Marokkolaislähtöinen Abderrahman Mechkah oli vielä perjantain aamupäivällä meille kaikille tuntematon pakolainen ja nuorimies Suomen Turusta, joka oli hiljattain saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen. Nyt hänet tietävät kaikki suomalaiset, eikä syyttä. Teot, jotka hän teki, olivat raakalaismaisia ja tunteettomia. Niissä ei ollut häivähdystäkään ihmiskunnan tärkeimmästä, eli elämän kunnioittamisesta ja vaalimisesta. Päinvastoin; niistä henki kaiken tuhoamaan pyrkivä pahuus kaikkein aidoimmillaan.
Tekoa ei voi hyväksyä ja vielä paljon vaikeampi sitä on ihmisjärjellä ymmärtää. Miksi tuollainen viha on vallannut nuoren miehen mielen niin täydellisesti, että hän ei pystynyt sitä hallitsemaan ja kunnioittamaan lähimmäisiään. Oli vain hymyillyt puistattavan kylmästi ja tyytyväisenä maatessaan pidätettynä ja luoti nivusessaan pidätyshetkellä.
Nelson Mandela on sanonut osuvasti, että kukaan ei vihaa syntymänsä hetkellä, vaan vihaamaan opitaan. Mistä Mechkah oli oppinut vihansa? Onko joku kenties opettanut hänet, vai onko niin, että meidän länsimainen elintapamme ja välinpitämättömyytemme köyhiä ja toivottomia kohtaan on ollut se syy.
Montako kyyneltä olemme vuodattaneet Välimereen hukkuneiden pakolaisraukkojen tähden? Itse en ole ainakaan niin tehnyt. Päinvastoin olen turtunut koko asiaan ja sivuutan uutiset sadoista ja tuhansista hukkuneista kylmästi ja tunteettomasti edes lukematta tarkemmin.
Ehkä mielen kaukaisimmasta sopukasta voi kuulua vieno huokaus, että voi noita raukkoja, mutta mitäpä minä sille voin. Ja sehän on hyvä, että minulla on kaikki hyvin. Miksi lähtivät vesille ja miksi ovat köyhiä surkimuksia. Pälpättäisivät vähemmän ja tekisivät enemmän töitä. Niinhän mekin teemme ja olemme siksi ansainneet hyvinvointimme.
Vai oliko nuorukainen aivopesty ja peloteltu ikuisella Tuonelan tulella, jos hän ei ryhdy vihaamaan länttä ja tappamaan. Vai ovatko arabit kenties niin alkukantaisia ja tyhmiä, että he eivät voi tehdä muuta kuin tappaa ja tehdä uusia soraläjiä omista tai naapureidensa maista.
Tuskinpa, sillä ensimmäiset pyramidit rakennettiin jo 2600 ennen ajanlaskumme alkua ja Kaksoisvirran maassa eli nykyisessä Irakissa oli yksi maailman seitsemästä ihmeestä eli Babylonian riippuvat puutarhat. Me itse viettelimme tuolloin kiertolaiselämää ja asustelimme luolissa ties missä Volgan mutkassa.
Onko sittenkin niin, että kaikella täytyy olla vastavoimansa. Vetovoimalla se on keskipakoisuus, elämällä kuolema, plussalla miinus, kylmyydellä lämpö, kauneudella rumuus, kovalla pehmeys, välittämisellä välinpitämättömyys, valkoisella musta ja hyvällä pahuus.
Täytyykö olla niin, että kukaan ei voi olla hyvä, jos ei pahaa ole olemassa. Eli silloin me olemme kaikki syyllisiä, vaikka puukkoa heiluttikin puolestamme nuorukainen nimeltään Abderrahman Mechkah.
Kirjoitin 2011 kirjan nimeltään ”Aamuruskon pojan lapsi.” Kirja kertoo pahuudesta ja myös Saatanasta sivulla 295 näin: ”Aamuruskon pojan mustat silmät elivät kiihkeinä, niissä syttyi ja sammui vihan verenkarvainen liekki. Se paloi samoin kuin se oli palanut aikojen alusta asti. Joskus se on kuitenkin tuleva sammumaan. Sitä ennen sen voi nähdä lähempää kuin arvaatkaan; se katselee sisintäsi ja maailmaa juuri sinun silmilläsi.”
Kaikille voimia kestää tämä kaikki.