Groeten uit het Groene Hart!
Kevät tekee tuloaan täälläkin hitaan varmasti. Muuan päivän ajan tuo taivaankannen kultainen valopallo herätti alankojen kasvillisuuden ja tuhatlukuiset, sateenkaaren väriloistossa kukkivat nuput kurottelemaan ahnaasti kohti valon pilkahdusta. Loputtomina aukenevat tulppaanipellot on omin silmin nähtävä, ei niitä turhaan kilvan kehuta.
Hieman Taivalkoskea väkilukurikkaammassa pitäjässä tuntee olonsa sangen kotoisaksi. Vihreän sydämen alueella tätä rehevää aakeeta laakeeta tilkkutäkkiä riittää silmänkantamattomiin. Vaikka pieni kylä onkin, hollantilaiseen tapaan talokompleksit ovat tiiviisti kylkikyljessä. Siinä ei paljon parane hermoja menettää, jos naapurin pärstä ärsyttää.
Ihmiset ovat yltiöpäisen ystävällisiä, puheliaita ja uteliaita. Kysymysryöpsähdys on loputon kertoessani olevani kotoisin pohjoisesta. Onko teillä kunnon kesää? Ai, missä ne naapurit ovat? Onko siellä lunta oikeasti metritolkulla? Mikä Kuusamo? Hollantilaisilla tuntuu olevan tietynlainen kuva Suomesta ja suomalaisuudesta.
Monelle Suomi on käymätön paikka. Pieni ylpeys nostaa päätään, kun hämmästellään suu pyöreänä näyttäessäni kuvia revontulista, lumesta ja kesäisistä järvimaisemista. Puhtaus, kiireettömyys, hiljaisuus ovat elämyksiä täkäläisille. Osa ei ole koskaan edes hiihtänyt saatikka kokenut kunnon talvea. Ajatella.
Hollantia ei pyöräilijän paratiisiksi turhaan tituleerata, sillä lukemattomien kanaalien välissä mutkittelee kilometritolkulla loistavaa pyöräilybaanaa. Olosuhteet ovat lähes ympärivuoden suotuisat kaksipyöräisellä liikkumiseen. Täällä ymmärretään loistavasti kevyenliikenteen päälle ja työmatkatempoilu on useastikin autoa helpompi liikkumismuoto.
Sitten kaikkien rakastamasta puheenaiheesta eli säästä sen verran, että sadetakki on monesti pelastanut lenkkeilijän pinteestä. Onhan täälläkin vaikka millaisia ”ilimoja pielly”. Tienposkessa olen itsekseni hekotellut pidellessä tiukasti ohjaustangosta kiinni. Ei niitä kumpuja ja kukkuloita kamalasti kaipaa, kun tuuli alkaa tuivertaa. Jännitystä elämään, kun ei tiedä liikkuuko pyörä enemmän sivuttain vai eteenpäin.
Mitä paikalliseen ruokakulttuuriin tulee, vielä on kokematta torstain markkinat ja perjantain torit. Kuulopuheiden perusteella tarjolla on lähituottajien parhaita valmisteita laidasta laitaan, kun maajussit kerääntyvät kylien keskustoihin kojuineen. Mahtaakohan kalakojusta löytyä muikkuja...
Mielenkiintoista olisi nähdä, miten koillismaalaiset perinneherkut kutkuttelisivat täkäläisen makunystyröitä. Miten mahtaisi kelvata Kitkan viisas ja Kallen reppuleipä siivulla Pohjanpoikaa matjessillin ja goudan rinnalla aamiaispöydässä?
Kerran tuli puhetta saunomisesta. Houstin mielestä kuulemma mielenköyhää hommaa se saunominen, kun ei edes kirjaa voi kosteuden takia lukea. Ei saunassa nyt hyvänen aika kirjaa lueta! Jos mieli halajaa suomalaisen perinnepyhätön hellivään lämpöön, saa nähdä hieman vaivaa. Tiimikaverini päättivät tutustuttaa minut paikalliseen saunomistyyliin.
Täkäläisessä hyvinvointikylpylässä oli 34 erilaista saunaa lukemattomine altaineen ja viilennyspaikkoineen. Asiakkaat tepastelivat iloisena ilkosillaan puolen hehtaarin kokoisella puistoalueella ja saunoissa vietettiin tiimalasin näyttävä aika, jonka jälkeen pulahdettiin viilentymään. Tätä rituaalia jatkui tuntitolkulla. Saunavalikoimasta löytyi pari suomalaista saunaa, Kelo ja Löyly! Suupieliä repi ylöspäin se, että ovikyltissä luki HILJAISUUS.
Uuteen kulttuuriin tutustuminen on aina rikastuttava kokemus. Vaikka ei ole kotia voittanutta. Paikallinen kieli taipuu jo sen verran omaan suuhun, että tervehtiminen ja kiittäminen luonnistuvat ilman ujostelua.