Suhteeni hiihtoon on monipolvinen ja muistuttaa elämää: Mitenpä hiihdon riemuja ja maitohappoisia hetkiä lyhyesti luonnehtisit. Elämä on osa hiihtoa. Tämän kirjoituksen ilmestymisen aikaan Lahden MM-hiihdot ovat jo vauhdissa. Vaikka kiihkeimmät penkkiurheilun herättämät tunteet ovat jo sulaneet elämän varsitielle, näitäkään arvokisoja en ohita olankohautuksella. Minulla ja hiihdolla piisaa yhteistä historiaa niin kauas kuin muisti kantaa.
Pirkko Määttä oli luokkakaverini täti. Pirkko oli hiihtänyt Sarajevon olympialaisissa viestipronssia ja toi mitalin Nilolle hypisteltäväksi. Mitali oli ruskea, muistutti vyönsolkea ja se tuntui julmetun painavalta. Kyseessä on ensimmäinen ja ainoa kerta, kun olen pitänyt olympialaista mitalia käsissäni.
Kouluaikojen kohokohtiin kuului hetki, jolloin opettaja ilmoitti, että oppitunti on peruttu, ja MM-startti kuului hiihtopitäjässä loisteliaimpiin tekosyihin koulutyön välttelemiseksi.
Tunnelma oli luokassa korkealla, kun Hurskaisen Risto naksautti puukuorisen mustavalkotelevision päälle ja oppikirjat painuivat pulpetin uumeniin. Voittaako Marjo Matikainen? Olisiko tänään vihdoin Harri Kirvesniemen päivä? Pysyykö Jaana Savolainen ankkuriosuudella pystyssä?
Lajia tuli harrastettua myös itse, sekä ilosta että pakosta. Kouluhiihdosta en kummemmin pitänyt. Sen epämiellyttävyys tiivistyi kahden ja puolen kilometrin koulumatkaan, jonka kuljin aina pyörällä. Liikuntatunnille piti valmistautua aamusta saakka. Monot reppuun ja sukset ja sauvat nippuun ja pyörän selkään.
Tästä alkoi taistelu: Jos huippuhiihdon katselu maistui, niin sukset kainalossa pyöräily ei. Sanomattakin on selvää, että hiihtoaamuna oli tuisku tukkinut tiet, jolloin polkeminen olisi ollut suksittakin melko keljua. Matkalla tapahtui vähintään jompi kumpi seuraavista asioista, jotka saivat perkeleet lentämään pitkin taajamaa: Suksien kärki tökkäsi pinnoihin, mistä seurasi rysähdys kyljelleen. Tai suksien niputus petti ja koko paketti levisi tien laitaan.
Tunnilla suussa maistui veri, sylki ja maitohappo. Muiden hiihtäessä kovempaa sai vain todeta, että voitelu ei epäonnistunut, koska sitä ei ollut. Sanotaan, että kuusamolainen syntyy sukset jalassa, mutta on se niitä pyörälläkin kuskannut.