Viimeksi vuonna 2003, vai oliko myös 2005, olen kokenut jotain vastaavaa. Törmäsin sunnuntaina yhdennentoista asteen hillikkon. Tosin takavuosina taisi hillaa olla paikoin jopa viidennentoista asteen tiheydellä, jopa enemmän. Oli miten oli, talven, kahdenkin, marjat sain kerättyä pihamaan kokoiselta alueelta.
Käytän itse kehittämääni hillantiheysasteikkoa. Se on pettämätön. Asteluvun määrää se, montako suomuurainta saa napattua kouralliseen siirtämättä jalkoja samalta seisomalta.
Kroppaan hiipi taivaallinen hyvänolon tunne. Vuosien jälkeen ylsin noukkiman yksitoista marjaa samalla kuopaisulla. Wow, woe mahoton!
Hillikko oli tällä kertaa matalassa nuoressa metsikössä. Kymmenen askeleen päästä marja-apajasta tuskin kukaan voisi arvata, että seisoo sellaisen aarteen reunalla. Paikan salaisuus on E-kirjaimen muotoiseksi väärinpäin kaivetut suo-ojat, joissa vesi laskee kirjaimen selkäpuolta vasteen.
Ojat piripinnassa vettä, ämpäri piripinnassa läpikypsää hillaa!
Paikalle on muuten helppo osata. Ensin ajetaan öljysoratietä 12 km, jonka jälkeen metsäautotietä jatketaan vielä 15,3 km. Jalkaisin jatketaan mätästettyä hakkuuaukeaa hieman yli kilometri, jonka jälkeen ylitetään suo ja sen keskellä oleva oja. Sitten vain ylitetään saareke moton jälkeä pitkin ja jatketaan seuraavan sisäsuon takareunaan. Jokainen osaa sinne kyllä ihan varmasti, jos vain menee oikeaan paikkaan. Matkalla on yksi karhun haaska, jonka takana saa märkiä paskoja potkiskella ihan huvikseen.
Sunnuntaina en vielä arvannut millainen tuuri oli käynyt. Maanantain reissut kahdelle ”varmalle” hillapaikalle olivat korkeintaan yhden asteen hillojen kuntoliikuntaa, enimmäkseen nollaa. Muutaman ”suonsilmän” niistä maanantain hilloista täti-ihminen kuulemma saa, siis parit krokilasilliset itse tehtyä lakkalikööriä.
Tiistaiaamuna Valtatie 20 reunassa oli parkeerattu kuusi hillastajien autoa. Olisi mielenkiintoista saada tietää, onko Kuusamossa niin paljon vikaan kaivettuja suo-ojia!
Olisivatpa Google Earth-satelliittikartat niin teräviä, että voisi löytää kaikki täyttyneet suo-ojat koko Pohjois-Suomesta. Aamuauringossa sellaiset ojat voisivat kimallella kauniisti hopeisina solkina ja pientareet hillankultaisina vöinä.
Vahinko, että vesipiirejä ei ole. Heidän arkistoistaan olisi varmaan löytynyt virkatyönä tehdyt GPS-koordinaattikartat ummikko-ojista, jonne ummikko hillastajat voisi ohjata?
Tänä vuonna metsissä saattaa hyvinkin törmätä noin kahden asteen hillikoihin melkeinpä missä vain. Täysin ilman saalista tuskin kukaan hillarallissa jää. Korpimetsissä kannattaa käydä.