Alakerta |Pirjo Natunen / pirjo.natunen@koillissanomat.fi
Taannoin uutisoitiin näyttelijä Robin Williamsin kuolemasta ja sen aiheuttamasta laajasta osanotosta omaisille. Jopa presidentti Obama oli lähettänyt suruvalittelunsa. Oma kysymyksensä on, missä olivat nämä lukuisat myötäeläjät siinä vaiheessa kun Williams taisteli masennuksen ja päihdekierteen kanssa päätyen elämänsä lopullisimpaan ratkaisuun. Toisaalta jäin miettimään, miksi hänen poismenonsa kosketti niin laajasti. Tuskin tunnettavuus riittää. Williamsin lempeän-humoristisen julkiskuvan ja traagisen kuoleman välinen ristiriita herättää voimakkaita, jopa yhteisöllisä tunteita.
Samoihin aikoihin kuulin myös tuttavani kuolemasta. Kolmekymppinen perheenisä vain nukahti pois yhtenä yönä. Tiesin, että viina maistui kaverille. Oliko sillä tässä tapauksessa syynsä, en tiedä, eikä sillä läheisten surun kannalta ole mitään merkitystä. Joka tapauksessa ihmisellä on voimakas tarve hakea selitystäitseään koskettaville tapahtumille, erityisesti ikäville. Asian selittäminen, jonkinlaisen järkeen käyvän syyn löytäminen lievittää omaa pelkoa ja ahdistusta. Samahan voisi kohdata minua. Vai voisiko. Jos se oli jotenkin sen toisen oma syy, niin silloinhan minulla ei ole pelättävää.
Läheisen menettämisen ohella pelkolistan kärkipäässä lienee läheisen, erityisesti oman lapsen sairastuminen. Se herättää voimakkaita tunteita, epäuskoa, kieltämistä, katkeruutta, syyllistämistä. Tämä voi koskea myös hoitohenkilökuntaa. Aikanaan oman lapseni hoito viivästyi lähes kriittisesti, koska lääkäri omien sanojensa mukaan ”ei voinut hyväksyä” niin pienen lapsen sairastumista, vaikka sitä epäilikin. Vaikka syytä ei löydy, pelon kanssakin oppii elämään, paitsi kun puhelin pirahtaa keskellä yötä.
Bambi-elokuvassa kauriin vasa menettää emonsa. Siinä inhimilliset tunteet on viety eläinmaailmaan syvästi koskettavalla tavalla. Joidenkin lajien, kuten norsujen kohdalla on havaittu viitteitä samankaltaisista tunteista kuin ihmisillä, mutta pääosin eläinten tunneilmaisuiksi tulkitsemissamme eleissä lienee kysymys vaistoista. Äsken emo tai vasa oli, nyt sitä ei ole. Elämä on tässä ja nyt. Joskus ihmisenkin elämä olisi näin helpompaa, mutta silti - valitsen tunteet.