Alakerta | Petri Karjalainen / petri.karjalainen@koillissanomat.fi
Piti ihan tökkäytyä seisomaan suon laitaan. Perhana, täällähän on hillaa ihan poimittavaksi asti! Kolmen sukupolven partiomme hajaantui suolle niin, että joukon nuorimmalle yritettiin katsella helpoimmat mättäät.
Marjoja hamutessa huomasi, ettei tilanne ollut ihan niin kultainen kuin ensi silmäyksellä näytti. Avusuolla marjat olivat pienenlaisia, ja osa oli haalistunut lähes valkoisiksi. Lienevätkö jo ylikypsiä? Varjopaikoilla melkoinen osa marjoista oli vielä raakoja.
Parhaat paikat löytyivät suon reunoilta ja ojien pientareilta. Silloin hillakiihko iski läpi kuin ukonilma vaaranrinteeseen. Teki mieli ottaa sanko hampaisiin ja kahmia kaksin käsin. Nämä on saatava talteen. Tapailin mielessäni vanhaa kuusamolaista sanontaa: hillakiima voittaa kateudenkin.
Huonona hillavuotena joka marjalle pitää kumartaa erikseen kuin kiitoksena. Nyt sai olla kaksinkerroin pitkiäkin aikoja yhteen menoon. Silti ei nouse keltainen kulta sankoon koskaan helpolla. Joka marja on noukkaistava erikseen. Hiki valui, paarmat pörräsivät ympärillä, mutta onneksi sääskiä ei inissyt ympärillä kuin jokunen malliksi.
Perimätiedon mukaan hyvänä marjavuotena terveyskeskukset hiljenevät Koillismaalla. Lääkäreillä ja hoitajilla on lokoisa loppukesä, kun ihmiset eivät jouda valittamaan vaivojaan. Jos ei heti sianpieremältä ole liikkeellä, niin naapuri ehtii rohmuta parhaat hillat päältä. Kuka sitä lääkäriin ehtisi? Iltapäivällä väsy painaa jäsenissä, eikä terveyskeskukseen millään jaksa enää vääntäytyä. Illalla maistuu ruoka ja yöllä uni.
Liekö tämä legenda enää pitää paikkansa? Ehtivätkö ihmiset marjaan edes Koillismaalla? Saimme huhkia suurehkolla suolla ihan keskenämme. Tienvarressa sentään oli pari autoa pysäköitynä.
Parin tunnin hikoilun jälkeen kahdeksanvuotiaan hillakiima lopahtaa. Pidän kapitalismin oppitunnin: marjat sangossasi ovat paitsi makoisia syötäviä, myös rahanarvoista myytävää. Pojalle raha on yhtä kuin jalkapallokortit, joita kotona pyörii luokonaan. Lupaan reissusta kaksi kotityömerkintää, joita vastaan viikkoraha meillä maksetaan. Päätämme kuitenkin palata mökille, että pojalle jäisi hillastuksesta hyvä maku suuhun verenmakuisen orjatyön sijaan.
Loma loppui ja sinne jäivät hillat kypsymään ja poimijaansa odottamaan. Hillapaikoista ei ole tapana huudella, mutta sen verran voin paljastaa, ettei Etelä-Kuusamossa tarvitse tyhjiä soita kävellä.
Petri Karjalainen