Pari päivää sitten lehtemme Lukijalta-palstalla oli miellyttävä mielipidekirjoitus. Siinä ihmeteltiin, miksi kunnon työihmisiä ei kutsuta itsenäisyyspäivän juhliin eikä heidän ansioistaan puhuta koskaan lööpeissä, vaikka juuri nämä ahkerat ja uutterat tavalliset ihmiset pitävät maatamme pystyssä.
Olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä asiasta. Nykypäivän mediaa seuratessa saa sellaisen vaikutelman, että tavallinen kunnon työihminen ei ole enää koiranpaskonkaan arvoinen tässä yhteiskunnassa. Sen sijaan kaiken maailman kummajaiset ja meuhkaajat saavat kyllä palstatilaa ja ruutuaikaa.
Esimerkiksi viime talven itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentinlinnassa lähenteli jo suorastaan farssia, kun media nosti juhlien pääosiin henkilöitä, joilla ei ole vähäisintäkään tekemistä Suomen itsenäisyyden kanssa.
Itsenäisyyspäivän vastaanoton kutsuvieraslistaa laativien pitäisi ymmärtää, mitä juhlaa he ovat viettämässä. Tai jos eivät ymmärrä, tapahtuman nimi pitää vaihtaa joksikin muuksi.
No juhlikoot mitä juhlivat, mutta kaiken kaikkiaan toivoisin, että perinteiset tunnolliset työntekijät ja perheidensä elättäjät saisivat suuremman arvostuksen yhteiskunnassa.
Minua ei kiinnosta pätkääkään lukea lööppejä, joissa vatvotaan joka päivä toinen toistaan joutavampien julkkisten avioeroja, pettämisiä, uusrakastumisia ja kaikkea muuta tyhjänpäiväistä.
Miksi lööpissä ei ole koskaan vaikkapa uuttera maanviljelijä Koillismaalta, sitkeä metsuri Pohjois-Karjalasta tai sisukas pienyrittäjä Pohjanmaalta.
En osaa myöskään arvostaa ihmisiä, joille ahneus ja rahanhimo ovat niin tärkeitä, että ne ajavat kaiken edelle. Jos rahan ja maineen perässä pitää juosta niin kiivaasti, että oma perhe-elämä siitä kärsii, silloin arvot ovat pahasti hukassa.
Minulle esikuvia eivät koskaan ole olleet suuret yritysjohtajat tai muutkaan sellaiset ihmiset, joiden elämäntyönä on valtavan mammonan haaliminen itselleen.
Minun esikuvani on Eetvi Manninen. Koirankynnen leikkaaja -elokuvan ahkera työmies, jonka elämäntehtävänä on perheestään ja läheisistään huolehtiminen. Paitsi oma perhe, Eetvin hyväsydämisyyden saa tuntea sodassa vammautunut Mertsi.
Eetvi ei perusta turhanpäiväisistä mölyäjistä. Sen sijaan hän osaa olla aidosti onnellinen siitä, että vaimo on synnyttänyt hänelle suloisia lapsia, joista he yhdessä pitävät huolen.
Vaikka Eetvi on roolihahmo, hän voisi aivan hyvin olla todellinen ihminen. Sellaisia miehiä on varmasti ollut ja toivon mukaan on jatkossakin.