Sotshin olympialaisten pukuhuoneessa australialainen Lydia Lassila mietti monta kertaa, että pakkaisi kamppeensa ja lähtisi kotiin. Kuuden tunnin mittaiseksi venynyt kilpailu tuntui raastavalta.
Neljänsissä olympialaisissaan kisannut veteraaniurheilija selätti karsintakierroksen toisensa jälkeen ja pääsi neljän naisen finaaliin.
Nyt tai ei koskaan.
Finaalissa Lassila tekisi tempun, jota kukaan muu nainen ei ollut vielä koskaan tehnyt: kolmoisvoltin neljällä kierteellä.
Vain pari päivää aiemmin hän oli onnistunut harjoituksissa tempussa, jota pidettiin naisille mahdottomana.
Viimein koitti finaalin ja viimeisen hypyn aika. Neljästä naisesta kolme epäonnistui. Niin kävi myös Lassilalle, ja himoittu kulta vaihtui olympiapronssiin.
– Tulin ehkä kilometrin tunnissa liian nopeaa hyppyrille, sain melkein tempun pelastettua, mutta kaaduin. Pakko oli kuitenkin yrittää.
Lassila muistelee uransa neljänsiä olympialaisia Rukan Hanki Baarissa ja hörppii mustaa kahvia suomalaiseen tapaan. Hän on jo vuosia harjoitellut alkutalven Rukalla, jossa harjoittelupaikat ja palvelut ovat kaikki helposti kävelymatkan päässä.
Nyt perheenäiti tähtää jo viidensiin, Etelä-Korean Pyeongchangissa 2018 järjestettäviin olympialaisiin. Vieläkään ei ole eläkkeelle jäännin aika.
– Mistään muusta ei saa sydäntä samalla lailla pamppailemaan, samanlaista täydellistä keskittymistä ja onnistumisen tunnetta kuin kilpailemisesta.
Palataan ajassa taaksepäin. Lydia, silloin sukunimeltään Ierodiaconou, syntyi Australian Melbournessa kreikkalais-kyproslaista alkuperää olevan isän ja italialaisen äidin perheeseen.
Hän kasvoi meren rannalla maassa, jossa surffataan, ei hiihdetä.
Lapsesta asti hän haaveili pääsystä olympialaisiin ja olikin lahjakas voimistelija. Aikuisiän kynnyksellä voimisteluharrastus kuitenkin loppui.
Samaan aikaan maan freestyleliitto etsi sopivia urheilijoita, joista voisi kouluttaa lajin huippuja. Voimistelutausta sopi suunnitelmaan, joten Lydia lähti mukaan joukkueeseen. Kaikki tapahtui sattumalta.
Freestylejoukkuetta opetettiin Mount Bullerilla Australiassa, kunnes koitti matka merten taa.
– Opin hiihtämään Whistlerissä Blackcombissa. Olin 18 kun menimme sinne ja ajattelin, että huh huh, onpa korkea vuori. Olin lopettanut koulun, pystyin lähtemään matkalle ja halusin tehdä jotain muuta urheilussa. Se oli mahtava seikkailu!
Kanadassa Lydia tutustui suomalaiseen kumparelaskija Lauri Lassilaan, joka oli tuolloin loukkaantuneena ja valmensi Australian kumparelaskujunioreita. Pariskunta meni vuosia myöhemmin naimisiin, ja Lydia Lassila kokee nyt olevansa puoliksi suomalainen. Parin pojilla on kaksoiskansalaisuus.
– Vaikka olimme eri puolilta maailmaa, meillä oli paljon yhteistä. Pidän suomalaisissa siitä, että he eivät sano, mitä eivät tarkoita. Saat mitä näet. Se on tärkeintä. Sellainen olen itsekin ja siksi tulimme hyvin toimeen ”Laten” kanssa.
Lassila kehittyi uudessa lajissaan nopeasti. Kahden vuoden jälkeen hän oli jo mukana Australian pienessä olympiajoukkueessa.
Suomalaiset muistavat vuoden 2002 Salt Lake Cityn olympialaiset Samppa Lajusen kolmesta kultamitalista yhdistetyssä.
Neljännen kullan Suomeen toi nykyinen freestylemaajoukkueen päävalmentaja Janne Lahtela. Vielä tuolloin Suomikin oli freestylen suurmaa. Lassilan ja Lahtelan lisäksi Sami Mustonen, Mikko Ronkainen ja Tapio Luusua muodostivat jälkikäteen katsoen historiallisen hienon urheilujoukkueen.
Lydia Lassila oli ensimmäisissä olympialaisissaan heti kahdeksas.
Näin myöhemmin Salt Lake City oli hänelle uskomaton kokemus. Australialaisittain kisat jäivät mieleen Steven Bradburyn suorituksesta.
Uransa ehtoopuolella ollut kaukalopikaluistelija selviytyi alkukarsinnasta jatkoon toisen luistelijan hylkäyksen ansiosta.
Välierässään Bradbury oli viimeisenä. Kolme edellä olevaa luistelijaa kolaroivat ja kaatuivat, jolloin Bradbury kakkossijallaan varmisti paikan loppukilpailussa.
Finaalissa Bradbury oli vielä viimeisessä kaarteessa joukon viimeisenä, mutta nyt kaikki neljä muuta luistelijaa kaatuivat ja Bradbury voitti Australian talviolympiahistorian ensimmäisen kultamitalin, jota pidetään uskomattomimpana olympiakultana koko historiassa.
Steven Bradburyn olympiakulta oli Australian ensimmäinen talvikisoissa, ja millä tavalla.
– Myöhemmin Alisa Camplin, joukkuetoverini aerialsissa, voitti toisen. Yhtäkkiä talviurheilu pääsi isolla tavalla parrasvaloihin kotimaassani. Se oli aika siistiä.
Lassila oli edennyt rajuja kolhuja tuottavassa lajissa liian nopeasti, kamikazetyylillä. Salt Lake Cityn jälkeen olkapää jouduttiin operoimaan ja selkärangassa kasvoi kysta, jonka jäljet tuntuvat edelleen viisitoista vuotta myöhemmin.
– Kaatuilin paljon. Opettelin liian vaikeita temppuja ennen kuin olin valmis. Vielä silloin meillä ei ollut mukana lääkäreitä, fysioterapeutteja ja ravintovalmentajia kuten nykyään. Kehoni oli aika rikki välillä.
Torinon olympialaisia kohti mentäessä Lassila oli jo lajinsa tähti ja voittajasuosikki. Camplinin kanssa hän vuorotteli maailman rankingykkösen paikalla.
Vaikka vammoja oli ollut tähänkin asti, puoli vuotta ennen Torinoa rysähti kunnolla.
Aerials-hyppääjät harjoittelevat kesäisin hyppimällä veteen. Lassila oli tyhmä ja huolimaton. Hän ei ollut tarkastanut suksiaan talven jäljiltä. Vauhtimäessä suksi jumiutui mäkeen, polvi vääntyi ja kuului pamahdus. Koko olympiaprojekti näytti kaatuvan.
– Se oli hullu, tyhmä onnettomuus. Minun oli pitänyt Torinossa voittaa, tehdä kolmoisvoltteja ja hypätä yhtä hyvin kuin miehet, hän manaa.
Edessä oli jälleen vaativa leikkaus ja kuntoutuminen. Lassila pääsi kuin pääsikin hyppykuntoon.
– Kävin yhden maailmancupin kisan ennen Torinoa ja voitin sen. Ajattelin, että ok, ei tässä mitään, olen palannut.
Torinossa jalka turposikin. Lassila ei pystynyt juuri kävelemään, mutta hyppäsi kisan läpi. Semifinaaleissa hän oli toisena. Finaaleihin tarvittiin yksi hyppy, mutta polvi petti uudestaan. Lassila jäi ulos.
– Silloin tuntui, että maailmani loppui. Olin murtunut. Jouduin pitkälle tauolle ja kahteen uuteen leikkaukseen.
Torinon jälkeen kirurgin vastaanotolle mennessään Lassila oli kehittänyt polveensa jääpussin, joka pysyy itsestään paikallaan. Kirurgi kysyi, että mikä tuo on?
– Se on prototyyppini, vastasin.
Kirurgi lupasi maksaa jääpakkauksesta 500 dollaria. Lassila kehitti prototyypistään tuotteen. Nyt kylmä- ja lämminpakkauksia valmistava Body Ice -yhtiö on kymmenen vuoden ajan tuonut perheelle leipää urheilun ohella.
Omista loukkaantumisista syntyi tuottoisa bisnes.
Polveaan kuntouttava Lassila oli Torinon pettymysten jälkeen päättänyt, että hän taistelee itsensä jälleen huipulle.
Paluu tapahtui kaudella 2008 ja vuosi ennen Vancouverin olympialaisia Lassila oli taas maailman ykkönen.
– Moni kyseenalaisti minut tuolloin ja sanoi, että nainen ei tuohon pysty, tai se on vaarallista. Pettymysten ja turhautumisten jälkeen tuntui parhaalta näyttää kaikille. Tein miesten tavoin temppuja, joiden piti olla mahdottomia. Tein maailmanennätyksen. Voitin olympiakultaa.
Lydia Lassilan unelma tuli toteen Vancouverissa.
Lassila oli nyt yrittäjä ja olympiavoittaja. Sitten hänestä tuli vielä äiti. Silti tunnetta, että pitäisi lopettaa tai aloittaa uusi elämä, ei koskaan tullut.
– Sinkku-urheilijana ei ole paljon vastuuta. Sen kun menee kotiin chillaamaan ja katsomaan Netflixiä. Nyt kotona odottivat kylpyaika, ruoka-aika ja vaippojen vaihto. Mutta se oli ihanaa ja erilaista ja vahvisti minua edelleen täältä, Lassila koputtaa pääkoppaansa.
Muu freestylen sirkus on nyt siirtynyt Rukalta muihin maisemiin, mutta Lassila jäi vielä yksin treenaamaan. Koko muu perhe on myös paikalla ja viisivuotias esikoinen opettelee innolla laskettelua.
Lassila nauttii Rukan rauhasta ja hyvistä treeniolosuhteista. Enää hän ei mene väkisin mäkeen, jos vaikka selkää kolottaa, kuten tänään.
Harjoittelun lomassa Lassilan piti piipahtaa Kanadan Whistlerissä, jossa kaikki sai alkunsa. Siellä pidettiin elokuvafestivaalit, joilla Lassilan uskomattoman tarinan kertova elokuva The Will To Fly voitti oman sarjansa.
– Elokuvaa on kuvattu enimmäkseen täällä Rukalla. Toivottavasti se saadaan myös Suomeen levitykseen, Lassila hymyilee.
Lassilan tarinan kertovan elokuvan traileri.
Lydia Lassila
34-vuotias freestylehiihtäjä.
Syntynyt Melbournessa Australiassa.
Aerialsin olympiavoittaja, Vancouver 2010.
Pronssia Sotshissa 2014.
Olympialaisissa myös Torinossa 2006 (14.) ja Salt Lake Cityssa 2002 (8.)
Naimisissa suomalaisen ex-kumparelaskijan Lauri Lassilan kanssa.
Kaksi lasta, pojat Kai, 5, ja Alek, 1.
Lassilasta on tehty tuore elokuva The Will To Fly, jota kuvattiin Rukalla.
