Alakerta | Erkki Ahola / erkki.ahola@koillissanomat.fi
Ihmisen näkevät paljon unia, mutta eivät lähellekään aina muista niitä seuraavana päivänä. Itsekin näen paljon unia, ja aina joskus muistan ne seuraavana aamuna.
Joskus uneni herättää minut yöllä. Pari päivää sitten minulle kävi juuri tällä tavalla!
Pari päivää sitten tosiaan unessani sain edesmenneeltä äidiltäni kirjeen Pietarista Venäjältä! Äitini oli muuttanut Pietariin. Hän kutsui minut käymään siellä. Hänen asuntonsa osoite oli kirjeessä. Puhelinnumeroa ei ollut.
Kirje oli todellisen tuntuinen. Käsiala oli justiinsa niin kuin edesmenneellä äidilläni.
Unessani siis päätin lähteä käymään äitini luona. Pakkasin laukun. Matkustin junalla Helsinkiin ja sieltä lensin Pietariin.
Pietarin lentoasemalta menin taksilla kyseiseen osoitteeseen. Paikka oli jossain kaupungin keskustassa sijaitseva kerrostalo.
Kävin kerrostalon ovet läpi, enkä yhdestäkään löytänyt äitini nimeä. Palasin takaisin kadulle tarkistaakseni, että olen oikeassa osoitteessa. Menin uudelleen sisälle. Ja sama homma, äitini nimeä ei ovista löytynyt.
Sitten yhdestä ovesta tuli juuri ulos kauppaan lähdössä ollut venäläinen nainen. Hän kertoi kerrosta ylempänä asuvan suomalaisen naisen, mutta ei muistanut hänen nimeänsä? Lähdin juoksujalkaa seuraavaan kerrokseen!
Löysin oven, jossa äitini nimilappu oli peitetty vaatekappaleella! Soitin ovikelloa, mutta ovea ei tultu avaamaan. Soitin toisen kerran, ja kolmannen kerran. Ovea ei tultu avaamaan.
Palasin ulos kadulle. Mietin, mitä nyt tekisin? Kävelin läheiselle metroasemalle. Samassa kun olin menossa metron liukuportaisiin, huomasin äitini olevan samoissa liukuportaissa hieman edelläni.
Äitini katsoi taakse, ja huomasi minut. Samassa ryntäsin eteenpäin ja syöksyin hänen kaulaan. Menimme liukuportaissa alas ja tulimme samantien ylös.
Kävelimme äitini asunnolle. Kysyin, miksi hänen nimilappunsa on peitetty vaatekappaleella? Äitini vastasi, että täällä Venäjällä kaikki pitää olla niin salaista? – Postipoika kyllä tietää osoitteeni, ja osaa tuoda postin perille, hän sanoi.
Menimme sisälle asuntoon. – Hieno asunto. Ja ihan Pietarin keskustassa, sanoin.
– Olet niin nuorekkaan oloinen. Minä muistan sinut vanhempana ihmisenä, sanoin.
– Niin, mutta minähän olenkin jälleensyntynyt. Elän täällä nyt uutta elämääni, äitini sanoi.
Sitten me halasimme, ja taas halasimme, ja vielä kerran halasimme.
Uneni päättyi herättyäni halaamiskohtaukseen. Olin vähän aikaa valveilla ja ihmettelin untani. Sitten jatkoin nukkumistani.