Koronapandemia ja sen hillitsemiseksi asetetut rajoitukset ovat johtaneet taloudellisiin ongelmiin ja toisaalta uudistumistarpeisiin monilla elinkeinoelämän toimialoilla. Julkinen hallinto (erityisesti EU ja Suomen valtio) on päättänyt lisätä uudistusten ja investointien mahdollistamaa talouden kasvupotentiaalia erilaisin elvytyspaketein. Tavoitteena on nopeuttaa elpymistä, vahvistaa työllisyyttä, kiihdyttää yritysten investointien käynnistymistä ja lievittää kriisivaikutuksia. Tavoitteena on luoda edellytyksiä talouden vihreälle, digitaaliselle ja palautumiskykyä tukevalle elpymiselle, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tiedotteessa kerrotaan.
Lähiaikoina tulee olemaan poikkeuksellisen paljon kehittämisrahoitusta. ALKE-elvytyspaketin koko on 106 miljoonaa euroa ja rahoitus on jo jaettu alueille. Rahoitettavat hankkeet voivat liittyä esimerkiksi yritysten liiketoiminnan ja toimintaympäristön kehittämiseen. Itä- ja Pohjois-Suomen alueella rahoitus käytetään nykyisen EU-ohjelman (EAKR ja ESR) mukaisesti alueellisesti vaikuttavia elvytystoimia painottaen. Rahoitushaku on jo käynnissä, tiedotteessa sanotaan.
React-EU -paketti tulee lisärahoituksena nykyiseen EU-ohjelmaan summan ollessa noin 280 miljoonaa euroa. Rahoituksen toimeenpano saadaan käyntiin kevättalvella 2021. Rahoitus mahdollistaa yritysten tukemisen ja T&K-toimet sekä digitalisaatioon liittyvän osaamisen ja palveluiden sekä liiketoimintaosaamisen kehittämisen.
JTF- Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston tavoitteena on helpottaa ja hallita aluetaloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia, joita päästövähennysten toteuttaminen aiheuttaa. Rahaston koko tulee olemaan Suomessa noin 1 mrd. euroa. Rahaston painopisteet ovat vasta suunnittelun alla.
Suomen kestävän kasvun ohjelman (RRF) painopistealueet on valittu. Kullakin painopistealueella rahoitetaan rakenteellisia uudistuksia ja niitä tukevia investointeja. Toimilla haetaan pitkän aikavälin positiivisia vaikutuksia. Tavoitteena on kasvupotentiaalin sekä taloudellisen ja sosiaalisen kestokyvynja koheesion lisääminen sekä vihreän siirtymän ja digitalisaation tukeminen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tiedotteessa sanotaan.
Elpymistoimiin on runsaasti rahoitusta saatavissa. Merkittäviä läpäiseviä periaatteita ovat viennin edistäminen, vihreä elpyminen ja digitalisaation hyödyntäminen. Hyviä, erityisesti yrityslähtöisiä hankkeita kaivataan. Tavoitteena on, että maakunnassa kyetään hyvin hyödyntämään nyt käsillä olevat mahdollisuudet. KasvuForum, MaaseutuForum ja TyöllisyysForum -verkostoissa järjestetään ajantasaisia infoja rahoitusvälineiden etenemisestä ja sisällöstä.