Alakerta | Petri Karjalainen / petri.karjalainen@koillissanomat.fi
Palkintopuheessa on tapana kiittää, mutta kirjallisuuden Finlandian voittanut Laura Lindstedt valitsi sanansa toisin. Hän kipusi puhujapönttöön ja haukkui hallituksen.
Lindstedtin mukaan ”Uusliberalistisen ideologian narratiivissa rikkaiden pöydiltä varisevat murut putoavat köyhän suuhun”. Kirjailija jatkoi: ”Suomea ollaan rakentamassa aivan tietoisesti luokkayhteiskunnaksi.”
Lindstedtin vuodattamat sanat olivat vasemmisto-opposition päiväuni, johon ihastuneesti huokaisten tartuttiin. Haukkumasanana uusliberalisti on yhtä kätevä kuin neuvostovastainen 70-luvulla: sillä kun sivaltaa, niin pajatso tyhjenee kerralla.
Sattumoisin samana päivänä, kun Finlandia-palkinnon voittaja julkistettiin, julkaisi Veronmaksajain keskusliitto kansainvälisen palkkaverovertailun. Sen mukaan pienituloisten verotus on Suomessa eurooppalaisten keskitasoa. Keskituloiset maksavat jo huomattavasti enemmän ja hyvätuloisia rokotetaan Suomessa armotta.
Keskituloinen, 41 000 euroa vuodessa (3 280 euroa / kk) ansaitseva maksaa palkkaveroa 31,6 prosenttia. Ruotsissa vastaavilla tuloilla veroprosentti on 25,3, mikä jää eurooppalaisen keskiarvon alapuolelle. Mitä ylemmäs palkkahaitarissa kivutaan, sitä kireämmäksi suomalainen verotus muuttuu suhteessa vertailumaihin. Reilun viiden tonnin (5 120) kuukausipalkasta veroprosentti on 38. Yli kymppitonnin (10 800) kuukausiliksasta veroprosentti on 48, kun se Euroopassa on keskimäärin 40.
Rikas ei tiputtele köyhille murusia, vaan antaa puolet leivästään. Paljonko hyvätuloisen pitää maksaa palkastaan veroa, että Lindstedt ja hänen hengenheimolaisensa katsovat oikeudenmukaisuuden toteutuvan? Jos puolet on murusia, niin paljonko on tarpeeksi?
Sitä paitsi päivähoitomaksu ja useat palvelumaksut nousevat portaittain. Tämä piiloverotus kiristää progressiota entisestään. Suomessa tuloja tasataan rikkailta köyhille enemmän kuin juuri missään muualla maailmassa.
Suomalaisen tulonjaon näkökulmasta en pysty käsittämään Lindstedtin väitettä, että solidaarisuudesta on tullut ”osalle maamme kansalaisista ja päättäjistä (lue: ei-vasemmistolaisille) täysin vieras käsite – jäänne tunkkaiseksi mielletyiltä vuosikymmeniltä”. Tämän tunkkaisen heiton perustelut kuulisin mieluusti.
Perusongelma on, että Suomen talous rojahti Nokian ja finanssikriisin myötä, eikä ole siitä toipunut. Kun jaettava kakku on pienentynyt reilusti, ei verotuloja kerry entiseen malliin hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen.