Kuusamon kirkkoherra Taina Manninen muisteli Kuusamo-opiston 110-vuotisjuhlilla lapsuuttaan opistolla, jossa hänen äitinsä työskenteli käsitöiden ja ruotsin kielen opettajana, ja perhe asui Tainan lapsuudessa opistolla. Päällimmäiseksi minulle jäi Mannisen mainiosta puheesta turvallisuus, jollaisena hän lapsuutensa muisti.
Italialaiset sanovat, että lasten kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Mannisen muistin mukaan opistolla lapsille tärkeitä ihmisiä vanhempien lisäksi olivat talonmies, keittäjä ja kaikki opettajat. He paikkasivat ja parsivat, auttoivat ja ojensivat.
Muistan omasta lapsuudesta, että näin oli myös meillä 1960-luvulla. Kun jäi kolttosistaan kiinni, niin naapurit nuhtelivat, vaikka aina eivät tulleet edes vanhemmille asiasta kertomaan. Naapurit toimivat myös kriisityöntekijöinä, kun isäni kuoli auto-onnettomuudessa, kun oli 13-vuotias. Ei siinä yhteiskunnan apua tarvittu.
Nykyään pidetään tiukasti kiinni yksilöllisyyden suojasta ja siitä, ettei toisten asioihin pidä puuttua. Ollaanko tässä menettämässä jotain todella arvokasta? Usein vähän kauempaa saatu palaute on lapselle tehokkaampaa kuin omilta vanhemmilta tullut. Tämä kaikki luo lapselle turvallisuutta, mikä näyttää tänä päivänä olevan jonkin verran kateissa.
Parasta Mannisen esityksessä olivat ihanat muistot lähihistoriasta. Yleisö viihtyi, vanhoja muisteltiin ja kokemuksia vaihdettiin. Sisäpiirin juttuna voin kertoa, että opiston multakasa eli multiska kuului todellakin opistolle eikä lopottilaisille, koska se oli syntynyt nykyisen rakennuksen maansiirtotöiden tuloksena.
Kuusamon sivistystoimenjohtaja Erkki Hämäläinen on jäämässä eläkkeelle. Hän on toiminut myös Kuusamo-opiston hallituksen puheenjohtajana lähes kymmenen vuoden ajan. Tiedättekö muuten, että Kuusamo-opistolla opiskelee vuosittain 3 500 asiakasta? Ei mikään huono saavutus.
Hämäläinen kertoi juhlassa vierailleensa taannoin äitinsä luona Sallassa. Tämä oli aikanaan opiskellut Kuusamon kansanopistossa ja Hämäläisen kysyessä, mitä äiti oli siellä oppinut, vastaus oli ollut selkeä.
– Elämisen taitoja ja elämisen sisältöjä.
Voiko opetuksen tavoitteita paremmin kiteyttää? Olisiko nykyisten opetusviranomaisten syytä ottaa menneestä oppia?
Menneitten aikojen muisteleminen kannattaa. Sen kanssa ei kannata viivytellä. Jos kirjoittaminen on vaikeaa, nykyajan härpäkkeillä voi tallentaa muistoja monin eri tavoin. Maailma muuttuu niin nopeasti, että jo 1950-1960 -luvun asiat ovat hetken päästä historiaa.
Sisarellani on tapana sukujuhlissa muistella menneitä. On ollut mukava katsoa 1970-1980 -luvulla syntyneiden reaktioita, kun he kuulevat että ennen oli sunnuntaisin tapana pukeutua paremmin.