Kuukausi sitten minut kutsuttiin ystäväpariskunnan pienokaisen ristiäisiin. Pukeutumiskoodiksi kirkkoon annettiin vaaleat vaatteet ja paikalla tuli olla sunnuntaiaamun messussa klo.8., jonka jälkeen tapahtui itse kastetilaisuus. Oli siinä vähän kuusamolaisella ihmettelemistä, kun kastettavia olikin kerralla kuusi. Kuuden vauvan lähipiiriin kuului vaikka minkälaista seurakuntalaista. Osa oli sonnustautunut sortseihin, napapaitoihin ja varvassandaaleihin. Joiltakin puuttuivat kengät ja hampaat. Minulla ja vain kahdella muulla ristiäisvieraalla oli loppujen lopuksi vaaleaa päällä.
Vauvat kastettiin vuorotellen ja välillä eräs seurakunnantyöntekijä huusi mikrofoniin, että kaikki nyt hiljaa. Kastetilaisuutta johtava Isä hikoili valtoimenaan, niin että nenän päästä valuivat hikipisarat. Ehkä kuumuuden takia, mutta myös sen, että kuuden vauvan nimissä oli muistamista. Brasilialaiset nimet ovat nimittäin pitkiä ja outoja. Kastetilaisuuden jälkeen siirryttiin ”kahvittelemaan” eli grillijuhliin. Meille vieraille oli varattu 20 kg lihaa ja saman verran litroina olutta. Se ristiäispäivä oli kyllä niin omintakeinen ja samaan aikaan juuri niin brasilialainen, että monta hymyä ja naurua on vielä myöhemminkin irronnut sitä sunnuntaita muistellessa.
Olen muutaman kerran käynyt tutustumassa täällä hienoihin katedraaleihin matkoillani. Tavan mukaan itselle uuteen kirkkoon astuessa on oikeus kolmeen toiveeseen. En näin jälkikäteen enää muista, minkälaisia toiveita olen esittänyt. Muistan kuitenkin pyhän veden pirskottelun, valtavat pyhimysten patsaat ja polvillaan olevat, rukoukseen herkistyneet seurakuntalaiset.
Brasiliassa kirkko on aina lähellä ja se kutsuu pistäytymään, edes hetkeksi. Vierailemissani kirkoissa tunnelma on ollut harras ja pysähtynyt. Takaisin kadulle astuessa meinaa jäädä jalkoihin, koska liikenne on niin vilkasta ja ihmiset säntäilet ympäriinsä. Brasilialainen kirkko ei sijaitse aina hautausmaiden ja kauniiden puistojen ympäröimänä. Täällä pyhä paikka voi löytyä pankin, leipomon, pizzerian tai vaikkapa kampaamon vierestä. Joistakin kirkosta saattaa puuttua pari seinää tai kirkonpenkkeinä toimivat värikkäät muovituolit, mutta ei kukaan sellaisiin kiinnitä täällä huomiota.
Suomessa vaikuttaa välillä siltä, että vain vanhoilla ihmisillä, rippikoululaisilla ja tiettyihin uskonlahkoihin kuuluvilla on oikeus käydä kirkossa ilman, että kummastellaan ja ihmetellään. Kauneimmat Joululaulut tästä toki poikkeuksena. Silloin ei kukaan kysele, mitä sinne kirkkoon olet oikein menossa tekemään. Itseänsä kristityksi kutsuvat ja kirkossa säännöllisesti käyvät, oman kokemukseni mukaan, saavat joskus suomalaisessa yhteiskunnassa jotenkin tyhmän, hihhulin tai heikon leiman. Kolme viikkoa ennen sunnuntaisia ristiäisiä pistäydyin keskustan kirkossa.
Ystävieni pieni tyttövauva oli teho-osastolla monta päivää ja hän oli vähällä menehtyä. En ostanutkaan sortsien taskusta löytyneillä kolikoilla mehujäätä, vaan jätin rahan kirkon hyväntekeväisyyteen ja samalla minulle luvattiin, että Isä tulee rukoilemaan Maria Julian puolesta illan messussa. Luotto omaan rukoustaitooni ei ollut kovin vahvaa harjoituksen puutteen vuoksi, joten kaikki apu tuli tarpeen. Enkä minä tuntenut itseäni mitenkään vähemmän älykkääksi tai sen fiksummaksi kuin ennenkään.
Brasilialainen ei mene kirkkoon pelkästään silloin, kun hänellä on jotain pyydettävää. Brasilialainen menee kiittämään siitä, mitä hänellä on. Ruoasta, perheestä ja ystävistä, uudesta työpaikasta, kukoistavasta puutarhasta ja ylipäätänsä siitä, että saa olla elossa.
Juttelin eilen kolumnini aiheesta illallispöydässä ja eräs ystävistäni kertoi työkavereistaan, jotka riensivät keskellä yötä toiseen kaupunkiin tukemaan häntä, kun hänen äitinsä oli juuri menehtynyt. Nämä ihmiset eivät olleet edes koskaan tavanneet kollegansa äitiä. He eivät kokeneet menetystä tai surreet vainajaa, mutta he tiesivät, että ystäväni suri. Brasilialaisten hengellisyydestä pulppuava lähimmäisenrakkaus ja välittäminen näkyvät ja tuntuvat monin eri tavoin tässä maassa. Kun lennän Suomeen, niin minulle ei toivoteta pelkästään hyvää matkaa, vaan lisäksi sanotaan ”Vai com Deus” eli ”Mene Jumalan kanssa” ja se tuntuu itseasiassa aika kivalta.