Alakerta | Petri Karjalainen / petri.karjalainen@koillissanomat.fi
Eilisessä lehdessä Kuusamon vanhustyötä johtava Annikki Paloniemi arvioi, että lasten vastuu ikääntyvistä vanhemmistaan ja sukulaisistaan lisääntyy. Samoin kasvaa vapaaehtoistyön ja yhteisöllisyyden merkitys, sillä yhteiskunnan auttava käsi ei ehdi joka paikkaan.
Muuten emme pärjää, Paloniemi sanoi.
Suomessa on kymmeniä tuhansia nuoria vailla työtä ja eristäytyneenä yhteiskunnasta. Nuorisotakuu on hyvä alku sille, ettei ole vastikkeetonta tukea, vaan ihminen pyritään saamaan yhteiskunnan vastuulliseksi jäseneksi.
Voitaisiinko nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ja vanhushoidon tarpeet yhdistää? Voisiko seuraava tarina olla tosi?
Etsivä nuorisotyö on suostutellut opintonsa keskeyttäneen ja yksiönsä nurkkaan lamaantuneen Jani-Petterin, 22, auttamaan naapuruston Hilda-mummoa, 88. Jani-Petteri saa Hildan auttamisesta pienen korvauksen sosiaalituen päälle. Jani-Petteri ei korvaa yhdenkään hoitoalan ammattilaisen työtä, vaan täydentää sitä.
Aluksi Jani-Petteriä ärsyttää, kuinka Hilda keittelee aamukahvia jo puoli viiden maissa. Juuri kun Jani-Petteri alkaa suunnitella nukkumaan menoa työpäivän mittaisen tietokonepelailun jälkeen.
Hilda oudoksuu Jani-Petterin nenärengasta. Pian hän nuoren miehen ulkonäköön tottuu, ja sitä paitsi nenärengas tuo mummon mieleen mukavia muistoja karjanhoidosta perheen korpeen raivatulla pientilalla.
Hildaa auttaessaan Jani-Petteri oppii hiljalleen uuteen vuorokausirytmiin. Rivitalon portaita lakaistessaan hän näkee talvipäivän auringon ensi kerran vuosiin.
Hilda ei pojan sotapelijuttuja ymmärrä, mutta poimii sanan mieleensä ja kertoo tarinoita omasta nuoruudestaan. Kuinka hän nuorena lottana palveli Kannaksella. Ja kuinka kahvinkeitto kanttiinissa loppui kuin leikaten tykkien ja pommikoneiden jylinään eräänä kesäkuun aamuna.
Jani-Petteri alkaa vähitellen katsoa haurasta valkotukkaista mummoa uusin silmin. On siinä sentään aika rautainen muori! Hildaa säälittää, että noin riskin näköinen nuori mies ei ole saanut mistään töitä. Ennen pääsi sentään pöllimehtään. Kummalliseksi on mennyt maailma, Hilda tuumii.
Lapsilleen ja sukulaisilleen hän kuitenkin puolustaa tutuksi tullutta poikaa: ei se laiska oo, se on vaan vähätöinen.
Hildan juttuja kuunnellessaan Jani-Petteriä vähän nolottaa. Pitäisikö tässä sittenkin alkaa jollekin? Jani-Petteri alkaa ajatella, että työnteolla saisi enemmän rahaa.
Josko sittenkin palaisi takaisin koulun penkille, Jani-Petteri miettii.
Petri Karjalainen