Ikä­ih­mi­sil­le Ys­tä­vä­pii­re­jä Kuu­sa­moon – yk­si­näi­syys voi tuntua suruna ja ys­tä­vyys pa­ran­taa ryhtiä

Marjo Pääkkö esitteli Vanhustyön keskusliiton palveluita ja tulevaa yleisötilaisuutta Ikämessuilla lauantaina. Ikämessuilla ei tarvinnut olla yksin. 39 näytteilleasettajaa viihdytti messuyleisöä lauantaina liikuntakeskuksessa.
Marjo Pääkkö esitteli Vanhustyön keskusliiton palveluita ja tulevaa yleisötilaisuutta Ikämessuilla lauantaina.
Marjo Pääkkö esitteli Vanhustyön keskusliiton palveluita ja tulevaa yleisötilaisuutta Ikämessuilla lauantaina.
Kuva: Riina Puurunen

Ikäihmisten yksinäisyyttä lievittävä Ystäväpiiri-toiminta käynnistyy Kuusamossa. Ensin koulutetaan Ystäväpiiri-ohjaajat, ja yksinäisyyttä kokeville ikäihmisille suunnattuja Ystäväpiiri-ryhmiä muodostetaan kevään aikana.

Ystäväpiiri-ryhmä kokoontuu ohjatusti 12 kertaa. Toiveena on, että piirissä syntyy ystävyyssuhteita, porukka pysyy koossa ja jatkaa kokoontumisia ilman ohjaajaa. Ystäväpiiri voi olla esimerkiksi palvelutalon tai seurakunnan toimintaa riippuen siitä, mistä ohjaajat tulevat.

Ystäväpiiri-ryhmät on tarkoitettu ikäihmisille yksinäisyyden tunteen lievittämiseen ja uusien ystävien löytämiseen.

Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-toimintaa on Suomessa järjestetty jo 11 vuotta. Kokemukset ovat hyviä.

Yhdeksän kymmenestä kokee piiriin osallistumisen lievittäneen yksinäisyyttä, sanoo Marjo Pääkkö. Ystäväpiiri-toiminnan Pohjois-Suomen ja Lapin alueohjaaja esitteli Ystäväpiiri-toimintaa Ikämessuilla.

– Hyvinvointi lisääntyy, sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö vähenee ja elämänlaatu kohenee. Yksinäisyyden lievittyminen voi näkyä ihan fyysisesti. Ryhti oikenee ja ilme muuttuu. Vertaistuki on voimaannuttavaa.

Yhdeksän kymmenestä Ystäväpiiri-ryhmään osallistuneesta kokee yksinäisyyden lieventyneen, 70 prosenttia löytää ystävän ja noin 60 prosenttia piireistä jatkaa kokoontumisia kolmen kuukauden ohjatun jakson jälkeen.

Marjo Pääkkö iloitsee siitä, että ikäihmisten yksinäisyydestä puhutaan julkisesti.

– Yksinäisyys on yleistä, eikä sitä tarvitse hävetä. Yksinäisyys kokemuksena on sen sijaan hyvin yksilöllistä.

Yksinäisyys voi tuntua esimerkiksi ahdistuksena, suruna tai painona rinnassa.

Minkä verran ystävyyttä ikäihminen sitten tarvitsee?

– Sekin on hyvin yksilöllistä. Yksinäisyys ja yksin viihtyminen on hyvä erottaa toisistaan.

Vanhustyön keskusliitto järjestää Kuusamossa yleisötilaisuuden, jossa esitellään Ystäväpiiri-toimintaa ja tulevaa ohjaajakoulutusta. Ystäväpiiri-ryhmien ohjaajat voivat olla esimerkiksi vanhustyön ammattilaisia, opiskelijoita tai vapaaehtoisia. Ystäväpiiri-toiminta on geriatrista kuntoutusta. Vanhustyön keskusliitto kouluttaa Ystäväpiiri-ohjaajat ja koordinoi toimintaa.

Yleisötilaisuuden toisena aiheena on kodin turvallisuus. Vanhustyön keskusliiton korjausneuvoja Tapio Karhu kertoo Kuusamossa miten ja millaisissa asioissa korjausneuvojat voivat auttaa ja mistä muutostöihin voi saada rahallista tukea.

Vanhustyön keskusliitolla on 15 alueellista korjausneuvojaa, jotka avustavat ilman maksua remonttitarpeiden kartoittamisessa, suunnittelussa ja avustusten hakemisessa.

”Hyvinvointi lisääntyy, sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö vähenee. Vertaistuki on voimaannuttavaa.

Kavereita ja koti kuntoon

Yleisötilaisuus Kuusamossa ke 1.11. lukiolla klo 13-15.

Aiheena: Miten voimme parantaa kodin turvallisuutta ja ennaltaehkäistä yksinäisyyttä?

Tietoa alkavasta Ystäväpiiri-toiminnasta ja ohjaajakoulutuksesta.

Kodin korjausneuvontaa ja tietoa korjausavustusten hakemisesta.

Hyödyllinen vanhustyön parissa työskenteleville, vapaaehtoistoimijoille, ikääntyville ja heidän omaisilleen.

Ilmoittautumiset 23.10 mennessä www.vtkl.fi.

Järjestää Vanhustyön keskusliitto yhteistyössä Vanhassa vara parempi -hankkeen kanssa.

Ilmoita asiavirheestä