Alakerta | Jonna Aho / toimitus@koillissanomat.fi
Sanotaan, että kauneus on katsojan silmissä, mutta jos kerta kauneus on katsojan silmissä, niin onko myös erilaisuus? Onko meistä itsestä kiinni minkä näemme erilaiseksi? Myöhään lauantai-iltana syntyi erilaisuuteen ja ennen kaikkea kehitysvammaisuuteen kohdistuva kiistely, kun kehitysvammaisista jäsenistä koostuva Pertti Kurikan nimipäivät -niminen punkbändi valittiin edustamaan Suomea toukokuussa Wienissä järjestettäviin Euroviisuihin.
Ihmiset lähinnä kiistelivät oliko valittu bändi liian erilainen vaiko loistava valinta Suomen kannalta, yleensäkin ärräpäillä koristeltuna. Monet myös kauhistelivat, miten kehitysvammaiset, jotka laulavat suomeksi punkkia, voivat muka päästä edes semifinaalista läpi, mutta minä olen eri mieltä.
Erilaisuus on lahja, jota pitää vaalia, eikä tuomita ja hyljeksiä. Olen melko varma, ettei ole mitenkään helppoa astua kehitysvammaisena lavalle ja esittää massasta poikkeavaa musiikkia, jota monet meistä vieroksuvat. Vaikka Euroviisut ovatkin laulukilpailu, niin ei musiikki yksistään ole ratkaissut voittajia viime vuosienkaan aikana, vaan valitettavasti politiikka on tullut mukaan kuvioihin. Viime vuodenkin voittajalla oli mekko ja parta, joiden avulla hän otti kantaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kohtaan. Pertti Kurikan nimipäivillä on siis sama tavoite, tosin tällä kertaa levittää ihmisille tietoa kehitysvammaisuudesta.
En ole koskaan ymmärtänyt miksi ihmisiä tuomitaan erilaisuuden takia. En ulkoisen enkä henkisen erilaisuuden vuoksi. Mitä väliä on onko ihminen laiha vai lihava, valkoinen tai musta, mies vai nainen? Loppujen lopuksi ei mitään, se ei kerro ihmisestä mitään, meidän ennakkoluulomme vain usein sokaisevat meidät. Onko ihminen esimerkiksi kehitysvammaisuutensa taikka maahanmuuttajataustansa takia meitä tavallisia supisuomalaisia huonompi tai tuomitsemisen arvoinen? Tunnemmeko hänet? Tiedämmekö millainen ihminen hän todellisuudessa on? Olemmeko itsekkään täysin virheettömiä? Olemmeko me kaikki samanlaisia klooneja, jotka näyttävät, pukeutuvat ja puhuvat tismalleen samalla tavalla? Tuskin.
Välillä meistä itse kullekin olisi hyvä vilkaista peiliin ja miettiä näkemäänsä. Olenko minä täydellinen? Onko minulla kaikki asiat juuri niin kuin pitää? Vastaus on mitä todennäköisemmin, että ei ole. Täydellisyyttä ei ole edes olemassa, se on absurdi käsite, jota ihmiset pyrkivät tavoittelemaan, mutta eivät koskaan saavuta sitä täysin. Kannattaisiko siis miettiä ensin omaa pärstäänsä ja elämäänsä, ennen kuin menee haukkumaan ja arvostelemaan muita?
Jonna Aho