Kolumni

Heikki Mustaniemen kolumni:" Odottelemme kovasti sateita, mikä toisi helpotusta ja toivoa ihmisille täällä, toivoa uudesta sadosta" - muistoja joulustani 20 vuotta sitten Tansaniasta

-
Kuva: Mikko Halvari

Otteita joulunalla 1999 lähettämästäni joulukirjeestä työni tukijoille ja kannattajille.

Ylihuomenna voi jo sytyttää kolmannen adventtikynttilän ja siitä huomaa kuinka nopeasti Vapahtajamme syntymäjuhla on lähestymässä. Täällä ei oikeastaan muuten huomaisikaan joulun tuloa, sillä täällä ei ole sitä markkinahumua, mikä siellä Suomessa tahtoo hukuttaa joulun varsinaisen sanoman alleen. Välillä kyllä toivoisi edes hiukan sitä tunnelmaa, mitä esim. joulukatu monine valoineen tuo mieleen. Täällä nyt ei monesti sähköpulan vuoksi ole edes normaaleja ulkovalojakaan palamassa, vaan olemme ulkonaisesti täydellisessä pimeydessä, toivottavasti se ei ole myös sisäistä pimeyttä.

Odottelemme kovasti sateita, mikä toisi helpotusta ja toivoa ihmisille täällä, toivoa uudesta sadosta. Muutaman viikon takaiset viiden päivän sateet saivat ihmiset lähtemään pelloille kuokkimaan ja muokkaamaan maata kylvöä varten ja osa ehti myös jo kylvääkin. Osa pavuista ja maissista on jo taimella, mutta nyt välttämättä tarvittaisiin vettä, jotta ne selviäisivät eteenpäin. Toivossa eletään, sillä normaalisti sateet alkavat näin joulun alla.

Viime aikoina olen usein suunnannut iltalenkit ympäristön pikkupoluille ja on ilo ollut katsella kaikenikäisten, niin miesten kuin naistenkin ahkeroivan pellolla, useimmiten kuokan kanssa, mutta aika usein näkee myös härkäparin vetämässä jo oikeaa rauta-auraakin. Täällä ei ainakaan ole totta se Suomessa sitkeästi elävä käsitys, jotta Afrikassa vain naiset tekevät peltotöitä, vaan useimmiten näkee miehiäkin pelloilla ja usein myös nuoriakin. Siis koko perhe yrittää huolehtia siitä, että ravintoa riittäisi myös seuravanakin vuonna.

Joulun taidan viettää hiljaisuudessa täällä Kidugalassa. Heti joulun jälkeen alkaa meidän vuotuinen lähettienkokouksemme. Tällä kertaa Bagamoyon historiallisessa kaupungissa Intian valtameren rannalla vajaa 50 kilometriä Dar’ista pohjoiseen. Se onkin oikein sopiva ympäristö ottaa uusi vuosituhat vastaan. Kaupunkihan oli 1800-luvulla yksi merkittävimmistä kauppakeskuksista itärannikolla. Olipa se myös jonkin aikaa Saksan Itä-Afrikan hallintokeskuskin siirtomaakaudella. Kaupungin rikkaus ja hyvinvointi kylläkin saavutettiin aika kyseenalaisin keinoin, sillä se oli lähinnä kukoistavan norsunluu- ja orjakaupan ansiota.

Suuret orjakaravaanit saapuivat kaukaa sisämaasta ja täältä ne laivattiin Sansibarin orjamarkkinoille ja sieltä edelleen Arabiaan, Persiaan ja Intiaan. Hyötysuhde oli laskettu aivan huippuun sillä ensin orjat kantoivat raskaat norsunluukuormat rannikolle ja kun ne oli myyty, niin lopuksi myytiin myös kantajat.

Bagamoyo oli myös lähtöpiste monelle Afrikan sisäosien tutkimusretkikunnalle. Sieltä lähtivät mm. Livingstone, Burton, Speke, Stanley ja Grant matkoilleen. Kaikki kuuluisia tutkimusmatkailijoita, jotka etsivät niin Niilin latvoja kuin Afrikan suuria järviäkin. Livingstone oli myös lähetyssaarnaaja. Tuonne Bagamoyoon hän myös palasi, ei kuitenkaan enää elävänä, vaan hänen uskolliset kantajansa kantoivat hänen ruumiinsa sinne kaukaa sisämaasta, missä hän oli kuollut. Hänen sydämensä he hautasivat kuitenkin kuolinpaikalle ja ruumis kannettin yli 1000 kilometrin päähän Bagamoyoon. Siellä häntä kunnioitti yli 700 orjaa ottamalla hänestä jäähyväiset ennenkuin hänen ruumiinsa lähetettiin Englantiin, missä hänet on haudattu Westminster Abbey’hin.

Siunattua joulua !