Esko, 70, näki nuo­re­na, kun hau­ki­ma­to kie­mur­te­li sii­ka­fi­lees­sä – kam­mos­taan huo­li­mat­ta hän on ver­kot­ta­nut jo kahtena keväänä tul­vi­hau­kia kan­sal­lis­puis­tos­sa moot­to­ri­ve­neel­lä

Esko Lehtonen kokee verkkoa Oulankajoella. Saaliiksi tulee haukea, eli juuri sitä, mitä kaivataankin.
Esko Lehtonen kokee verkkoa Oulankajoella. Saaliiksi tulee haukea, eli juuri sitä, mitä kaivataankin.
Kuva: Mikko Halvari

Esko Lehtonen ei syö haukea. Hän ei ole syönyt sitä enää 70-luvun puolivälin jälkeen, jolloin heisimatoihin kuuluva haukimato kiemurteli sykkyrällä isän perkaamassa siikafileessä. Tuo mato vei lopullisesti halun syödä niin siikaa kuin haukeakin.

Silti Lehtonen pyytää nyt haukea tosissaan ja toivoo saaliin olevan niin suuri kuin vain mahdollista.

Keväinen tulvapäivä Oulankajoella kuluu kummipoika Ari Tiermaksen moottoroidun veneen kyydissä ihaillen ympäröivää kansallispuiston rotkomaista maisemaa.

– Ei täältä ole kiire mihinkään, joensuulainen eläkeläinen toteaa ja laskee kätensä kohti kirkkaassa jokivedessä väreilevää oranssia verkonnarua.

Hetkinen. Mistä lähtien kansallispuistossa on saanut ajaa moottorilla, tai pitää verkkoja suojellussa Oulankajoessa?

Asiassa ei ole mitään laitonta, vaikka äkkiseltään siltä kuulostaisi. Lehtonen ja Tiermas muodostavat yhden kymmenestä vapaaehtoisesta kalastajaryhmästä, joilla on Metsähallituksen poikkeuslupa harjoittaa Oulankajoella keväistä hauenpyyntiä.

Pyynnin perimmäinen idea on joessa kasvavan taimenenpoikasen suojeleminen nälkäisiltä petokaloilta, kertoo Metsähallituksen eräsuunnittelija Kari Sarajärvi.

Hanke käynnistettiin kokeiluna vuonna 2011. Sen piti aluksi jatkua kokeilumuotoisena kaksi, enintään kolme vuotta.

– Kokeilu haukikannan harventamisesta onnistui ja tätä on jatkettu siitä lähtien samoilla kalastajilla, Sarajärvi kertoo.

Pyynnissä mukana olevat kalastajat saavat käyttää moottoria ja verkottaa joella.

– Kansallispuistossa tehdään luonnonhoitotöitä, tämä on yksi sellainen, Sarajärvi selventää kuviota.

Lehtonen vetää verkonnarua tiukemmalle. Pieni muutos ilmeessä hymyn suuntaan kertoo olennaisen.

– Kokeilkaapa muutkin. Tässä tuntee, kun se sähköttää. Kala siellä on, Lehtonen tokaisee ja nojaa veneen laitaan tutkiessaan nousevaa verkkoa.

Kirkkaan veden läpi näkee verkkoon tarttuneet kalat ennen kuin ne nostetaan veneeseen. Hauki, ahven, toinen pienempi hauki, ahven. Yksi ahvenista vaikuttaa kansankielellä ”hyvän kokoiselta”.

– Ei tämä kuitenkaan vielä sellainen kunnollinen ole, pitäisi olla puoli kiloa tai enemmän että se olisi kunnon pannuahven, seitsemänkymmentä vuotta Joensuussa kalastanut Lehtonen toteaa tyynesti ja vinkkaa silmää.

Äänessä voi kuulla haastavaa huumoria.

Verkotus Oulankajoella on äärimmäisen tiukkaan säädeltyä. Verkottaa voi vain 27.4 -31.5. välisenä aikana. Alue on rajattu Savilammen ja Oulangan luontokeskuksen väliselle jokialueelle. Kalastaa saavat vain Metsähallituksen luvan saaneet. Verkon silmäkoko ei saa olla alle 50 millimetriä.

Lehtosen ja Tiermaksen verkot, joita on Metsähallituksen maksimimäärä kahdeksan, ovat silmäkooltaan viidestäkymmenestä sataan millimetriin. Tiermas kertoo, että verkkoihin jää ison silmän ansiosta pääasiassa haukea ja ahventa. Jokunen siika ja särkikin saattaa verkkoon joskus eksyä. Ne eivät Sarajärven mukaan haittaa. Pääasia on, että taimenta tai harria, harjusta, ei verkkoon joutuisi vahingossakaan.

Verkkomerkit joudutaan sitomaan kiinni puihin, sillä Oulankajoen vedenkorkeus vaihtelee rajusti tulvan aikana.
Verkkomerkit joudutaan sitomaan kiinni puihin, sillä Oulankajoen vedenkorkeus vaihtelee rajusti tulvan aikana.
Kuva: Mikko Halvari

– Nyt kun saatiin se 3,2 -kiloinen, niin sielläkin vatsassa oli suunnilleen tämän kokoinen taimen, Lehtonen kertoo ja näyttää sormillaan hauen vatsasta löytyneen taimenenpoikasen kokoa. Se on ollut noin kaksikymmentäsenttinen.

Tiermas kertoo, että tänä vuonna niitä on löytynyt kaksi. Luku on sama kuin viime vuonna.

– Älä viitsi. Ei ole totta. Eikä.

Kari Sarajärven äänestä kuulee ahdistuksen hänen kuullessaan puhelimitse haukien syömisistä. Hän on juuri kertonut olevansa satavarma siitä, että hauet syövät smoltteja, joesta mereen päin kulkevia taimenenpoikasia.

Kaksi smolttia tänä vuonna ja kaksi viime vuonna paljon, todella paljon.

– Olemme tehneet vuodesta 1965 asti taimenkannan seurantaa. Parhaimpana vuosina taimenta nostettiin yli 200. Edellisvuonna niitä nostettiin yhdeksän. Viime vuonna kahdeksan.

Luonnonhoidollisesta näkökulmasta katsoen kalastajat Lehtonen ja Tiermas pitävät hauenpyyntiä tärkeänä toimena. Miehet ovat huolissaan taimenkannasta ja joen kunnosta. Sarajärvi jakaa miesten huolen ehkä vielä voimakkaammin.

– Taimenen tilanne on niin vakava, että jos tällä hauen pyynnillä säästetään edes muutamia kymmeniä smoltteja, niin se on paljon, Sarajärvi kertoo.

Mukana on myös historiallista taustaa.

– Tämä on meidän vanhoja kalavesiä, suku on pyytänyt täällä. Tässä on sellaisia velvoitteita, Ari Tiermas kertoo taustastaan.

Hauenpyyntikin on linkittynyt historiaan.

– Jokialueilla on ollut hauen pyyntiperinnettä, joka säilytti tietynlaista tasapainoa niillä. Se katosi, mutta nyt sitä taas kalastetaan, Sarajärvi kertoo.

Kalastajat raportoivat kauden päätteeksi jokaisen verkkonsa päivittäisen saaliin. Kaikki kalat lasketaan. Sarajärven tilaston mukaan yhdeksän vuoden seurannan aikana haukia on noussut vähimmillään 142 ja enimmillään 337.

Ahvenia tulee jonkin verran, särkiäkin. Harjuksia on tullut yhdeksän vuoden aikana yhdeksän kappaletta.

Tiermaksen ja Lehtosen saalis viime vuonna oli 84 kiloa. Suurin vonkale painoi 12,6 kiloa. Kalastajat päättävät itse, mitä tekevät kaloilla.

– Kaikki hauet syödään. Osa savustetaan, osa pakastetaan, Tiermas kertoo.

Ari Tiermas on verkottanut tulvahaukia Oulangalla vuodesta 2011. Välillä reissuilla on kastuttu läpikotaisin.
Ari Tiermas on verkottanut tulvahaukia Oulangalla vuodesta 2011. Välillä reissuilla on kastuttu läpikotaisin.
Kuva: Mikko Halvari

Lupaus ensi vuoden hauenpyynnistä on jo annettu.

– Päätimme Arin kanssa viime vuonna, että tästä tulee meidän yhteinen perinne, Lehtonen kertoo vetäessään venettä Oulankajoen luontokeskuksen sillan pielustaan.

Huomenna on uusi päivä. Verkoille lähdetään taas heti aamusta.Sää lupaa hyvää, tosin niin ei aina ole ollut. Tiermas muistelee ikimuistoisinta hauenpyyntireissuaan:

– Seitsemän vuotta sitten jouduimme jäämään kuusen perseeseen yöksi, kun kastuimme sateessa aivan läpikotaisin. Kaveri täytti samana keskiyönä 50 vuotta. Nautimme sen kunniaksi konjakkiryypyt munasilllaan joen varrella yöllä. Tuo reissu jäi kyllä mieleen, Tiermas kertoo.

Siitä hauesta vielä. Esko Lehtonen on itse asiassa syönyt haukea melko vastikään. Se kävi vain hieman vahingossa. Ari Tiermaksen vaimo oli laittanut thaimaalaisittain valmistettua, voimakkaasti maustettua ruokaa joulupöytään viime vuonna. Yksi näistä oli tulinen kastike, joka sisälsi – mitäs muutakaan – kuin Oulankajoen haukea.

– Se oli todella hyvää. En mitenkään tiennyt, että se on haukea vasta kun muut siitä kertoivat, Lehtonen kertoo nauraen.

Lehtosen matotrauma jäi hauen osalta unholaan, tosin tietyin ehdoin. Kalan täytyy olla valmistettu thaimaalaisittain.