Alakerta | Ida-Maria Näslund / ida-maria.naslund@koillissanomat.fi
Kahden koiran omistajana joudun usein selittämään ihmisille, miten kestän loputtoman karvanlähdön ja kuraiset tassunjäljet puhtailla lattioilla. Tai miksi koiran nuolaisu ei ällötä ja miksi ihmeessä annan koirieni nukkua samassa sängyssä kanssani. Ja eikö koiraan kuluvalle rahamäärälle löytyisi parempaakin käyttöä.
Tietenkään koiranomistajan arki ei ole aina yhtä juhlaa. Välillä nelijalkaisten päähänpistot hipovat luovuuden rajoja ja eikä koirataloudessa siivoavan urakka pääty koskaan. Ulos vinkuva koira on vietävä pihalle aamuneljältäkin tai vaihtoehtoisesti saa kuurata mattoja yöllä. Päivääkään en olisi kuitenkaan valmis vaihtamaan vuosistani koiranomistajana.
Omat koirani ovat minulle kuin lapsia. Toiselle ne voivat olla pitkäaikainen ystävä tai korvaamaton perheensuojelija. Niiden kanssa koetut kommellukset ja onnistumiset haluaa jakaa muiden kanssa, päivät suunnitellaan koirien mukaan ja kun lemmikki sairastuu, niin kalliit hoitokulut on valmis maksamaan epäröimättä. Kuluneenkin viikon aikana unettomia öitä sairastavan ja vieraita esineitä syöneen pennun kanssa on kertynyt muutamia.
Koiranomistajana suhteessa merkityksettömät asiat, kuten leikin jäljiltä mytyssä olevat matot, jäävät taka-alalle ja tulee itsekin nautittua koiran lailla sen hetken hyvistä asioista. Ilman ulkoilutusta vaativaa seuralaista tulisi myös helposti jäätyä sisälle vapaapäivän viettoon. Koiran kanssa eläessä olen huomannut, että sunnuntaiaamun lenkki hiljaisessa taajamassa on yllättävän rentouttava kokemus. Lemmikkiä rapsuttaessa murheetkin tuntuvat etäisiltä eikä talvella kahden kolmekymmentä kiloisen hauvelin kanssa nukkuessa tarvitse palella. Koiranomistajan onnea ei ymmärrä kuin toinen koiranomistaja.
Vaikka ei koiria sietäisikään, kannattaisi jokaisen kokeilla päivän ajaksi jättää hetkeksi tulevaisuudesta murehtiminen ja keskittyä siihen, mikä juuri tällä hetkellä on hyvin: kupillinen lämmintä kahvia, vastantulijan hymy, auringon paiste.. Koira ilmaisee vilpittömästi ja välittömästi onnellisuutensa esimerkiksi häntää heiluttamalla. Voisikohan ihminen hymyillä yhtä lailla pienistä asioista?