Tänään on YK:n päivä. Liput liehukoot iloisesti tämän historiallisen päivän kunniaksi. En aio siitä kuitenkaan kirjoittaa, se olkoon ja on ”isokenkäisten” asia.
On kuitenkin historiallisia tapahtumia, myös Käylässä, joista meidän tavallisten kengänkuluttajien pitäisi tietää ja kertoa myös lapsillemme ja kyliemme nuorisolle. Minunkin tietoni ovat toisenkäden tietoja, tulinhan Käylään vasta vuosikymmen toista viimeisen sodan ja evakkoajan jälkeen. Toki kotipalkisillani ja kotikylässäni samanlaisia tapahtumia kohtasin ja myös jouduin kokemaan.
Edesmennyt mieheni Matti kertoi usein kuinka he sota-aikana Käylässä näitä tapahtumia seurasivat. Matti oli perheensä mukana joutunut Paanajärveltä evakkoon. Perhe asui ensin Kitkajoen Hietalahden rannalla saunakömmänässä, kunnes isä-Väinö, ent. rajamies, rakensi saamalleen tilalle Hevoskorpeen talon. Nykyisen Sallantien varrella vastapäätä Käylän Rajaseutukirkkoa oli paikka, jossa lotat pesivät ja arkuttivat kaatuneita vainajia. Yrjö Tiermas, Matin ikäluokkaa ja hänkin jo edesmennyt, kertoi puolestaan että Tiermaksessa oli ensiapuasema, sairaalaksi Yrjö sitä nimitti. Siellä haavoittuneet sotilaat saivat ensiavun, pahimmin haavoittuneet lähetettiin eteenpäin sotasairaalaan ja kaatunet vainajat Käylään. Matti kertoi: -Oli se rankkaa työtä lotilla, oliskohan siihen kaikki pystyneet. Monet kaatuneista olivat kovin pahasti silpoutuneet, arkkuun heidän jäännöksiään kuitenkin oli laitettava sellaiseen kuntoon, että omaiset voisivat myöhemmin katsoa.
Nyt on Käylässä kuitenkin herätty. Käylänseudun mms, johon kylätoimikunta on yhdistetty, puuhaa paikalle muistomerkkiä. Arja Kilpivaara, seuran puuhanainen ja puh.joht. on ottanut asian omakseen. Arja on ottanut yhteyttä Lottasäätiöön asian tiimoilta ja myös haastatellut puhelimessa Salli Keskinarkausta, Yrjön sisarta. Sallilla on vielä humeeti kunnossa ja muistaa hyvin sota-ajan tapahtumat. Salli asuu nykyisin Rovaniemellä. Olen muutamien naisten kanssa keskustellut k.o muistomerkistä. Mielestämme sen paikka olisi kuitenkin Rajaseutukirkon puolella. Käylän mms:n toimesta järjestetään varmaan tulevan vuoden alkupuolella tilaisuus Korpihovilla. Haastan silloin kaikkia, jotka asiasta jotakin tietävät, tulemaan tiedonmurusineen paikalle. Kallungin emännät, sisarukset Iida ja Sylvi olivat tietoni mukaan lottia, he tosin olivat viestintälottia. Ehkäpä he kuitenkin kertoivat lapsilleen tai lastenlapsilleen myöskin tästä lottien tehtävästä.
Muistomerkki tulee olemaan kunnianosoitus kaikille lotille. Lotat ovat tehneet sota-aikana tärkeää työtä Isänmaan hyväksi. Hanna-anoppini oli myös lotta, mutta mukana toiminnassa hän oli vain Paanajärvellä, samoin kuin Sanni Tyynelä o.s Salmenkorva, Anna Homasen sisar. Minua kymmenen vuotta vanhempi Elsa-sisareni, lottaveteraani, joutui lotta-aikanaan tulikasteeseen. Elsa oli Ivalon sairaalassa komennuksella, kun partisaanit neljäs heinäkuuta 1943 Laanilassa hyökkäsivät postiautoon: Oulun piispa Yrjö A. Wallinmaa, autonkuljettaja ja kolme matkustajaa saivat surmansa, Sodankylän kirkkoherra Y.A. Aittokallio mm haavoittui. Haavoittuneet ja vainajat tuotiin Ivalon sairaalaan. Olen Elsalle kertonut Käylään suunnitellusta muistomerkkihankkeesta. - Onpa hieno asia, onnea ja menestystä hankkeelle, totesi Elsa.
Moniko tietää, että Käylässä, Kallunginniemellä, Pieskalahdentien varrella on ollut saksalaisten vankileiri, vastapäätä Jalmari ja Jenni Leskelän taloa. Kun poikani Weke keittiömestarina ollessaan oli Vilnassa Baltian maiden ruoka-ja kulttuurikurssilla, oli luennoiva professori, kuultuaan että Weke on Kuusamon Käylästä, kertonut että hänen isänsä oli ollut kyseisen vankileirin vanginvartijana. Professori oli halunnut tietoja k.o vankileiristä. Weke kävi haastattelemassa silloin vielä elossa olevaa Jenni Leskelää ja lähetti tiedot hänelle. Mie kävin kesällä 2012 opastamassa Kuusamon Maa-ja kotitalousnaisia Pohjois-Kuusamon nähtävyyksillä. Kävimme myös vankileirin paikalla Aimo Leskelä, Jalmarin poika, Käylässä von Leskelänä tunnettu, oli silloin pyynnöstäni opastajana. Aimo myös kertoi, että hänen serkkunsa Aini, Kuusamon taannoisen kulttuurijohtaja Eero Lindvallin äiti, oli saanut vartijoilta äkäisen komennon, kun oli vangeille vienyt leipää. Minulla on samantapainen kokemus kotikyläni Askan vankileiristä. Tein leipäpalaselle kauppaa vankirievun kanssa. Vanki sai ruoskasta, ehkä miekin olisin, mutta piikkilanka-aita oli välissä.