Kuntavaalit tuli ja meni.
Hetken se kesti vain ja nyt odotellaan vajaa vuosi, että päästään kokemaan sama, kun vuorossa on presidentinvaalit.
Kuntavaaleista jäi valju maku.
Ehdokkaat olivat samaa mieltä useista asioista. Ei sillä, että tarvitsisi kinaamisen takia olla eri mieltä, mutta todelliset arvot jäivät varjoon.
Tai sitten ihmisillä on nykyisin lähes identtiset elämänarvot.
Tuohon en jaksa kuitenkaan uskoa, sillä vaalivuosien välissä kuulee monesti rohkeitakin kannanottoja valtavirrasta poikkeavaan suuntaan.
Ehkä kuntavaaliehdokkaat päättivät ottaa tällä kertaa varman päälle ja tyytyivät ennemmin hymistelemään kuin rymistelemään.
Monet rannalle jäänet miettivät varmasti nyt, että olisi ehkä kannattanut olla rohkeampi kannoissaan ja vähän rymistelläkin.
Politiikka on usein värivalinnoista huolimatta liian harmaata. Massaan hukkuu helposti, jos arvojaan ei uskalla tuoda esiin.
Monella ehdokkaalla oli selvästi liian kovat luulot itsestään.
Uskottiin, että suosio on taattu ja valtuustopaikan eteen ei tarvitse juurikaan ponnistella. Jälkeenpäin usea ehdokas on joutunut toteamaan, että nyt kävi ohraisesti.
Jos luulee itsestään liikoja, niin silloin on lähtökohtaisesti jo hävinnyt.
Kansa ei ole tyhmä, vaikka monesti niin väitetäänkin. Kansalla on järjen lisäksi korvat. Puheet leviävät kulovalkean tavoin ja, jos ehdokas on tyrinyt jossakin, se on nopeasti äänestäjien tiedossa.
Valtuustoista ulkopuolelle jääneillä ovat seuraavat vuodet opin paikka.
Samalla neljän vuoden tauko testaa ehdokasta toden teolla siihen, onko päättäjäksi todellista halua.
Seuraavat vaalit on aina uusi mahdollisuus.
Siihen asti on aikaa miettiä omaa motivaatiota luottamustehtäviin ja samalla pohtia, millaisen kuvan itsestään antaa äänestäjille.