Iki­van­ha taival johtaa Pa­lo­tun­tu­riin – nyt voi tulla autolta parin ki­lo­met­rin mit­tais­ta mer­kit­tyä polkua pitkin

<p>Kamiinalla lämmitettävä tupa on talvella kylmä. Kumpikin pieni ikkuna on suojattu muovilevyllä.</p> Palotunturi oli hyvä metsäpalojen ja sota-aikana viholliskoneiden tähystyspaikaksi, sillä se on seudun korkein vaara. Erillinen palovartiotorni tuvan luota on purettu. Palotunturin tuvalle johti palovartion aikaan puhelinjohto. Liiteristä löytyy kieppi metallilankaa ja muutama posliinieriste. Vieraskirjan mukaan hankikelien aikaan huhtikuussa 2017 Palotunturin tuvalla kävivät muiden muassa Ketku, doku, mäntti ja urpo nostelemassa maljoja. <p>Vieraskirjan mukaan hankikelien aikaan huhtikuussa 2017 Palotunturin tuvalla kävivät muiden muassa Ketku, doku, mäntti ja urpo nostelemassa maljoja.</p>
Kamiinalla lämmitettävä tupa on talvella kylmä. Kumpikin pieni ikkuna on suojattu muovilevyllä.
Kamiinalla lämmitettävä tupa on talvella kylmä. Kumpikin pieni ikkuna on suojattu muovilevyllä.
Kuva: Reino Hämeenniemi

Palotunturin huipulla Posion länsikairassa käyneitä on pitkä jono satojen vuosien ajalta. Lieneekö siellä uhrattukin muutakin kuin pähkinöitä kuukkeleille?

Hieman matalammalla huipulla on kivilatomus, jonka professori Kyösti Julku aikanaan tulkitsi keskiaikaisen Lapin ja lannan välisen rajan pyykiksi.

Ensiksi nyt.

Tunturiksi nimitetyn vaaran päälle tullaan nykyisin sen takia, että sinne johtaa polku ja siellä saa suojaa. Metsähallituksen on säilyttänyt autiotupana palovartijan majan vuodelta 1950. Voi saapua yöksi tai päiväksi tai kuntoillessa tai kalalla tai metsällä kulkiessa.

Entinen palovartijan maja kutsuu myös esimerkiksi Kuusamon Valtavaaralle ja Posion Karitunturille. Vielä 1970-luvulla palovartijat tähystivät metsäpalojen savuja vaarojen huipuilta ja asuivat majoissa.

Moni autiotupa on rakennettu alunperin muuhun käyttöön. Esimerkiksi Kuusamossa Taivalkönkään tupa tehtiin savotan savotan muonituskämpäksi 1900-luvun alussa ja Puikkokämppä poromiesten kämpäksi yli sata vuotta sitten. Taivalkoskella Vinolan autiotupa on entinen eräkämppä ja Lehtovaaran autiotupa on entinen savottakämpän saunarakennus.

Anne ja Reijo Kokkolasta ovat kirjoittaneet Palotunturin tuvassa kierreselkävihkoon 17. syyskuuta: ”Iltaisella ruskaretkellä pienen koiranpennun kanssa. Hyvin jaksoi!”

Mäntyharjulaisten Laila ja Juhan terveiset seuraavalta päivältä: ”Patikkaretkellä pohjanpystykorva Aatun 13 v kanssa. Mukavaa oli.”

Marja-Liisa Siikalatvalta ja Seija ja Jari sekä Ruska ja Saana Kajaanista ovat lähteneet Pudasjärveltä mökiltä ”kahtelemmaan ruskaa” ja etsimään samalla geokätköä. ”Makkaran paistoa ja kuuma kaakao. Ahh...”

Geokätkönä on pieni putkilo, jossa ei ole kynä. Etsijää neuvotaan olemaan työntämättä kätköä liian syvälle.

Seuraavat kirjoittajat ovat paikallisia viime sunnuntailta. Ensimmäiset ovat kuitanneet: ”Aurinkoinen päivä tunturissa. Lunta vähän nakkeli.” Toiset lyhyesti: ”Retkellä.”

Nimimerkki Korvenkulkijat on pysähtynyt kirjoittamaan hieman enemmän: ”... Reitti kulkee tänne luonnollisessa tilassa olevan metsän halki ja on niin ’ah’ ihanan raikas hengittää. Onneksi Posion kairoilta löytyy näitä suojelualueita, joissa voi käydä lataamassa välillä akkuja...”

Kemijärveläinen Aukusti Juujärvi ja rovaniemeläinen Erkki Suorsa kiersivät Palotunturiin karhun syksyllä 1916, mutta se kirjattiin vaatimattomasti vain esimerkiksi Hufvudstadsbladetiin ja Perä-Pohjalaiseen.

Herraskaisen näköinen ruskeakantinen kirja vuodelta 1890 kertoo, että täältä alkaa Ailanganselkä-niminen ylänkö. - Suomen maantiede kansalaisille, sivu 211:

”Siitä Maanselän kulmauksesta, joka, niinkuin ylempänä sanottiin, sisällensä sulkee Kuusamon vuoriseudun, käypi, sen äärimmäisestä suipusta lähtien, luoteeseen ja länteen kaksi pitkänlaista haaraa. Edellinen, alkaen Palotunturista, ulottuu ensiksi Ailanganselän nimellä Kemijärvelle...”

Erkki Rännäli ja Raimo O. Kojo markkinoivat 1960-luvulla Palotunturin kautta kulkevaa retkeilyreittiä. Kojo sisällytti Rännälin laatiman reittiselostuksen vuonna 1967 ilmestyneeseen Pohjois-Suomen retkeilyoppaaseensa.

Vaellus neuvottiin aloittamaan Pernun kylästä Poksamojärven itäpään ja Lohilammen kautta Julmallejärvelle, joka on Palotunturin juurella lännen puolella. Saapasta sai latoa toisen eteen Kemijärven Juujärvelle tai Jumiskon lomakylään asti.

Tämä ”Perä-Posion reitti” oli maastoon merkitsemätön, toisin kuin osa Korouoman reitistä. Kojon mukaan Ailanganselkää ei voitu ”sellaisenaan pitää erityisen hyvänä vaellussuuntana” ja vaellus tällä alueella vaati ”erehtymätöntä suunnistustaitoa ja ahkeraa kartanlukua”.

Rännälin selostuksen mukaan Palotunturin laki oli puuton. Nykyisin siellä kyllä kasvaa harvakseltaan havupuuta. Myös tuuheita kuusia, joista yhden oksat hinkkaavat tuvan seinää.

Posion matkailuneuvonta ilmoittaa Palotunturin sopivan omatoimiselle vaeltajalle, joka etsii upeita, mutta helposti saavutettavia kohteita.

Palotunturi on tämän kairan ylävin huippu. Yleensä sen korkeudeksi merenpinnasta ilmoitetaan 391 metriä, joka jää esimerkiksi Karitunturista parikymmentä metriä ja Rukasta ja Valtavaarasta sata metriä. Kartalla Palotunturin päällä näkyy kuitenkin 392,5 metrin korkeuskäyräpuikuloita, joiden sisäpuoli on siis tuotakin lukemaa korkeampaa maastoa.

Merkitty, vain noin 2,2 kilometrin mittainen polku Palotunturille alkaa Pernun pohjoispuolelta Lamminvaaran-Väätimöjärven metsäautotieltä. Nousua reitillä on sata metriä. Alkuhien verran polku halkoo kasvatusmetsää, kunnes se sukeltaa vanhaan metsään, joka on ruskan aikaan hyvin värikäs.

Nousta voi myös Palotunturin länsipuolelta, jossa on Julmajärven loma-asutusalue ja siitä lännempänä tuulivoimapuistolle kaavoitettu alue. Maanomistaja siellä on Posion yhteismetsä.

Talvisodan sytyttyä 1939 Palotunturin huipulta tähystettiin Neuvostoliiton lentokoneita. Hälytys voitiin antaa puhelimitse, sillä palovartion vuoksi Pernusta oli rakennettu puhelinlinja palovartijan majalle. Vanhoja puhelinpylväiden tynkiä näkyy yhä retkeilyreitin varrella.

Ilmavalvontaa hoitivat pääasiassa lotat. Ida Sotaniemi (s. Oikarainen), kertoi tämän kirjoittajan haastattelussa vuonna 1993, että Palotunturilla oli kerrallaan viikon vuoroissa neljä lottaa sekä suojeluskunnasta sotilaspoika ja vartiopäällikkö.

Silloisen majan koosta ei ole tietoa. Nykyinen on vain kolmisen metriä kanttiinsa; petejä on kolmelle, mutta lattialle mahtuu lisää.

- Vartiovuorot kestivät kaksi tuntia. Yöllä joskus valvottiin porukalla, kun meitä pelotti pimeässä istua. Portailla piti istua yöllä. Päivillä oltiin katolla palovartiotornissa. Joka päivä piti ottaa yhteyttä iltaa aamua Rovaniemelle ilmavartiokeskukseen, Sotaniemi kertoi.

Sotaniemi ei Palotunturissa palvellessaan nähnyt viholliskoneita. Ennen joulua ilmavartio siirrettiin Palotunturilta Pernun kylälle Lamminvaaraan Hiltusen taloon, johon se oli helpompi huoltaa. Talon katolle tehtiin torni.

Jo heikkoon kuntoon päässyt autiotupa on Metsähallituksen mukaan arvokas kulttuuriperintökohde ja edustaa yksinkertaista ja käyttökelpoista puuarkkitehtuuria. Pihapiirissä on myös huussi ja tulentekopaikka.

Retkeilijän autiotuvat -opasta kirjoittanut Joel Ahola näki vuonna 2011 tuvan seinässä vuosiluvut 1955-1977. Ne ilmaissevat tuvan palovartiokäytön ajanjakson.

Pikku Palotunturin huipulla noin 1,3 kilometriä Palotunturin tuvalta kaakkoon on ikivanha kivilatomus eli ihmisen tekemä säännöllinen kivikeko. Sinne on retkeilyreitiltä vain nelisensataa metriä, mutta nousu Pikku Palotunturille on jyrkkä ja poluton.

Professori Kyösti Julku tutki muinaisen Lapin ja lannan eli saamelaisten vallitseman alueen ja uudisasutuksen alueen välisen keskiaikaiseen rajan kulkua. Hän päätteli, että Pikku Palotunturin latomus on yksi sen rajan merkeistä. Julku kävi paikalla vuonna 1968.

Osana tuulipuistohankkeen vastustamista Janne Hakalahti esitti pari vuotta sitten, että vanhan rajan merkki ei olisikaan Pikku Palotunturilla, vaan siitä viitisen kilometriä länteen päin Vitikkotunturin pohjoisemmalla huipulla, jossa on vastaava latomus.

Hakalahti viittasi Muinaistutkija-lehden artikkeliin, jonka mukaan muita vanhoja rajamerkkejä on vaikea erottaa niin sanotuista koonillisista kiviraunioista, joita tehtiin 1900-luvun alussa kartoitusta varten.

Kymmenen kilometrin säteellä Pikku Palotunturista myös vanha kivilatomus myös ainakin Poksamonsuolla, Haukilamminpalossa, Lemmontunturilla ja Luovijoen varrella. Mitä kaikkea nekin voisivat kertoa?

KS Fakta

Palotunturin reitti

Kesto: 2-3 tuntia.

Reittimerkinnät: maalimerkit puissa.

Keskivaativa reitti, joka kuljetaan edestakaisin. Korkeuseroa on noin 100 metriä.

Maaperältään reitti on helppokulkuinen, mutta paikoittain märkä. Puuttomilla suoalueilla puiden maalimerkit saattavat hetkellisesti kadota vaeltajan näkyvistä.

Lähtöpisteeseen on matkaa Posiolta noin 35 km. Posiolta ajetaan Rovaniemelle päin (tie nro 81) noin 25 km ja käännytään oikealle Lamminvaarantielle. Tätä tietä jatketaan noin 8 kilometriä. Reitti lähtee Palotunturi-Autiotupa -viittojen kohdalta vasemmalle. Lähtöpisteessä on pieni levennys autoille.

Riisitunturia isompi ja myös tärkeämpi alue?

Länsi-Posion isosta Natura 2000 -alueesta on määrä perustaa yksi luonnonsuojelualue, joka yltää Palotunturin etelälistolta Kemijärven puolelle Karhunpesäkuusikkoon. Alueen pituus etelä-pohjois-suunnassa on runsaat 20 kilometriä ja laajuus suurempi kuin Riisitunturin kansallispuisto.

Natura-alueeseen kuuluvat Palotunturin ja sen pohjoispuolella sijaitsevan Kiekin vanhojen metsien suojeluohjelma-alueet, vuonna 1991 perustettu Mustarinnantunturin luonnonsuojelualue ja Mustarinnantunturin seudun soidensuojeluohjelma-alue.

Kyseessä on luonnoltaan edustava ja laaja koillismaalainen erämainen alue, todetaan Mustarinnantunturi ja Kiekkikairan hoito- ja käyttösuunnitelmassa vuosille 2014-2029. Suunnitelma hyväksyttiin kolme vuotta sitten.

Alueelle ovat tyypillisiä suuret korkeuserot sekä metsien ja soiden vaihtelut ja näiden aiheuttamat erityyppiset reunavyöhykkeet ja kasvupaikat. Monipuoliseen vesiluontoon kuuluu järviä, lampia, pieniä jokia, puroja ja noroja, lähteitä ja tihkupintoja.

Suunnitelman mukaan ”alueelle ei ohjata virkistyskäyttöä, vaan aluetta käyttävät sen erämaaluonteeseen sopien lähinnä eräretkeilijät sekä metsästäjät ja kalastajat”.

Posion kunta vaati suunnitelmasta antamassaan lausunnossa, että alueen käyttömahdollisuuksia matkailuun lisättäisiin:

”Alueella on potentiaalia nousta tulevaisuudessa jopa merkittävämmäksi virkistyskohteeksi kuin Riisitunturi. Alue on siten Posion matkailustrategian eräs tulevaisuuden vetovoimaisimmista erämatkailukohteista.”

”Mustarinnantunturin ja Kiekkikairan alue on eteläisen Lapin ehkä ainoa merkittävä, monimuotoinen ja erämaisena säilynyt laaja ja koskematon alue, jonka merkitys erä- ja luontomatkailukohteena tulee eittämättä lisääntymään”, kunta luonnehti.

Kunta ei saanut esityksilleen vastakaikua. Kun ajaa nyt Korouomaa kansallispuistoksi.