Näin tuumaili entinen huippujuoksija Antti Loikkanen seisoessaan Kuusamon nykyaikaisen ja kestopäällysterataisen urheilukentän reunalla tiistaina. Kenttä oli tähän vuodenaikaan tyhjä, mutta olisipa tällaiset harjoittelupaikat olleet silloin käytössä kotipuolessa, kun minä olin nuori, hän huokaili.
Enonkoskella 1955 syntynyt Loikkanen, 62, ”Kuusamon vävy”, asuu nykyisin soiviolaissyntyisen vaimonsa kanssa Nurmijärvellä. Naimisiin menosta tulee tänä syksynä tasan 40 vuotta.
– Olen syksyisin tullut tänne pienriistametsälle ja kalalle. Tänä syksynä olen ensimmäistä kertaa osallistunut myös hirvijahtiin Kaakkois-Kuusamon porukassa, tosin aseettomana, koska en ole suorittanut hirvikoetta. Lintuja en ole ampunut viimeiseen kolmeen vuoteen.
Loikkanen kertoi, että sattuipa kerran hänen kilpailu-uransa aikana 1980-luvun alkupuolella niin, että hänet oli pyydetty kutsukilpailuun Dubaihin.
– Minulle luvattiin osallistumisesta 10 000 markkaa ja lisäbonuksia sijoituksista. En kuitenkaan mennyt, vaan tulin mieluummin tänne Soivioon metsälle. Kyllä sitä valintaa moni ihmetteli.
Antti Loikkanen oli Suomen huippujuoksijoita 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alkupuolella.
Hänen ennätyksensä ovat seuraavat: 800 metriä 1.47,1, 1 500 metriä 3.36,3 (SE samalla ajalla Pekka Vasalan kanssa), 3 000 metriä 7.46, 5 000 metriä 13.27 ja 10 000 metriä 28.42. Näillä ajoilla hän olisi tämän kesän Suomen tilastoissa joka matkalla selvä kärkiajan haltija. Esimerkiksi 3 000 metrin tämän kesän paras suomalaisaika on Martti Siikaluomalla, 8.11.
Harva juoksija on yltänyt vastaaviin aikoihin näin laajalla skaalalla oikeastaan koko maailmassa, Suomesta puhumattakaan.
Loikkanen ponnahti pinnalle ja suuren yleisön tietoisuuteen SM-maastoissa Vuokatissa keväällä 1976. Miesten lyhyellä 5 kilometrin matkalla hän otti kärkipaikan heti alusta alkaen ja joutui antautumaan kisan voittaneelle Lasse Virenille vasta aivan lopussa muutamalla sekunnilla. Samainen Viren voitti muuten myöhemmin kesällä Montrealin olympiakisoissa kaksi kultamitalia!
Loikkanen osallistui itse myös Montrealin olympialaisiin sekä lisäksi Moskovan 1980 olympialaisiin ja Los Angelesin olympialaisiin 1984 sekä Helsingin MM-kisoihin 1983.
Sisäratojen EM-kilpailuissa Loikkanen oli kahdesti mitaleilla ja pari kertaa pistesijoilla ja ulkoratojen EM-kisoissa viides. SM-mitaleita ja maaotteluita on tukuttain.
– Saksalaisen Thomas Wessinghagen voitin, mutta englantilaisia Sebastian Coeta ja Steve Owettia en koskaan, olivat ne niin kovia.
Loikkanen sanoi, että lapsena harrastettiin kotipuolessa eri urheilulajeja kaiken aikaa, kun ei ollut oikein muita harrastusmahdollisuuksia. Hänellä oli koulumatkaa suuntaansa 4 kilometriä ja se kuljettiin juosten, pyörällä tai hiihtäen. Ei ollut linja-auto- tai taksikuljetuksia.
– Kun sitten tultiin koulusta kotiin, ei jääty televisiota vahtaamaan, vaan vuodenajasta riippuen yleisurheiltiin, pelattiin jalkapalloa, hiihdettiin tai pelattiin jääkiekkoa. Siinä kehittyi motoriikka ja hapenottokyky. Nykyäänhän lapsista yli puolet on liikalihavia.
Itsenäisyyspäivänä meillä oli tapana poikasena mennä pelaamaan 8 kilometrin päähän kotoa olevalle Parsislammelle jääkiekkoa. Ei muuta kuin pyörän selkää ja maila sekä hokkarit mukaan. Ensin kiekkoalue puhdistettiin lumesta ja sen jälkeen pelattiin koko päivä. Ruokaa ei syöty yhtään, mutta vettä juotiin avannosta. Kun tultiin illalla kotiin, niin olihan se nälkä, Loikkanen muisteli.
– Kerran lähdin hiihtämään kilpaa kotoa vähän varkain äidin suksilla ja tulin toiseksi Markku Monosen (myöhemmin huippusuunnistaja) jälkeen, mutta kotona olin saada selkääni.
Entinen juoksija sanoi olevansa harmissaan suomalaisen kestävyysjuoksun nykytilasta. Harrastajamäärät ovat pudonneet ja tulostaso romahtanut. Tänä kesänä yksi juoksija päässyt alle 14 minuutin 5 000 metrillä, joskus aikanaan meitä oli jopa 14 juoksijaa, hän sanoi.
– Suomalaiset ovat kuitenkin urheilukansaa ja itku vähän tulee silmään nykyisillä menestyksillä. Lahjakkuuksia on edelleen, mutta joukkuelajit kuten vaikkapa jääkiekko, salibandy ja jalkapallo vievät suurimman osan. Tämä länsimainen elämänmeno on vähän sellaista, että vaikea sieltä on enää nousta kestävyyslajeissa maailman huipulle.
Kestävyysjuoksussa menestyminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja se on yksinäisen ihmisen hommaa. Suomessa ehkä yritetään päästä liian nopeasti menestykseen, mutta huipulle pääsy vaatii aikaa vuosia. Liian paljon ahnehditaan kilometrejä, pitäisi tehdä enemmän intervalliharjoittelua, Loikkanen sanoi.
– Estejuoksija-suunnistaja Topi Raitasesta uskon seuraavaa suomalaista kansainvälisen tason juoksijaa.
Omasta harjoittelustaan Loikkanen sanoi, että talvella hän juoksi normaalisti noin 110-150 kilometriä viikossa ja pääosin kaksi harjoitusta päivässä. Jos oli joskus flunssaa, hän uskalsi pitää kunnolla lepoa.
– Harjoittelun pitää olla vaihtelevaa ja tekemisen hauskaa. Mutta ilman kunnon motivaatiota hommasta ei tule mitään. Sama ohjelma ei sovi kuitenkaan kaikille, vaan se on tehtävä kunkin juoksijan tason mukaan. Valmentajani Leevi Seppänen teki monta maileria Suomeen.
Loikkanen yritti vielä vuonna 1986 kevättalvella satsata juoksuun kaikkensa. Hän möi talon ja auton ja meni Meksikoon viideksi kuukaudeksi harjoittelemaan Juha Väätäisen opeilla. Mukana oli jopa oma hieroja.
– Harjoittelin yli 200 kilometriä viikossa ja tein korkeassa ilmanalassa kovia vetoja. Kun tulin sitten takaisin Suomeen, olin täysin puhki. SM-viesteissä 1 500 metrin osuusaikani oli 4.06! Siihen se loppui.
Juoksu-uran päätyttyä Loikkanen oli palomiehenä Kuusamossa vuodet 1986-88. Sen jälkeen tuli muutto Nurmijärvelle.
– Tein palomiestöitä 35 vuotta ja nyt olen ollut kaksi vuotta eläkkeellä. Luontoharrastusten lisäksi teen urheiluhierontaa ja lenkkeilen pienimuotoisesti. Joskus käyn Markku Taskisen kanssa (entinen puolimaileri) kalastamassa Hiidenvedellä, joka on hyvä kuhajärvi.
– Ei sitä koskaan tiedä, vaikka asettuisi vielä joskus tänne Kuusamoon.
