Alakerta | Suvi Peltola / suvi.peltola@koillissanomat.fi
Tuttavapiiriini kuuluu muutamia amerikkalaisia. He ovat viimeisen päälle korrekteja kaikissa tilanteissa, hymyileviä ja kovia puhumaan. Heidän rinnallaan tunnen itseni juuri niin juroksi tuppisuuksi kuin meidän suomalaisten sanotaan olevan. En usko stereotypioihin, mutta tässä tapauksessa ne pitävät pitävät paikkaansa.
Näin ainakin niin pitkään, kunnes jenkkituttuni erehtyy kysymään kuulumisiani.
Olen jo useamman kerran saanut amerikkalaisen keskustelukumppanini jäätymään täysin heti juttutuokion aluksi vastaamalla rehellisesti hänen leppoisaan ”How are you?” uteluunsa. Totta kai tiedän sen merkitsevän jenkeille (ja monien muiden kansallisuuksien edustajille) puhdasta small-talkia, mutta toisinaan en vain pysty välttämään kiusausta.
Heitä on hauska hieman hämmentää, mutta kyse on muustakin. Kuinka sopivaa, tarpeellista tai järkevää olisi, jos jakaisimme rehellisemmin ajatuksiamme ja tunteitamme toistemme kanssa?
Eräs kuusamolaistuttavani julkaisi Facebookissa tarinan kauppareissustaan, jonka kohokohdaksi muodostui spontaani juttutuokio tuiki tuntemattoman turistin kanssa. Turisti jakoi iloiset tunnelmansa ja tuttavani kuunteli. Ja tuli itsekin iloiseksi. Mainio kohtaaminen ja mainiota, että sosiaalisen median kautta sen tuottama hyvä mieli levisi laajalle.
Olisiko kohtaaminen ollut mahdollinen viedä läpi täysin päinvastaisissa tunnelmissa? Jos tuttavani kohtaama turisti olisikin ollut surullinen, olisiko hänen silloin ollut sopivaa, tarpeellista ja järkevää aloittaa keskustelua?
Mielestäni olisi.
Ventovieraille avautuminen vaatii pokkaa, eikä sitä tietenkään voi harjoittaa suin päin. Totta kai täytyy käyttää harkintaa ja tunnustella omia ja kanssaihmisten tunnelmia. Oma naapurini on mainio esimerkki ihmisestä, joka kohdatessamme uskaltaa kertoa rehellisesti kuulumisensa. Jos olen kiirehtimässä töihin, hän ei paasaa pitkästi, mutta lyhytkin sananvaihto sillä hetkellä hankalasta asiasta helpottaa.
Kaiken tämän sanottuani joudun myöntämään, ettei edellä kuvaamani rehellisyys ole käytännössä helppoa. Päinvastoin, mitä huonommin menee, sitä pirtsakammilta yritämme usein vaikuttaa. Ei kaikkea huonoa tuultaan tarvitse levitellä, mutta miten voi piristää tai muuten helpottaa toisen tilannetta, jos ei edes tiedä siitä?
Suvi Peltola