Herrasmiehen tulisi avata naiselle ovi, laittaa takit naulakkoon ja auttaa pöytään istumaan. Se on yhä hyvien tapojen mukaista, mutta kuka sitä enää noudattaa, tai edes odottaa?
Edellä mainittuja ohjeita voidaan soveltaa kaikkiin ihmisiin, ei ainoastaan herrasmiehiin. Kuvittele tilanne, jossa olet menossa ovesta ja edelläsi oleva, tuntematon henkilö avaa sen itselleen. Pitääkö hän ovea auki niin kauan, että myös sinä pääset siitä? Valitettavan usein ei. Entä pyytääkö tämä sama henkilö anteeksi, kun astuu varpaillesi tungoksessa? Tuskinpa. Ja saatat huomata myös tämän henkilön olevan varakas, korkeasti koulutettu ja näin ollen sivistynyt. Hetkinen, eikö juuri tällaisten henkilöiden pitäisi olla kohteliaita? Useammin suuremman vaikutuksen tekee hyvää huomenta toivottava talonmies, joka saa välittömästi päivän käyntiin.
No, ehkä sellainen hyvätapainen sosiaalisuus ei kuulu tuppisuisen ihmisen toimenkuvaan. Ehkä hänellä oli kiire. Onhan meillä vielä kuitenkin aina kohteliaat, iloiset ja ystävälliset asiakaspalvelijat! Niin usein päivää piristää kaupan kassa, joka tuijottaa jalkojaan, mumisee hyvät päivät ja lopuksi tokaisee hinnan, jos tokaisee. Näkeehän asiakas sen näytöltäkin.
Välillä huomaan pysähtyväni hetkeen, kun sanon toiselle ’’ole hyvä’’ ja saan takaisin vain tyhjän tuijotuksen. Ei pientä pihahdustakaan hampaiden välistä. Tekisi mieli kysyä onko henkilöllä kissoja, joku sen kielen nimittäin on ainakin vienyt. Miksi sanoja joilla kaikkein helpointen saat annettua itsestäsi myönteisen, fiksun ja kaikin puolin paremman kuvan, on niin vaikea sanoa? Minne ovat hävinneet kiitos, anteeksi ja ole hyvä?
Eivät nämä sosiaaliset taidot sentään kaikilta ole kadonneet. On yhä hienoja asiakaspalvelijoita ja muita ihmisiä, jotka ottavat toiset huomioon ja osaavat viljellä pieniä kohteliaisuuksia. Mutta jotain näiden henkilöiden vähyydestä kertoo se, että hyvätapaisen henkilön huomaa joukosta erikseen. Eikö kohteliaisuuden pitäisi olla normi, jota ei huomaisi joukosta ja epäkohteliaan se, joka särähtää korvaan. Voin kuitenkin onnekseni todeta omasta lähipiiristäni löytyvän enimmäkseen vanhoille hyville tavoille opetettuja ihmisiä. Heidät kuitenkin pitäisi ilmoittaa uhanalaisten listalle, ainakin tarkkailtaviksi.
Seison tienlaidassa odottamassa pääsyä suojatien yli, autojen ajaessa edestäni kenenkään hidastamatta. He eivät noudata hyviä tapoja, eivätkä edes lakia. Lopulta yksi autoilija pysähtyy ja pääsen jatkamaan matkaani, heilautan kättäni kuskille hymyn kera. Samalla ajattelen katkerana ettei minun tulisi kiittää autoilijaa lain noudattamisesta, mutta päätän kuitenkin olla kohtelias. Näen sen parantavan hänen päiväänsä ja tulen itsekin paremmalle tuulelle.