Kolumni

Haiseva ka­la­lä­jä ja rau­hoi­te­tun lajin sa­la­ka­las­tus­ta – ka­las­tus­kult­tuu­ri huutaa muu­tos­ta

Ei alkanut tämän kesänkään kalastuskausi ilman ikäviä uutisia. Eräältä parhaimmista Koillismaan harjusalueista tuli surullinen viesti. Malttamaton kalastaja oli saanut vieheellään ja pistänyt lihoiksi yli 40-senttisen harjuksen.

Hän teki kaksi virhettä. Harjus on uuden kalastusasetuksen myötä rauhoitettu leveyspiirin 67°00 N eteläpuolella toukokuun loppuun kudun turvaamiseksi. Lisäksi kalastuskausi oli tuossa virtavesikohteessa vielä alkamatta.

Itsekin törmäsin kalastusreissulla Itä-Kuusamon metsässä ikävään näkyyn. Metsäautotiestä hieman syrjään oli dumpattu vähintään kymmeniä kiloja kalaa todennäköisesti jo edellisen sulan aikaan. Kalat olivat jo menneet niin pilalle, että lajia ei pystynyt tunnistamaan. Haju paikalla oli melkoinen. Mitä järkeä tällaisessa oli? Miksi kalat oli ylipäätään pyydetty, jos niille ei ollut mitään käyttöä?

Uusi kalastuslaki antaa toiveita arvokalakantojen suojelemiseksi ja vähempiarvoisena pidetylle kalalle tuntuu olevan nyt kysyntää. Ihmiset alkavat herätä siihen, että särki on ekologista ja hyvää ravintoa, kunhan se saadaan meille kaupunkilaistomppeleille helposti tarjolle.

Kuitenkaan kalastuslait tai -asetukset eivät muuta mitään, jos koko kulttuuri ja asenne on mätä, kuten esimerkeistä nähdään.

Kuusamon kalastusalue kuulutti lehdessä aloittavansa taas järvitaimenen ja -lohen istutukset Järvi-Kuusamon ja Kitkan alueella. Istukkaiden alkutaipaleen turvaamiseksi kalastajiin vedottiin, että välikoon verkkoja ei pidettäisi vedessä ennen kesäkuun alkua. Vetoomus on oikean suuntainen ja sitä on syytä kunnioittaa.

Kuitenkin isompi kysymys on koko istutustoiminnan mielekkyys. Yle uutisoi torstaina , että kalaistutusten saalistuotto on romahtanut viime vuosikymmeninä koko Suomessa.

Laitostuneet lohikalat eivät selviä luonnossa, koska ne eivät osaa välttää petoja, eivät osaa syödä luonnonravintoa, eivätkä osaa hakeutua lisääntymään. Usein istutetut kalakannat eivät edes kuulu koko vesistöön.

Pidemmällä tähtäimellä myös Koillismaalla on suunnattava panokset vesistökunnostuksiin ja aivan erityisesti niiden vaelluskalakantojen vaalimiseen, jotka vielä pystyvät luonnolliseen lisääntymiseen. Se tie on pitkä ja kirjaimellisesti kivinen ja sorainen.