Aurinko oli juuri laskeutumassa. Pohjoisen puolen taivas oli hetkeä aiemmin helottanut kauniin punertavana. Nyt jäljellä oli hiipuvat säteet. Oulu - Kuusamo valtatiellä toinen metsänreuna oli varjossa, toista puolta valaisi vielä heikko valo. Pudasjärvelle oli vielä matkaa ja Hirvisuon aukeat olivat kohta edessä. Autolla reilu matkavauhti, noin 100 km/h.
Sitten se oli siinä. Vasemmalla kaistalla tulossa yli tien, noin 30 metrin päässä. Jälkikäteen ajateltuna tiesin ehkä silloin miltä tuntuu kun tietää kuolevansa, tai ainakin loukkaantuvansa vakavasti, noin puolentoista sekunnin päästä.
Huudahdin, en tiedä mitä. Mutta havaitsin hirven jalkojen sojottavan suorina eteenpäin. Se pysähtyy. Jarruttaa ei ehdi, mutta ohjauspyörää sai kiskaistua oikealla ja ehkä auto muutti aavistuksen suuntaa. Sitten kaviot vilahtivat ohitse ja taustapeilistä näin miten pystyyn kavahtanut hirvi kääntyi ja pakeni sinne mistä oli tullutkin.
Aika meni nopeasti, mutta tilanteen ollessa jo ohi oli aikaa pohtia mitä tapahtui. Hirvivaarasta varoitetaan. Näin keväällä nuoret eläimet kulkevat hämmennyksissään ja isommatkin hirvet ovat palkimassa laitumelta toiselle. Hirvisuolla olen aiemminkin kohdannut hirviä, mutta hieman isommalla varoajalla.
Autoilijalle tilanteet tulevat yllättäen, vaikka kuinka yrittäisi ennakoida. Parasta on ehkä silti mielikuvaharjoitella. Miettiä mitä tekee, jos.... Tositilanteessa on toimittava ajatusta nopeammin.
Nyt kohtaamisessa oli silti muutama poikkeus tavanomaiseen tilanteeseen. Useimmiten hirvi jatkaa päättäväisesti matkaansa, kun on tien ylitykseen ryhtynyt. Itse olen saanut neuvon tähdätä mielummun hirven takaosaan kuin etuosaan. Perustuu ilmeisesti siihen, että takaosan voi olettaa olevan kevyemmän, mikä satojen kilojen massan ollessa kuitenkin kyseessä on lähinnä onnettomuustutkijalautakuntaa kiinnostava kysymys.
Nyt hirvi päättikin pysähtyä, nousta takajaloilleen ja kääntyä takaisin. Minä päätin yrittää kiertää hirven etukautta. Sattuma, varjelus, tuuri, mieletön mäihä tai mikä lienee, mutta me kumpikin pystyimme jatkamaan matkaamme vahingoittumattomina. Opimmeko mitään. Hirvi ei ehkä edes tajunnut mitä tapahtui, minä taas ajelen jatkossakin yhtä huoletonna, mutta ehkä jälleen tarkkailen hieman enemmän tien reunustoja.
Sen tahdon kuitenkin sanoa, että hirvenkö muka voi havaita ennakolta. Ja katinkontit. Siihen se tupsahti kuin Jäätteenmäen faxista. Tilaamatta ja täysin yllättäen.