Kaksi asiaa, no ainakin, puuttui niistä äitiyspakkauksista, jotka minä sain kun odotin lasta. Kun sain tyttövauvan, en oppinut leipomaan maistuvaa ja pehmeää pullaa niin kuin äitien on tapana osata. Kun sitten sain poikalapsen, en oppinut leikkaamaan hiuksia. Eikö äitiys voisi tuoda tullessaan edes jotain taitoja.
Ihailen äideille kovin yleistä tarmokkuutta ja taitoa laittaa ruokaa ja leipoa. Äideillä on ilmiömäinen tapa keksiä mitä tänään syödään ja valmistaa se siinä lapsia harrastuksiin viemisen, muun kodin ylläpitämisen ja oman harrastuksen ohessa ikään kuin samalla.
Ei onnistu kaikilta. Joidenkin pullat ovat aina pieniä ja kovia.
Mainoslause ”Äitien laittamaa ruokaa” pitää meillä paikkaansa. Jos perheen isä ei ole kotona, syödään eineksiä.
Ruuan laittaminen on annettu sen osaavalle isäihmiselle kokonaan. Niin kokonaan, että kun lapsi halusi kotileikissä laittaa ruokaa, hän halusi olla isä. Ulkomaailma iski vasten kasvoja, kun totuus paljastui. Kotista -leikissä on tiukat säännöt, ja isä joutui lähtemään töihin.
Se toinen asia on kesätukka. Miten voi olla mahdollista, että kaikki pienten poikien äidit osaavat leikata lastensa hiukset.
Suitsait, siitä vaan saunaillan alla nassikan jo valkoiseksi jäänyt otsa ja niska paljastuvat talviturkin alta, kun äiti häärii pään ympärillä hetken leikkurin ja saksien kanssa.
Täytyy myöntää, että tässä asiassa sisuunnuin enemmän kuin niiden pullien kanssa. Yritin muutamankin kerran. Yhden kerran yritin leikata niin sanotun kesätukan ja jo muutaman kerran sen jälkeen niin sanotusti siistiä. Jälki on ollut joka kerta kauheaa. Lasta pelotti niin, ettei hengittänyt kuin muistutuksesta. Lopputuloksena oli huonovointinen lapsi, jonka tukka näytti sieltä täältä kynityltä. Saksissa ei ollut mitään vikaa.
Onnellinen poika, pääsee taas pullakaupan kautta parturiin.