Alakerta | Petri Karjalainen / petri.karjalainen@koillissanomat.fi
Onko niin, että EU viilaa pilkkua ja vaatii direktiiveineen pieneltä Suomelta mahdottomia? Kuuluisimmasta päästä EU-ohjeita on kurkun käyryyden sääntely. Sekin nousi puheeksi vieraillessani paikallislehtien päätoimittajien kanssa pääkallopaikalla Brysselissä. Vajaan kolmenkymmenen hengen joukkoa emännöivät europarlamentaarikot Liisa Jaakonsaari (sd), Anneli Jäätteenmäki (kesk) ja Sirpa Pietikäinen (kok).
Lisäksi meillä oli kunnia tavata joukko suomalaisia, jotka työskentelevät Naton Euroopan päämajassa, europarlamentissa, komissiossa ja Suomen edustustossa. Esimerkkinä heistä voi mainita Juho Romakkaniemen, joka työskentelee komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen kabinettipäällikkönä.
Brysselin hallintokortteleiden lasiteräskomistusten korkeutta ihmetellessä tuli kieltämättä mieleen, että Helsinki on kaukana Euroopan sydämestä ja Koillismaa niin etäällä, ettei etäämmäs juuri pääse. Kun virkamiesten pukuarmeija porhalsi pitkin kesäisen kaupungin katuja, meillä hiihdeltiin hangilla.
Mitä lähemmäksi hallintokortteita käveli, sitä enemmän näkyi vartijoista ja jopa asemiehiä. Komissiossa aulan ”yellow alert” kyltit kertoivat korotetusta hälytysvalmiudesta, joka alkoi Ranskan Charlie Hebdo -iskujen jälkeen. Komission aulan turvatarkastus oli kuin lentokentällä. Sen sijaan vanhassa kaupungissa turistit parveilivat kuuluisan Manneken Pis (pissaava poika) -pronssipatsaan ympärillä sankoin joukoin, eikä turvatoimia näkynyt.
Etäisestä EU:sta on helppo tehdä syntipukki, jonka selän taakse paetaan kotimaan päätöksenteon kyvyttömyyttä. Paljon parjatut direktiivit (suom. toimintaohje) ovat puitteita, jotka jättävät käytännön ratkaisujen tekemisen kuhunkin jäsenmaahan. Vaikka Suomessa mieluusti korostetaan maalaisjärjen merkitystä, on meikäläisessä hallintokulttuurissa tapana tulkita ohjeet ahtaimman mukaan valitusten pelossa.
EU:ssa yhteisesti sovitut pelisäännöt ovat erityisesti pienen, viennistä elävän kansan etu, sillä isot kyllä saavat äänensä aina kuuluviin. Lipposlainen ajatus siitä, että Suomen kannattaa istua kaikissa niissä pöydissä, joissa asioistamme päätetään, pätee edelleen.
Entäpä ne liian käyrät kurkut? Aloite direktiivin laatimiseen tuli kaupan- ja kuljetusalalta, ei EU-virkamiehiltä. Mitä käyremmät kurkut, sitä enemmän ne vievät tilaa ja sitä enemmän niiden kuljettaminen maksaa kiloa kohti. Tarkoituksena oli siis vähentää tuoreiden kurkkujen kuljetuskustannuksia, millä on vaikutuksensa myös kuluttajahintoihin.
Petri Karjalainen