripolitiikalla.
Parviaisen mielestä kansainvälisillä mittareilla mitattuna Suomi on maailman huippua. Näin se on ollutkin esimerkiksi lehdistönvapaudessa, mutta liekö enää tänä vuonna, kun maailmalle levisivät uutiset Sipilästä vaientamassa Yleä.
Itse olen sitä mieltä, että epäkohdat todellakin paranevat huutamalla niistä somepalstoilla. Miten muuten ne paranisivat?
Jos politiikka on epäoikeudenmukaista, siitä pitää huutaa urku auki niin kauan, että se menee kaikille kaaliin. Jos me journalistit kirjoitamme sontaa, sosiaalinen media näpäyttää.
Jos someraivo, kärjekkyys tai rumasti puhuminen sosiaalisessa mediassa harmittavat, kannattaa painaa blokkinappia. Sillä se vaimenee.
Asiallinen kritiikki kannattaa puolestaan niellä.