Jaakko Heikkinen kirjoitti toissa maanantaina kolumnin otsikolla ”politiikan paineet” varoittaen, että kirjoitus saattaa sisältää huumoria, jopa satiiria ja ironiaa. Jatkan samasta aiheesta varoittaen, että seuraava saattaa olla totta. Tarkoitukseni ei ole tyrmätä hauskaa juttua vaan jakaa tietoa politiikan kiemuroista.
Se, että allekirjoittanut on pidetty politiikan kakkospaikoilla ei johdu suksista, polkupyörästä eikä kunniakierrosjuoksusta (tämä epäilemättä sitä huumoria) vaan siitä, että vihreiden kannatus ei koskaan ole edellyttänyt enempää kuin kakkospaikkoja jos nyt niitäkään. Vuoden 1988 kuntavaaleissa emme vielä yltäneet yhteenkään paikkaan vaan koin saman kohtalon kuin Krista Poutanen 2008 eli jäin reippaasti yli sadalla äänellä ulkopuolelle. Tässä ei tietenkään ollut mitään vääryyttä, sillä kun vaalit ovat suhteelliset ratkaisee puolueen yhteisäänimäärä, joka kummallakaan ei riittänyt. 1992 - 2008 saimme viisissä kuntavaaleissa aina 2 paikkaa, kunnes 2012 paljolti Mika Flöjtin ansiosta 3.
Kaupunginhallitusta ei koota puolueiden välillä kuten maan hallitus arvaamattomien keskinäisten neuvottelujen, lehmäkauppojen ja kassakaappisopimusten avulla vaan systeemi on puhdasta matematiikkaa. Puolueiden tai teknisten vaaliliittojen valtuustopaikkojen lukumäärät jaetaan peräkkäisillä kokonaisluvuilla 1, 2, 3,4 jne ja nämä osamäärät pistetään suuruusjärjestykseen. Tästä seuraa, että ennen kun sekä hallitus että lautakunnat olivat 12-jäsenisiä, oli puolueella oltava vähintään 4 valtuutettua että se saisi lainkaan paikkoja. Lautakuntien muututtua 1985 15-jäsenisiksi riittää niihin pääsyyn 3 valtuutettua. Vihreiden on siis aikaisemmin ollut pakko tehdä tekninen vaaliliitto saadakseen mitään ja vielä myös 2012 päästäkseen hallitukseen. On aika paljon, että olen saanut istua 8 vuotta hallituksessa.
Näillä teknisillä vaaliliitoilla ei ole mitään tekemistä ennen vaaleja solmittujen varsinaisten vaaliliittojen kanssa. Ne tehdään vain paikkajakoa varten matematiikan pohjalta ja tietysti niin, että molemmat osapuolet hyötyvät. Koska ideologiat eivät nissä vaikuta, ovat vihreät solmineet ensivaiheen tekniset vaaliliitot milloin vasemmistoliiton, milloin kokoomuksen kanssa (kerran kristillisetkin mukana) ja niissä on pelattu molemmin puolin ihan reilua peliä. Tekniset vaaliliitot ovat voineet sitten myöhemmin vielä liittoutua ja 2012 saatiin suoraan aikaan isompi koalitio.
Keskustan kanssa liittoutumisesta tai edes siitä neuvottelemisesta vaalien jälkeen ei ole kokemuksia, sillä en ole koskaan ottanut sinnepäin yhteyttä. Kuusamon kuntapolitiikan keskeinen ongelma on, että yhdellä puolueella on yli puolet paikoista valtuustossa ja sen seurauksena muissakin elimissä.Tätä epäkohtaa ei ole syytä kärjistää auttamalla sitä saamaan vielä lisää. Yhden puolueen ylivalta ei tietenkään ole laittomuus eikä edes vääryys, koska se on äänestäjien valinta, mutta huono asia se kyllä on oli se enemmistö nyt millä puolueella tahansa. Ääänestäjien antamaa mandaattia hallita 60-prosenttisesti käytetään varsinkin tärkeissä asioissa hallitsemiseen 100-prosenttisesti. Kolmiportaiseen kuntahallintomalliin lautakunnat - hallitus - valtuusto ovat tulleet lisäportaina kepun ryhmäkokoukset kaikkien em. elinten kokousten alla.
Sellaisiakin ehdokkaita saattaa olla, joita ei politiikaan vedä aatteen palo vaan pyrkimys pönkittää omaa työuraa politiikalla eikä Kuusamossa liene epätietoisuutta, mihin puolueeseen he hakeutuvat. Kepu ei ole Kuusamossa vain puolue, vaan monet kokevat sen yleiseksi turvan tuojaksi, jonkinlaiseksi äidin tissin korvikkeeksi. Kääntäen voidaan hieman masentavasti todeta, että jos pienemmistäkin puolueista löytyy pyrkyreitä, he päälle päätteeksi ovat pölkkypäisiä pyrkyreitä.