Kun tutkimusten mukaan tietynlainen välinpitämättömyys ja syrjäytyminen on lisääntynyt, niin tarvitsemme lisää keinoja, jotka lisäisivät välittämistä toinen toisestamme.
Tarvitsisimme yhteiskuntaan lisää välittämistä toinen toisestamme, tänä syksynä haastattelemani, Posiolla etsivänä nuorisotyöntekijänä toimiva Eija Soinsaari sanoi.
Soinsaaren näkemykseen on helppo yhtyä.
Kuntiin palkatut etsivät nuorisotyöntekijät tekevät arvokasta työtä nuorten parissa. Mutta onko näitä etsiviä riittävästi kunnissa, ehtivätkö he tavoittamaan kaikki esimerkiksi syrjäytymässä olevat nuoret?
Niin kuin Soinsaari sanoi haastattelussani; tärkeintä on saada luoduksi mahdollisimman laaja verkosto, eli yhteistyötä on tehtävä kaikessa mikä liittyy nuoriin. Tällöin apua tarvitsevan nuoren hyväksi voidaan tehdä riittävästi asioita.
Yhteiskunnallekin on varmaankin halvempaa pyrkiä ennaltaehkäisemään, kuin jälkijättöisesti pakon edessä hoitaa jo kriisiytyneitä tilanteita.
Soinsaaren mukaan arvomaailman muuttuminen yhteiskunnassa luo omat haasteensa, mutta vielä tähän mennessä hänellä ei ole tullut apua tarvitsevaa nuorta vastaan, jonka kanssa hän olisi joutunut nostamaan kädet pystyyn.
Soinsaari itse on toiminut nuorisotyössä 13-vuotiaasta asti. Hän aloitti seurakunnan lapsikerhon ja pyhäkoulun vetäjänä, ja opiskeli nuorisosihteeriksi. Hän jos joku tuntee nuorten maailman. Soinsaarella on pitkäaikainen kokemus nuorisotyöstä, muun muassa Kuusamon Mielenterveyden Tuen hankkeessa.
Tehokkuutta ja yksilöllisyyttä ihannoiva yhteiskunta ei valitettavasti kohtele ihmisiä tasapuolisesti. Ne, jotka pärjäävät hyvin, niillä ei ole hätää. Mutta mitä tehdä niiden kanssa, jotka tippuvat kelkasta, jotka eivät yksinkertaisesti jaksa?
Mitä olisivat ne uudet keinot, ettei heikommat jäisi jalkoihin? Miten heikommassa osassa olevia, syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä voitaisiin auttaa? Siinäpä hyvä kysymys päättäjille pohdittavaksi!