– Se on elämys, että näkee karhun ja saa jonkinmoisia kuvia, Esko Takamaa kertoo Kuusamo-opiston Teatteri-salissa. Hän on tullut Nokialta Kuusamoon opiston järjestämälle sääksi- ja karhukuvauskurssille. Takana on puolituntinen, jossa yksitoista kurssilaista ja kaksi opettajaa ovat käyneet viime päivien kuvatuotantoa läpi. Karhuista on saatu hyviä otoksia ja onpa sääksistäkin muutama kuva saatu napattua muistoksi kiintolevyille.
Kuvia on Takamaalle tullut yhdeltä karhukojuillalta valtava määrä, noin tuhat kappaletta. Kameran suljin on laulanut yhtä soittoa tallentaen yli kymmentä eri karhua. Nyt kuvat käyty läpi ja parhaimmat valittu pinon päälle.
– Totta kai niitä on paljon, mutta kymmenkunta niistä on kohtuuhyvää.
Takamaa on ensimmäistä kertaa valokuvaamassa karhuja. Ihastus niihin kuuluu selvästi hänen äänestään.
– Koko ajan oli karhuja – aivan käsittämätön asia.
Kuumassa kojussa vietetyn illan aikana Takamaa ei missään vaiheessa kokenut jännitystä tai pelkoa, vaikka kontioita lyllerteli parhaimmillaan viiden-kuuden metrin päässä kuvauspaikasta. Vasta kuvia katsoessa todellisuus iski vastaan.
– Kun avasin kuvia isona ja se karhu tuijotti suoraan silmiin, niin siinä tuli sellainen oho-hetki.
Karhut ovat kuvaushetkellä keskittyneet omiin puuhiinsa – kiipeilyyn, syömiseen ja toisilleen ärhentelyyn. Takamaalla on oma näkemyksensä niiden rauhallisuudesta.
– Karhu kyllä tietää, että me [ihmiset] olemme siellä ja sen, että meistä ei ole vaaraa sille.
Valokuvauskurssin vetäjinä toimivat Kuusamo-opiston rehtori Kari Kantola ja luontokuvaaja Olli Lamminsalo antavat rakentavaa palautetta salille. Tästä voisi hieman rajata taivasta pois, tässä tulee hieno taustavalo. Kantola kehottaakin kuvaajia ottamaan muilta opiksi. Vinkkejä opettajat ovat jakaneet auliisti kuvauskojuillakin ”tilanteen ollessa päällä”.
– Kun karhu tulee lähelle, niin antaa sen tulla rauhassa. Sitten vasta antaa palaa, Takamaa selostaa kuvaustilannetta.
Luonnossa kuvaaminen vaatii kamerakalustolta samanlaisia ominaisuuksia kuin kuvaajaltakin: sen pitää kestää erilaisia sääolosuhteita ja toimia, kun tilanne tulee vastaan. Tällaiset kamerat ja linssit ovat monesti arvokkaita. Takamaa myötäilee tätä, koska hänellä on omakohtaista kokemusta kamerahankintojen perusteluista.
– Vaimo vähän meinasi, että nämä maksavat paljon. Sanoin, että toinen mahdollisuus on alkaa ryyppäämään. Vaimo sanoi, että osta vaan kamera, Takamaa veistelee pilke silmäkulmassa.
Helppoa kurssille pääsy ei ollut. Verkkoilmoittautumisessa nopeat syövät hitaat. Tästä Takamaalla on kokemus jo viime vuodesta: kurssipaikkaa ei tullut, vain ensimmäinen varasija.
– Nyt pidin varani, jotta varmasti pääsin.
Nopeus kannatti, sillä vaikka kurssi on vasta puolivälissä, on tallessa jo roppakaupalla kuvia.
– Ensimmäisessä illassa mentiin valovuosi ohitse siitä mitä odotin, kertoo lähtiessään valmistautumaan seuraavaan kuvauspäivään, jossa vuorossa on sekä sääksiä että karhuja.