Pari vuotta siten Putous tv-ohjelman sketsihahmokilpailun suvereeni voittaja oli huikean hauska Aina Inkeri Ankeinen. Aina Inkeri ei ollut tyytyväinen mihinkään ja inhosi kaikkea muutosta. Tämä hetki oli hänen mielestään aina huonompi kuin kultainen menneisyys. Tulevaisuus muutoksineen taas oli pahinta, mitä ihmisen elämässä saattoi olla. Vahva tunne siitä, että asiat menevät joka tapauksessa huonosti, ajoi häntä puhumaan muuta kuin mitä ehkä oma järkikin hiljaa taustalta kuiskaili.
Kesäkuussa minulla oli ilo saada yrityksemme vieraaksi Kuusamon kaupungin nuorisovaltuuskunnan jäseniä. Kun vierailu alkoi olla lopussa, halusin antaa näille tulevaisuuden päättäjille yhden neuvon. Varokaa tosielämän Aina Inkeri Ankeisia!
Tarkoitin tällä sitä, että kun osallistumme yhteiskunnalliseen tai elinkeinoelämään liittyvään keskusteluun, on syytä kiinnittää huomio siihen, miten toiset ihmiset asiat sanovat. Jos heidän sanomisiensa keskeinen sisältö on syyllisten osoittaminen, se ei sisällä järkeviä, harkittuja ja perusteltuja ratkaisuehdotuksia ja tulevaisuus kuvataan vain synkäksi, kyseinen puhuja voi olla tuntemamme sketsihahmon hengenheimolainen. Usein näiden ihmisten äänenvoimakkuus on varsin kova.
Tämän neuvon annettuani kävimme asiasta keskustelua. Olin hyvin tyytyväinen, kun huomasin näiden nuorten jo lähtökohtaisesti olevan paljon lähdekriittisempiä kuin me aikuiset. He eivät yksinkertaisesti usko kaikkea sitä negatiivista paatosta, jota valitettavan monessa keskustelussa riittää yltäkyllin. He osaavat tarvittaessa kyseenalaistaa kenen tahansa sanomisen, mikäli havaitsevat sen olevan vähemmän rakentavaa tai jopa perusteetonta. Lisäksi nuoret tuntuvat suhtautuvan tulevaisuuteen varsin realistisesti ja samalla positiivisesti. Eräs nuori totesi minulle kerran, että vaikka nyt asiat näyttävät olevan heikosti, on meillä aina mahdollisuus muuttaa niitä omilla tekemisillämme. Merkityksellistä hänen mukaansa oli vain se, mitä tulemme itse tekemään asioille. Tästä meidän aikuisten olisi hyvä ottaa oppia.
Miksi tulevaisuuteen pitäisi suhtautua toiveikkaasti? Eikö Aina Inkerin tapa toimia ole yhtä oikeutettu kuin vaikkapa positiivisesta tulevaisuudesta väsymykseen saakka saarnaavan yritysjohtajan? Vastaus on mielestäni yksinkertainen. Aina Inkerin pessimistisyys on yhtä oikeutettua kuin yritysjohtajan positiivisuus.
Mutta kun aletaan johtaa vaikealta näyttävää tulevaisuutta parempaan suuntaan, pessimistit pysykööt kaukana päätöksenteosta. Jollei näe mitään mahdollisuuksia tulevaisuuden suhteen, ei myöskään ole kykenevä etsimään ratkaisuja. Pessimisti muuttuu tällöin vaaralliseksi jarruksi.
Olisi suotavaa, että kaikkein tiukimmissa tilanteissa tosielämän Aina Inkeri Ankeiset pysyisivät hiljaa taustalla ja antaisivat työrauhan niille, jotka osaavat tai ainakin yrittävät luoda parempaa tulevaisuutta. Jälkikäteen on kuitenkin tärkeää arvioida onnistumista. Siinä pessimistille aukeaa oiva mahdollisuus auttaa. Kriittinen arvio tapahtuneesta voi parhaimmillaan olla hyvänä opetuksena optimistille tulevaisuuden päätöksentekotilanteissa.
Niin pitkään kun toivoa on edes hitunen, on olemassa mahdollisuus löytää ratkaisu mahdottomaltakin tuntuviin tilanteisiin. Minä ja iso joukko muita optimismiin taipuvaisia päätöksentekijöitä olemme sen monessa tilanteessa huomanneet. Olen ylpeä siitä, että meidän optimistisuudella on selätetty viime aikoinakin monta tulevaisuuden mahdottomalta näyttävää ongelmaa.